Yliolan heittimeksikin tuota laitetta kutsuttiin, kun se ilmestyi audiovisuaalisen kehityksen huippuna Suomeen kymmeniä vuosia sitten ja edelleen heitin on vakiokamaa opetuksessa.
Se on halpa ja sen yhteydessä käytettävät kalvot on helppo kirjoittaa tussilla. Kalvoille voi tulostaa valokuvia, joita tosin ei juuri seinältä kuviksi tunnista. Tätä aineistoa kouluissa katsotaan ja on katsottu. Harmooni ja piirtoheitin ovat tuhonneet suomalaisten lasten rytmitajun ja visuaaliset vaatimukset.
-
Nyt piirtoheittimen korvaa videoprojektori, johon signaalin voi ottaa läppäristä tai aikalailla mistä vaan. Mutta visuaalisuus pysyy samana, samoin tilaisuuksien kankea luonne.
Projektori on edelleen kallis, kolmensadan euron led laitteilla ei mainoksista huolimatta voi katsoa valokuvia, joissa on tukkoinen tumma pää, ellei huone ole täysin pimeä. Kama heijastetaan seiniin, joilla erillaisia katteita - kuviotapeteista alkaen. Edelleen hyvä diaprojektori, hyvällä optiikalla ja laadukkaalla valkokankaalla - hakkaa mennentullen videoprojektorin. Moni teistä ei ole nähnyt koskaan Leitzin tai Kodakin diaprojektorin jälkeä. Leuat loksahtaisivat, jos näkisitte kamaa, joka on kuvattu oikein valottaen hyvälle filmille, puhumattakaan 6x6 diasta seinällä, housuthan siinä kastuu.
-
Yliolan heitin siis palvelee vieläkin jossain informaation välittäjänä, luennoitsijoiden kalvosarjat alkavat rispata reunoista ja setien parta harmaantua. Videoprojektorin kanssa on samoin kuin dialippaiden. Lippaat putosivat aina lattialle ennen esitystä ja diat lentelivät nurkkiin. Sieltä luennoitsija keräsi niitä naama punaisena ja puolet menikin lippaaseen karvaisina ja sotkussa…väärinpäin. Sitä selittelyä. Nyt ongelma on tikku plus PC. Eri luennoitsijoilla on eritavoin formatoidut tikut, joissa heidän materiaalinsa piilee. Useimmiten mukana on yksi ja ainoa kovia kokenut muisti. Sen saaminen toimimaan luentosalin vanhassa läppärissä on haaste, jonka edessä atk tukikin kalpenee.
-
Lehtikuvaajalle piirtoheitin/ videoprojektori/ luennoitsija kolmoisongelma on frustroiva, olen kuvannut aiheesta tuhansia versioita. Kuvat ovat…kamalia. Mutta ne on oltava, koska asiakkaat ne haluavat, vaikka yksikään kuvaaja ei haluaisi kuvata sellaista skeidaa. Asiakkaat haluavat repron tilaisuudesta todistaakseen lehdessä, että toimittaja/lehti on ollut paikalla.
-
Tänään klo 1830 kuvasin monen monen vuoden tauon jälkeen virkamiehen puhumassa projektorin valossa kaavoituksesta. Aikanaan kirjassani käsittelen peruskuvausten ratkaisumalleja, nyt ratkaisin itse näin:
Se on halpa ja sen yhteydessä käytettävät kalvot on helppo kirjoittaa tussilla. Kalvoille voi tulostaa valokuvia, joita tosin ei juuri seinältä kuviksi tunnista. Tätä aineistoa kouluissa katsotaan ja on katsottu. Harmooni ja piirtoheitin ovat tuhonneet suomalaisten lasten rytmitajun ja visuaaliset vaatimukset.
-
Nyt piirtoheittimen korvaa videoprojektori, johon signaalin voi ottaa läppäristä tai aikalailla mistä vaan. Mutta visuaalisuus pysyy samana, samoin tilaisuuksien kankea luonne.
Projektori on edelleen kallis, kolmensadan euron led laitteilla ei mainoksista huolimatta voi katsoa valokuvia, joissa on tukkoinen tumma pää, ellei huone ole täysin pimeä. Kama heijastetaan seiniin, joilla erillaisia katteita - kuviotapeteista alkaen. Edelleen hyvä diaprojektori, hyvällä optiikalla ja laadukkaalla valkokankaalla - hakkaa mennentullen videoprojektorin. Moni teistä ei ole nähnyt koskaan Leitzin tai Kodakin diaprojektorin jälkeä. Leuat loksahtaisivat, jos näkisitte kamaa, joka on kuvattu oikein valottaen hyvälle filmille, puhumattakaan 6x6 diasta seinällä, housuthan siinä kastuu.
