tiistai 8. huhtikuuta 2014

Erittäin hieno sivusto! PÄIVITYS 9.4. klo 10.23

PÄIVITYS: Olen lukenut jokseenkin koko päivän kuvaajista ja heidän kuvistaan imagedeconstructed sivulta. olen nyt täysin vakuuttunut oman suomalaisen ammattimaisen valokuvamaailmamme täydellisestä ala-arvoisuudesta verrattuna siihen miten sivistysmaissa toimitaan valokuvien suhteen. järkytykseni paheni miltei itkuksi lukiessani miten kuvaajat analysoivat työtään kielellä jota tässä maassa ei koskaan kuule valokuvaajalta. Oikeastaan koskaan oman urani aikana en ole kokenut vastaavaa täystyrmäystä ja toivottomuutta oman osaamattomuuteni ja erityisesti kollegojeni piittaamattomuudella itseaiheutetun kuvallisen osaamisen merkityksettömyyden takia. 
http://www.imagedeconstructed.com
Kovalla vaivalla sain aikanaan aikaan neljän ammattilaisen videohaastattelut. Kiitos Sillanpää, Jansson, Wahlroos ja Alatalo. Kukaan muu ei suostunut, Saves ehti kuolla - ennenkuin sain hänet mukaan ja Saveksen viimeisen ulostulon pilasi Kuukka & Co:n pöljä ja kritiikitön multimedia. Saveksella olisi ollut sanottavaa, paljonkin.
Tämän deconstructed tsydeemin ideaa olen koettanut varmaan 15 vuotta saada aikaan, mutta se törmää aina samaan ……………. 
KUKAAN suomalainen lehtikuvaaja EI halua tai uskalla. 
Lisäksi ikävä kyllä meillä on todella harvoja ammattilaisia, jotka pystyvät verbaalisti purkamaan kuviaan. Eikä sellaisesta olla kiinnostuneitakaan. Valokuvauksen harrastajia kiinnostaa kamera ja nuoria ammattilaisia raha tai hype. Kuvista ei Suomessa juuri välitetä, puhumattakaan keskustelusta kuvista, koska siinä voisi nopeasti näyttää tyhmyytensä.
-
Alaa hallitsee pelko. Onko se Teistä, lukijani hyvä asia?
Saan kohtuullisen usein alan opiskelijoilta tai nuorilta ammattilaisilta maileja tai soittoja, joissa he kertovat tilanteestaan. Näistä olisi mukava kirjoittaa, mutta journalismiin kuuluu jutun tarkistaminen kahteen kertaan, eikä kukaan suostu vastapuolella puhumaan. Minulle lyödään laitoksesta tai lehdestä riippumatta luuri korvaan, kun mainitsen aiheen ja halun tehdä juttu. Kukaan syväkurkuista ei missään nimessä halua nimeään julki. Pelko lamaa ja tekee omastakin elämästä sietämätöntä.
Suomalaista ammattivalokuvausta ja alan koulutusta hallitsee lähes täydellinen rakenteellinen korruptio.





Ja lopuksi fiksun miehen sanoja... tutulta kuullostaa. 
James on varmaan käynyt lukemassa blogiani :-)

8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Todella kiinnostava linkki, kiitos siitä!

En usko, että samanlaisen sivuston toteuttaminen Suomessakaan olisi mahdotonta. Ainakin tuntemieni nuorten valokuvaajien keskuudessa on paljonkin halua puhua kuvista, saada kritiikkiä ja kuulla miten kokeneet ammattilaiset sen tekevät. Moittimasi Saves-multimedia, sekä sinun lehtikuvaajahaastattelusi ovat opettavaista kuunneltavaa. Toimituksissa kuvista ei meidän vähäisen kokemuksemme perusteella juuri puhuta, eivätkä valokuvaajat saa juuri lukijapalautettakaan, joten kuvapuhe on yleensä opiskelukavereiden välistä.

Sitä en tiedä, miten innokkaita nuoret kuvaajat ovat keskustelemaan kuvistaan kanssasi sen jälkeen, kun olet monesti sanonut heitä(meitä) muotivirtausten kopioijiksi ja ainoastaan rahan ja hypen perässä juoksijoiksi.

