 |
| Hieno värimaailman valinta. Lapuanliikkeen sinimusta. Vihtori Kosola ja muilutukset tulee mieleen :-) Meillä on Suomessa oma Baijerimme, jossa aatellahan toisela tavala. Pitää juara maitua, ettei hikua. |
-
Case menee purettuna siten, että itse näyttelystä ei julkaista ärtymystä herättäviä kuvia, vaan julkaistaan oman kuvaajan arkistokuva ja annetaan sille ikäänkuin sama arvolataus kuin näyttelykuville, joihin viitataan. Tässä onkin uuden kuvajournalismin airut. Rasistinen lehti voisi julkaista kuvan vankilassa olevasta somalista ja kuvatekstittää:
"Tällaisia ovat somalit, kuva ei liity somaleihin". Fontin koolla ja perheellä näytettäisiin mikä on totta, mikä kuvittelua.
-
JSN:n tuomio olisi hauska kuulla, vapauttava toki - koska kyseessä on kuvankäyttö, mutta perustelut, nam. Tällaisia lisääntyviä tapauksia varten JSN:ssä pitäisi olla edes yksi kuvajournalismin asiantuntija, nyt ei ole ketään.
-
Annetaan Ilkalle ennakkoluulojen vahvistamisesta ja huonosta journalismista pitkä -
-------------------------------------------
PÄIVITYS:
Martina Lindqvist on näyttelyn kuvaaja ja hän selittää englantia osaavalle mistä on kysymys. Missään ei väitetä, että Pohjanmaalla asuttaisiin kurjasti, vaan kyse on muutoksesta, maaseutu autioituu. Ilkalle vinkiksi, kannattaa lukea mitä näyttelyn yhteydessä on kirjoitettu,se on perusjournalismia.
Tässä Martinan yksi kuva, hän on tehnyt ratkaisun, jossa eristää talot omiksi visuaalisiksi elementeikseen poistamalla taustan ja ilmeisesti suuren osan ympäröivää miljöötä nimenomaan ollakseen viittaamatta Pohjanmaan agraariyhteiskunnan nykytilaan. Mainio ratkaisu, kuvaan itsekin autiotaloja kuten spinoff blogissa näkyy. Ne ovat rappiossaan kauniita, rakas Ilkka.
Kuva: Martina Lindqvist
2 kommenttia:
No, on siinä minulla varsinainen ingressi. Vai että Ruotsissa syntynyt suomalaistaustainen brittikuvaaja? Kiire se on välillä ollut minullakin ja viimeinen olen itseäni virheettömäksi väittämään, mutta sanoisin silti että aikamme median sisältövastuussa olevien journalististen toimihenkilöiden kaikkein kriittisin ja samalla harvinaisin ominaisuus on luetun ymmärtäminen. Vaan jospa sellainen on journalisti kuin on on yleisönsäkin?
Joren postauksen teemana oleva ikiaikainen mediallinen tapa eli puffaaminen, friseeraaminen tai kuka sitä mitenkin tykkää sanoakaan, alkaa ajassamme olla kovin vaikeaa. Ei "Rikun pubissa" tehty tuote enää kelpaa. Laatukin on yhtäkuin kädenheilautus kera tuiskautuksen, että huomenna siihen kääritään jo kalaa torilla tai että ei tässä mitään obeliskia nyt veistetä. Se on myös kiusallisen lähellä plagiarismia ja panee alkuun kysymyksen: eikö maamme mediassa ole tarinaniskijöitä vai eivätkö he vain jää kiinni?
Tämä sisällöllinen luokattomuus tosin koskee niin tekstiä kuin kuvaakin. On erotetun "turvaliiviopettajan" juttu missä poseeraa oikeasti varusteita esittävä siviiliasuinen poliisi avattu teleskooppipatukka kädessä. Ollaan kirjoittavinaan terveysaseman remontista, mutta kuvassa näkyy liikuntarajoitteisen asiakkaan apuvälineen auton takakontista ottava taksimies. Mies, joka on kai sarrrjaa pärryyttämällä saatu näyttämään niinkuin apuväline olisi ihan syystäkin hänen omansa. Nämä vain heti mieleen tulevina, kaikkein räikeimpinä tapauksina.
Kuvajournalismin laaduttomuus on aina ollut keskuudessamme, mutta kun kaikkea journalistista toimintaa kokonaisuutena katsoo, päätyy pariinkin kiusalliseen kysymykseen. Missä taso on yleisesti ottaen ollut, jos nyt ollaan tässä? Huippukohtia on kyllä ollut, en minä sillä, vaan kun niiden varaan ei sovi perustaa kokonaisarviointia. Ja sitten se kohtalokkaampi, kuka nykyisen journalistisen työprosessin tuotteista enää mitään maksaisi?
Ajatellaan näin, että jos besorkattu dederon-gumminen upseerisalkku onkin hottia, kun muuri on pystyssä ja portti kiinni niin kuka hitto sellaisen enää ottaisi ilmaiseksi annettunakaan, kun muuri puretaan ja portti viedään museoon? No, ehkä niitä joku erikoisuuksientavoittelija voisi nettikaupasta jopa ostaa, mutta eihän sellainen nyt työllistä välttämättä edes sitä kauppiasta itseäänkään kokopäiväisesti.
Iso asia olisikin siksi todellisuustarkistus ja uudelleenajattelu, mutta siihenpä ei näytä olevan kykyä kenelläkään tässä puolivenäläisessä korporaatiovaltiossa, jossa siihenkin tarvittaisiin kaiketi jonkinsortin ukaasi ellei ihan lupa.
Jari Kähkönen
Mageita kuvia kuitenkin. Tjaa-a.
Jukka-Kalevi Kietiläinen
Lähetä kommentti