lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pakollinen tapa valokuvata valokuvia...

Olen antanut kertoa itselleni, että Helsingin Sanomissa on päätetty millaisia kuvia pitää ottaa. Kaikille kuvaajille on jaettu ohje, jonka mukaan:

Uutiset, haastattelut ja kolarit kuvataan 15.1. 2013 eteenpäin kuvatoimituksen esimiehen määräyksellä nro 17334/D seuraavasti:

"Kuvattavasta pitää näkyä kasvot ja jonkunverran hartioita. 
Kuvattavan on oltava täysin keskellä kuvatilaa ja kuvattavan on katsottava suoraan kameraan. Kuvattava pitää valaista usealla salamalla tai ainakin mahdollisimman tasaisella valolla. Kasvoista 25% on kuitenkin ylivalotettava. 
Taustan on oltava terävä ja tarkka. 
Tausta ei saa olla kontekstissa jutun tai kuvattavan suhteen, vaan sen on mielellään oltava neutraali ja mahdollisimman mitäänsanomaton. 
Kuvan on oltava vaaka, vaikka aihe olisi pysty ja toisaalta vaakaaihe pitää lehdessä käyttää pystykuvana, ei kuitenkaan silloin kun itse juttu kertoo pystyaiheesta, jolloin vaakakuvaa ei voi asettaa pystykuvan paikalle edellyttäen, että jutussa kerrotaan vaaka-aiheesta, tässä tapauksessa on mahdollista, joskaan ei suotavaa käyttää kolmionmuotoista kuvaa, joka ei saa kuitenkaan seisoa kärjellään."


Lähde HS / Sirpa Räihä.



6 kommenttia:

ir kirjoitti...

No tuo selvittää kaiken. Välillä Propralia popsinut teelusikalla kun kierrokset aamukaffella nousee, tämä oli hyvä tieto.

ir kirjoitti...

Niin se nimi, lähtökiireessä unohtui

Ilkka Ruotsalainen

sa.mih kirjoitti...

Kappas perkelettä, kirjoitin tästä omaan blogiini 28 elokuuta, sori että huomiohuoraan linkkini

http://haapavaara.wordpress.com/2013/08/28/hesarin-kummasti-sommitellut-kuvat/

Samppa

Jore Puusa kirjoitti...

Linkata saa vapaasti, hyvä vaan.
Suomessa kuuluu kuvata kuten kaikki muutkin kuvaavat. Miksi…se onkin toinen juttu.

Unknown kirjoitti...

Olen jo pidempään ollut lehtikuvista ja kuvaajien kuvista sitä mieltä, että tuskin kuvaajissa on vikaa. Yritysmaailmassa kun ylitarjontaa on kovasti ostaja määrittelee mitä ostaa ja hän sanelee kuvaajalle (myyjälle) ehdot jolla kauppaa käydään. Joko kuvaaja suostuu tai on ilman keikkaa ja valitettavasti paras kuvaaja ei aina voita…

Jore Puusa kirjoitti...

Kuvaajat kuvaavat kuvat.
Lehtimaailmaa ei voi verrata potrettikuvaamiseen, lehtikuvaus on kuvajournalismia, jossa ei kuvattavan finnejä pyritä peittämään, vaan kertomaan totuus.
Jos kuvaaja ei kerro totuutta visuaalisesti ja jutun otsikkoon liittyen on vika kuvaajassa. Jos kuvaaja ei ota selville toimituksen tarpeita on vika kuvaajassa.
Jos lehdessä on huono tai mitäänsanomaton lehtikuva on vika kuvaajassa…aina. Minkään selityksen taakse on turha mennä.
Tässä yhteydessä oleva juttuni on sarkastinen, ei totta.