-
Yliolan heitin siis palvelee vieläkin jossain informaation välittäjänä, luennoitsijoiden kalvosarjat alkavat rispata reunoista ja setien parta harmaantua. Videoprojektorin kanssa on samoin kuin dialippaiden. Lippaat putosivat aina lattialle ennen esitystä ja diat lentelivät nurkkiin. Sieltä luennoitsija keräsi niitä naama punaisena ja puolet menikin lippaaseen karvaisina ja sotkussa…väärinpäin. Sitä selittelyä. Nyt ongelma on tikku plus PC. Eri luennoitsijoilla on eritavoin formatoidut tikut, joissa heidän materiaalinsa piilee. Useimmiten mukana on yksi ja ainoa kovia kokenut muisti. Sen saaminen toimimaan luentosalin vanhassa läppärissä on haaste, jonka edessä atk tukikin kalpenee.
-
Lehtikuvaajalle piirtoheitin/ videoprojektori/ luennoitsija kolmoisongelma on frustroiva, olen kuvannut aiheesta tuhansia versioita. Kuvat ovat…kamalia. Mutta ne on oltava, koska asiakkaat ne haluavat, vaikka yksikään kuvaaja ei haluaisi kuvata sellaista skeidaa. Asiakkaat haluavat repron tilaisuudesta todistaakseen lehdessä, että toimittaja/lehti on ollut paikalla.
-
Tänään klo 1830 kuvasin monen monen vuoden tauon jälkeen virkamiehen puhumassa projektorin valossa kaavoituksesta. Aikanaan kirjassani käsittelen peruskuvausten ratkaisumalleja, nyt ratkaisin itse näin:
5 kommenttia:
Ensimmäinen tunnelma itsellä oli se, että tässä ollaan elokuvan lavasteissa, nykyäänhän käytetään paljon ns. green screeniä johon sitten jälkituotannossa lisätään tavaraa. Mielenkiintoinen värivalinta kyllä esiintyjällä, en osaa sanoa olisinko jaksanut katsella tuollaista esitystä kovinkaan kauaa.
Vihreä valo johtunee siitä, ettei kamera toista heijastetun kuvan värejä oikein? Kuvassa se toimii kuitenkin hyvin tehokeinona, etenkin maanrajauksesta keskusteltaessa. Tiukka rajaus, tumma hahmo ja virkamiehen lasit korostavat virkamiesmäisyyttä (onko tuo sana?). Taustasta ei näy mistä keskustellaan, mutta harvoin ovat kovin kiinnostavaa matskua. Blaa, blaa...
A. Aro
Tiedotustilaisuuksissa kuvaaminen on itse asiassa hyvinkin vaikeaa työtä. Jos kuviin haluaa vähääkään journalismia, täytyy kuvaajan tuntea asia ja siihen liittyvät ihmiset, sekä heidän väliset suhteet. Sen kautta voi löytää jotain kerrottavaakin.
Tykit ja piirtoheittimet harvoin kertovat lehden/tv:n katsojalle mitään. Siksi fokus ihmisissä.
Ja siitä kokouspullasta toki haukataan vain sen verran, että siitä saa etualalle elementin alleviivaamaan viestiä - sikäli mikäli toimittaja kuvaan tarttuu. :)
"Veronmaksajia odottaa laihat ajat..."
Antti Eintola
Totta , tosin infoissa kuvaaminen ratkaistaan nykyisin potretilla joka kertoo juuri sen että ollaan oltu paikalla mutta journalistinen ote puuttuu. TV kuvaajan ongelma on lisäksi jalusta. Kuvaaja on sidottu paikkaan, toisaalta tv ryhmä tekee haastattelun ja puhuva pää on aina enemmän kuin stillkuvaajan pönötyskuva.
Ennenvanhaan näissä nähtiin vaivaa, odotettiin poliittisen ennakkoaavistuksen täyttymistä ja oikeiden ilmeiden löytymistä, ei enää.
Tämän jutun kuvitus on liikuttava harvoja haivenia ja eläkkeelle menevän virkamiehen jo vanhan miehen profiili ja vihreä..se merkitsee värinä montaakin asiaa jotka voidaan kytkeä otsikkoon.
Öh olin unohtaa piti olla päälleotsikoinnin mahdollisuus, asia jota harvoin alan ulkopuolella ymmärretään, siis että pitää kuvata otsikon ja ingressin paikka kuvan sisässä mielessää....
Lähetä kommentti