maanantai 23. helmikuuta 2015

Syrjään tungetun kuvat.


Helsingin Sanomat tekee jutun maailman rohkeimmasta miehestä, Lars Vilksistä.
Juttu sinällään monistaa kymmeniä samanlaisia maailman medioissa, niissä Vilks osoittautuu mainettaan rajummaksi ja nauraa kuolemalle, joka selvästi uhkaa häntä kaikkialla. Tämän HS:n jutun tekee mielenkiintoiseksi kaksi asiaa: "jutun kuvajournalismi ja miten Vilks on hylätty, koska hän ei suostu yhteisöä orjallisesti mukautuvaksi kunnon ruotsalaiseksi".
-
Ruotsin lailla Suomikin väittää olevansa sananvapautta arvostava maa. Näin ei ole, Suomessa pyritään monin tavoin torjumaan erilainen ajattelu ja sen presentaatio. Suomessa vallitsee useimmiten vain yksi totuus ja sen ulkopuolella toimivat ovat epähenkilöitä.
Vilks on yllättävästi sellainen Ruotsissa, hän on mm. epäortodoksisesti arvioinut -Israel vastaan Palestiina- konfliktiä ja puollustanut katutaiteilijaa, joka on tuomittu kunnianloukkauksista. Jos Vilks olisi ymmärtänyt jäädä aloilleen "Muhammed pommi turbaanissa" pilan jälkeen, hänestä olisi tullut ikoni.
-
Mutta kuvat. Haukkasin henkeä avatessani lehden. Ensimmäisenä katson kuvaajan nimen jos näen oman osaamiseni pohjalta jutussa huonoa tai hyvää. Nyt näkemäni oli peruslehtikuvaus, mutta millainen! Vilksin lähtökuva on syvästi inhimillinen ja näyttää kuvaajan myötäeläytymisen kautta miehen ahdistuksen. Kun kääntää sivua, tulee näkyviin kuva, joka on häikäisevä osoitus Suomen ulkopuolisen kuvajournalismin kyvyistä. Venäjän kuvajournalismiperinne alkaa elokuvan historiasta ja maalaustaiteesta. Maa on täynnnä lahjakkaita kuvaajia ja taiteilijoita. Se näkyy.
-
Keskiaukeaman kuva on syvä. Selin kääntyneet turvamiehet, omituinen metsä ja kuin teloitettavaksi vietävä vino ja horjuva vanhus tekevät kuvaan räjähtävän latauksen. Jokaiselle selviää, että nyt kuvitetaan ympäriltä luettavaa juttua, että nämä kaksi kasvotonta koettavat pitävää onnettoman taiteilijan hengissä ja maailma on edennyt kuvan dystopiapisteeseen. Taiteiljaa, joka on perinteisesti kaiken kyseenalaistaja, on suojeltava niiltä, joiden toimia hän kyseenalaistaa. Lue Bradburysi ja Orwellisi ja kauhistu nykyisyyttä.
-
Koska halusin uuden tason lisää Vilks juttuun, mailasin lehtikuvaaja Denis Sinjakoville. Hän ilmoittaa asuinpaikakseen Moskovan ja kertoo tehneensä jo muutamia vuosia töitä HS:lle.
Vastaukset ovat mielenkiintoisia ja venäläiseen tapaan kovia. Oleellisimmassa osassa hän mainitsee menestymisen salaisuudeksi luomiskyvyn ja "vahvuuden". Ymmärrän tuon, tietäen venäläisen perinteen. Mutta Suomessa merkitsevä tekijä on vain vahvuus tai röyhkeys. Luomiskyky puuttuu, siksi ymmärrän, että HS ottaa tärkeään juttuun moskovalaisen freen. Suomalaista kuvaajista tuohon suoritukseen ei olisi pystynyt kukaan. Alempana löydät, toki hieman provokatoorisen pilakuvani, miten HS:n oma väki olisi ehkä kuvannut. Toki sama kuvausmalli on siirtynyt muihinkin lehtiin. Tarkoitan tällä mallia, jossa jutun aiheesta riippumatta kuvataan aina samoin.
Tässä siis  mailinvaihto Denis Sinjakovin ja minun välillä. Huomaat kiristyvän sanakäytön, kun pyydän vertaamaan venäjän ja toisaalta HS:n freekäytäntöjä. En käännä tätä, jotta voit lukea rivien välissä. Korjaan maileissa vain muutaman kirjoitusvirheen.