Joka tapauksessa uskon, että harva tuntemistani kuvaajista (vanhemmistakaan) kieltäytyisi pyynnöstä kertoa jostakin kuvastaan esittelemäsi sivuston tapaan. Oma tuntemukseni kentästä ei tietenkään ole yhtä laaja, kun sinulla, mutta itse arvioisin näin. Toivottavasti tuollainen sivu saadaan joskus Suomeenkin.

Aamulehdessä alkoi muuten ilmestyä sunnuntaisin kuvakolumni, jossa ryhmä 11:n kuvaajat esittelevät yksi kerrallaan mielestään kiinnostavan kuvan, ja puhuvat siitä. Kolumni voi olla kuvanlukemiseen rohkaiseva, kiinnostava ja lukijan kuvanlukutaitoa opettava konsepti, jos se vain tehdään hyvin. Kannattaapi tsekata!

Elias Lahtinen,
aloitteleva kuvajournalisti ja kolmannen vuoden opiskelija, KJL/Tay

Jore Puusa kirjoitti...

Kiitos kommentista.
Jos sinusta tuntuu, että tuollaisen sivuston voi perustaa- ei varmaan kukaan kiellä yrittämästä. Epäilen suuresti sen onnistumista, koska jotta se toimisi, siellä pitää olla muutakin kuin namedroppingia ja keskinäisen kehun kerhoa. Pitää olla kriittisyyttä ja vahvoja mielipiteitä. Jos ammattilainen esittää vahvan mielipiteen hän menettää työnsä samantien kuten minulle on esim. käynyt.
Jos nuorille kuvaajille tekee pahaa kuulla olevansa plagiaattoreita ei mahda mitään. Olen 62 vuotias enkä kunnioita enää mitään enkä ketään. Jos näen trendiplagiointia, kirjoitan siitä. Jos siitä tulee paha olo niin pitää olla lukematta juttujani ja näin nuoret ovat ratkaiseetkin asian. Luultavasti olen ainoa joka uskaltaa ns aukoa pääätään ammattikuvaamisen rappiosta ja se saa aikaan kauhua ja eskapismia nuorissa. So?
Olen yrittänyt 15 vuotta saada ammattilaiset puhumaan kuvistaan, turhaan. Ryhmä 11.....Voin vain kuvitella mitä myötäsukaista skeidaa kuullaan ja luetaan. Näetkö linjan. Tässä maassa vain tietynlaiset ihmiset ovat laajemmin hyväksyttyjä puhumaan, ne jotka eivät keikuta venettä. Näin toimien ei mihinkään päästä. Mutta ei ole tarkoituskaan.
Kunnes taas joskus tulee sukupolvi joka ei kestä sitä niljakkuutta joka nyt on vallassa. Sääli etten ole silloin enää hengissä.

Jore Puusa kirjoitti...

Vielä senverran - että kirjoitat nuorten haluavan saada kritiikkiä. Hyvä. koetapa saada minut antamaan sitä kritiikkiä ( olen siinä pirun hyvä) Tampereelle ja katso miten käy kun ehdotat asiaa laitoksesi johdolle............. Silloin tajuat suomalaisesta ammattivalokuvauksesta sen oleellisimman.

Jukka kirjoitti...

Elias:
"Aamulehdessä alkoi muuten ilmestyä sunnuntaisin kuvakolumni, jossa ryhmä 11:n kuvaajat esittelevät yksi kerrallaan mielestään kiinnostavan kuvan, ja puhuvat siitä."

Aamulehden nettisivuilta en onnistunut löytämään mitään sellaista, minkä olisin osannut yhdstää tähän.

Löytyisikö sinulta Elias linkkiä tällaiseen mainitsemaasi kuvakolumniin? Kiitos

t. Jukka Lampinen

ir kirjoitti...

Kyllä siellä aukeaman jutussa nämä nuoret esitellään.

Unknown kirjoitti...

Kuvakolumni taitaa olla ainoastaan printissä. Sieltä ainakin itse sen luin. Saattaa olla myös Aamulehden sivuilla maksullisissa jutuissa.

