maanantai 24. helmikuuta 2014

Mikä tekee lehtikuvaajasta ammattilaisen?

Rakastan listauksia.
Johtuu siitä, ettei minulla ole kirjoittajakoulutusta, enkä siksi pysty hallitsemaan kokonaisuuksia, joten fragmentinomainen lähestyminen sopii kaltaiselleni heikolle kirjoittajalle. Seuraavassa listaan niitä tekijöitä, joiden pitää  täyttyä, jotta kuvaajaa voi pitää ammattilaisena. Postauksen lopuksi jälleen HS:stä surullinen repro ja surullinen kritiikki.

1. Ammattilaisen työn tason on oltava jatkuvaa.  Ammattikuvaaja pystyy tilanteesta tai aiheesta riippumatta kuvaamaan niin, että lehdessä olevat kuvat tukevat juttua, eivätkä aikaansaa myötähäpeää kollegoissa.

2. Ammattilaisen työn jälki on teknisesti moitteetonta, aina.

3. Ammattilaisen visuaalinen kyky on senkaltainen, että hän saa aikaan katsojassa aina ahaa elämyksen. Tällainen kuvaaja oli esimerkiksi Seppo Saves R.I.P.

4. Ammattilainen ei reproa, eli kuvaa asioita tasoon paniikissa. Panikoituminen tapahtuu kun edessä olevan latentin kuvan sisällä on useita samanaikaisia ristikkäisiä liikeratoja. 

5. Ammattilaisen kuvissa on oltava jokin seuraavista kontrasteista:  pieni-suuri, vanha-nuori, kaukana-lähellä, R/G tai B/Y tms, orgaaninen-epäorgaaninen, softi-skarppi tai kymmenet muut valokuvauksen yleiskielen ilmaisut.

6. Ammattilainen ei saa valehdella kuvillaan, indoktrinaatio sallitaan- mutta tekstin ja kuvan yhteinen valhe on vakava asia työmme uskottavuuden kannalta.

7. Ammattilainen on transparentti ennen kuvausta, kuvauksen aikana ja erityisesti kuvauksen jälkeen. Journalisti EI ikinä saa käyttää oman persoonansa attrappeja uransa edistämiseen. Katteettomuudesta kärähtää heti, kuten tämän päivän casessa.

8. Ammattilainen osaa keskustella ja purkaa omat ja kollegoiden kuvat paloiksi, joiden merkityksen pystyy selittämään amatööreille ja yleisölle.

9. Ammattilaisen tärkein tehtävä on suojata lähde ja lähteenomainen kuvattava. Siitä EI saa poiketa, kuten nuoret kuvaajat tänään tekevät. Oman uran edistäminen ei saa olla syy jätää kuvattavaa hyeenoille.


Meeri Koutaniemi parka tekee grand mokan tänään 24.2.2014 HS:ssä brasialiajutussa. Toisaalla lehdessä toinen naisjournalisti antaa hänelle mainesanan huippukuvaaja, mutta Rio/Bahiakuva  näyttää touuden.
Kuvattava aihe on vaikea ja vaatisi ammattikuvaajan osaamista  kohdassa 4.
Kuvaus lähtee täysin käsistä ja lopputulema on amatöörimäinen soossi satoine skarppeine elementteineen yhdessä tasossa silmän korkeudelta ilman valokuvan kieltä. Näitä näkyy tuhansia Helsingin sambakarnevaalin aikana kun setäamatöörit koettavat tirkistellä sambaajien tissejä ;-) Slimy argh...
Nostin esiin alempana sen mitä löysin kuvan sisältä, versiossani on toistuva rytmi kahden naisen kasvojen välillä.
Sitä ei Koutaniemi itse ole huomannut. Surkea esitys.





Ja lopuksi taas  lista..

1. Koutaniemi tietää monen muun lailla miten HS kohtelee ammattimaisia freekuvaajiaan, jotka eivät allekirjoita ammattiamme tuhoavaa sopimusta. Kuitenkin hän antaa toistuvasti kuvansa HS:n julkaistavaksi sylkien siten yhteiseen pesäämme. Hänen pitäisi ehdottomasti käyttää hypeään tuomitakseen kollegojaan riistävät tahot. Sellaisen oivaltamisen lienee mahdotonta laajemminkin nuorille kuvaajille, heille merkitsee vain oma itse.

2. Voisi kuvitella, että minulla olisi jonkinlainen ristiretki Koutaniemeä vastaan. Ei ole. Hän on nyt huipulla, joten kirjoitan hänestä. Minulle hän edustaa vain yhtä monista vastenmielisistä ilmiöistä ammattikunnassamme ja kun seuraava vastenmielinen ilmiö tulee esiin, siirryn siihen. En ole tavannut ao kuvaajaa, olen kyllä saanut häneltä julkisen viestin, jossa hän ihmettelee miksen kannusta ja tue häntä kritikkini sijaan.
Nyt vastaan.
Koska olen ihan oikea vanhanliiton journalisti, joka ei ole manipuloitavissa minkään ilmiön edessä.

2 kommenttia:

Haapavaara kirjoitti...

Jos reroamasi kuva näyte paranee noin näppärällä kroppaamisella, eikös silloin pitäisi katsoa kuvatoimituksen suuntaan, että miten valitsevat ja editoivat kuviaan?

Samppa H
Porvoo

Jore Puusa kirjoitti...

Ammattimainen lehtikuvaus on valitettavasti alkanutkin näyttää siltä, että kuvaaja menee paikalle, roiskii kameralla jonnekin päin ja sitten kuvatoimitus koettaa löytää kuvista edes jotain julkaistavaa.
Tällainen toiminta ei sovi ajatukseeni ammattilaisuudesta.
Croppaamalla ei myöskään saa enää valokuvaa toimimaan DOF suhteen, jonka on oleellinen tekijä printissä tarinaa kerrottaessa. Lehtikuvan visuaalisuusvastuu kuuluu kuvaajalle--- ei jälkikäsittelylle.