Hi Denis.
I am pressphotographer and teacher of photojournalism, based in Helsinki, Finland.
In the local paper -Helsingin Sanomat- I read today an article about Lars Vilks.. and watched a long time Your great photos to go with that story.
I have a blog called "Kuvajournalismi" / Photojournalism" and I´d like to pose some questions to You cause I´m writing an article about the bravery of Vilks and how that can be seen in Your pictures.
I´d love to see Your answers.
1. How did You find HelsinginSanomat to shoot for them or were these from Your  archives?
2. If You shot them specially for the paper - what kind of conversation did You have with the editor, did she tell You what kind of story she is making and how did her words affect Your pictures.
3 You shoot quite differently than Young photojournalists in Finland, i`d say Your pictures are old school, kind of classic photojournalism. Am I wrong?
4. How is the photojournalism on Russia nowadays? What is good, what is bad. In Finland the industry is going down, editors shoot their own stories and quality is low. How is it in Your country.

Thank´s in advance.
-------------
Denis Sinyakov.
Hi Jore 
Thanks for your request
I'll try to answer on your question 
1. I've been working for HS for a couple of years already, since I became a freelancer after several years in AFP and Reuters. So from time to time I have assignments from them. Vilks story was one of that. 
2. There were no any special instructions, just I was alerted that article is gonna be long, so I need to take several different pictures of him. We couldn't predict of cause the things that happened in next two days in Denmark, so I just tried to understand who is Vilks, and what kind of life he has now. I believed that he's just forgotten artist living in a small peaceful settlement. But I was wrong
3. Of course I shoot differently than young Finnish photographers, even than Russian ones. And I believe that I take pictures in different ways than my older colleagues. Nothing wrong here, I guess. I like the modern photography but of cause can't follow it. 
4. Photojournalism is in crisis now, everywhere, especially in Russia. There are no free media in Russia now, and there are no media to work with. But on the other hands there are several great young photographers now. Stories from Russia have been winning the international contests every years, sometimes because of this great artists. 
During a crisis time only strongest and creative ones will survive, so I can't say that's something strange and enormous. That's nowadays. Nothing terrible.
---------------
The last line of Your answer says that "only strongest and creative ones will survive". 
Did You know that it is not possible for a finnish photographer to work for HS and many other papers if he/she does not sign a contract,  which says -- the photographer loses all rights to his pictures and that he must tell those who are in pictures that this image may be sold where ever HS wants to sell it.
If something goes wrong, the photographer must go to court himself and possibly pay compensation  for  the insulted one in the picture.
If one does not sign,  one is not allowed to work. 
Many - almost 200 freelancer did not sign cause they thought this  is wrong and all lost their positions as freelances.

How do You think about this? Are there similar deals in Russia? Do Russian freelancers loose all their rights when shooting for a local paper? Should a photographer be responsible about compensations when shooting for a story?
-----------
Denis Sinyakov
Look, I'm not going to comment your relations with local media, including HS. I have no idea how you work there. 
But in my country the situation the same quite often. There are media who wants all rights at the picture they get, there are several who doesn't. 
But in every cases this is only your decision, will work on such conditions with them or won't. 
Answering on your second question. 
Yes, sometimes media (not in Russia of cause) asks to sign a model release with the person who are pictured (I did it many times working with US troops in Afghanistan), sometime they don't care.  It depends on local law I guess. In Russia we don't have such problems actually but of cause, a photographer is responsible, along with a media





kuvamanipulaatio ja kettuilu jore puusa
Loppuunplagioitu tapa kuvata, on tämä HS:än yhtenäistämä keskeissommittelumalli, jota on viimevuodet sovellettu aiheesta riippumatta. Ilmiön edessä pitäisi kaikkien ymmärtää, mitä perusteellinen valokuvakoulutus merkitsee. Koulutus antaa pohjan muuntumiselle. Kuvaajan pitäisi voida luoda nahkansa kuin käärme ( no pun indented) ja tulla esiin uutena, huomattuaan vanhan nahan käyneen ahtaaksi.