Trendiplagiointi on varmasti todella yleistä erityisesti nuorilla. Harvalla on vahvaa omaa näkemystä vielä uran alkuvaiheessa. Kyllä sitä saakin kritisoida! Yleistäminen kuitenkin kalskahtaa korvaan.

Näen sen, että esimerkiksi Ryhmä 11 ja Meeri Koutaniemi ovat saaneet paljon hypeä ympärilleen. Osa siitä on varmasti liioiteltua ja ymmärrän kritiikin. Etkö kuitenkaan näe näissä ilmiöissä mitään hyvää?

Tuskin tuo kuvakolumni kovin kriittinen on, sillä siinä käsitellään kiinnostavia kuvia ja luetaan niitä "valokuvaajan silmin". Ehkä se voisi olla kiinnostavampi, jos kuvia analysoisi 11:n lisäksi joku pitkän linjan ammattilainen, mutta olen sitä mieltä, että puhe kuvista on joka tapauksessa tervetullutta.

Kyllä sinun kritiikkejäsi Tampereellakin monet arvostavat. Siitä en tiedä mitään, onko johdolla jotain mielipiteitä. Muistan, että joskus joku opettajakin suositteli katsomaan Hesarin tabloid-uudistuksesta tekemäsi videon. Itse olen oppinut paljon erityisesti kuva-analyyseista.

-Elias

Jore Puusa kirjoitti...

Pitääpä vilkuilla Aamulehteä tuossa mielessä. Teen AL:n tabloidista videon kunhan tämä kirottu flunssa häviää ja ääni palaa.
En näe namedroppingissa mitään hyvää ja erityisesti se on paha asia pienessä maassa kuten Suomessa. Suomeen mahtuu kerrallaan yksi trendi, yksi keskustelumalli, yksi hyväksytty tapa kuvata, yksi tapa opettaa alaa jne...
Jos tekstejäni arvostetaan jossain, ei se ainakaan palautteissa näy. 99% on nimetöntä haistattelua ja väkivallalla uhkailua.
Voit ajatella asiaa seuraavan pohjalta, viimeksi Turussa journalistikoulutuksessa muutama kuukausi sitten opiskelijat pyysivät että tulisin purkamaan ison projektin. Mutta...laitoksen johto ja vastaava opettaja kielsivät ehdottomasti...kukaan ei halua kuulla mitään joka keikuttaa venettä ja erityisesti dissaa vakituisten opettajien omaa osaamista. Olen jo antanut periksi tämän suhteen, työttömänä on mukava olla :-(
Mitä hyvää hypessä muuten voisi olla, se ei ainakaan suuntaa ajattelua itse journalistisen tuotteen olemukseen vaan kuvaajien henkilökohtaiseen olemukseen. Ei kuvaaja ole tärkeä, tärkeää on mitä hän tekee.
Mielenkiintoista tulee muuten olemaan se mitä tapahtuu kun IltaLehti on alkanut jakaa uutta sopparia joka on kuin kopio sanomien vastaavasta. uskon että muutama kovin pro katsoo ettei voi allekirjoittaa ja jää vaille työtä ja sitten ryömivät nilviäiset esiin ja alkavat kuvata suoraselkäisten keikat. Näin kävi ha newsin ja hs magazinenkin suhteen.
Tässä toukokuussa teen niilistat HS friikuista ja vertaan sitä 300 rohkean web addressiin. Ne jotka allekirjoittavat näitä kiristyssopimuksia syyllistyvät ammattimme lopulliseen tuhoamiseen....raha ja hype siihen houkuttelevat enkä ole solidaarista ja joukkovoiman käsittävää nuorta kuvaajaa nähnyt pariinkymmeneen vuoteen. Me vanhat ukot vielä pystymme sanomaan EI...nuoret, varsinkin nuoret naiskuvaajat nuolevat ja matelevat ja pettävät kollegansa saadakseen töitä. Iljettävää.

Jore Puusa kirjoitti...

sanasokeus jyllää kuumeessa.sorry
pitää olla.
hs news
nimilistat