Kun koulutus on riittävän laajaa ja sisältää paljon taide- ja valokuvan historiaa ja visuaalista variontikykyä kehittävää opetusta, kuvaaja saattaa kyetä muuttumaan. Koulutuskaan ei ole muuntumiskyvyn tae. Pitää olla myös omaehtoisuutta ja pitää olla peloton kuten Vilks. Hänen ympärillään on valtavan paineen aikaansaama muuri, joka on tehnyt Vilksistä epähenkilön, koska hän uskalsi olla erimieltä. Silti hän jatkaa taiteilijana muuntaen ilmaisuaan tarpeen mukaan.
-
Tunnistan Vilksin ahtaalle ajetun olotilan hyvin. Kukaan ei kuuntele, eikä reagoi tekoihin, paitsi ajoittain aggressiolla. Massapsykologiassa esitetään välttely- ja väistämisteorioita, erilainen ja rohkea ihminen on kautta maailmanhistorian koettu vaaraksi ja toisaalta hänen vaientamisensa on koettu yhteisölliseksi teoksi. Siksi on niin tavattoman raskasta koettaa esittää normien vastaisia mielipiteitä. Jos teon seuraus olisi kuten Vilksillä eli jatkuva aggression uhassa eläminen, saattaisi olla helpompaa. Suomessa poikkeukset suljetaan yhteisöstä ja ajatuksensa vaietaan.
-
Vilks oli riittävän älykäs ja vapaa voidakseen piirtää uskontoa pilkkaavia kuvia. Teko oli hyvin rohkea, itse olen niin pelkuri, etten blogissani uskaltaisi julkaista Vilksin kuvia. Olen nähnyt väkivaltaa vierestä ja olen nähnyt miten suurta ahdistusta tapettava tuntee. En ole sellaiseen vielä valmis. Katalysaattorina murhanhimolle on vain kuva, joka minusta on hauska. Huonoa itsetuntoa omaavalle muslimiyhteisölle sama kuva on kammottava loukkaus Allahia kohtaan. Kuvankaihtaminen noissa yhteisöissä on todellista. Kannattaa katsoa vaikkapa muslimin pitämän pizzerian seinälle. Kasvokuvia saa hakea, ei löydä. Yleensä kuvina on kitschiä, alppimaisemia orientaaliin makuun. Muslimiyhteisöt saavat voimansa läheisistään, yhteisöt ovat tiukasti sidottuja. Tiukassa ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Vaikka yhteisön jäsen olisi kuvien suhteen vapaamielinen, ei hänellä ole mahdollisuutta vastustaa.
-
Sama yhdistävä tyhmyys toimii kantasuomalaisissa uskonyhteisöissä, vaikkapa Jehovissa ja Lestadiolaisissa. Ero on, etteivät he julista tappavansa erimielistä.  Asia hoidetaan toisin, mutta yhtä tehokkaasti.
Insesti ja pedofilia leimaavat kumpaakin, pahemmin lestadiolaisia. Oli teko miten paha, se haudataan yhteisön sisään. Teon esilletuoja suljetaan yhteisöstä ja usein hän tuhoutuu. Me siis emme kansana eroa toimintamalleiltamme juurikaan muslimiyhteisöistä. Väkivaltammekin on ohuen pintakuoren alla. 1918 kesällä valkoiset sisällissodan voittajat murhasivat monin tavoin jopa yli 30 000 punaista keskitysleireissä, asia josta emme ole alkaneetkaan toipua.
-
Sananvapaudesta puhutaan yhä harvemmin, koska sitä Suomessa ei enää ole. Lehtien sananvapautta määrittävät ilmoittajat. Aamulehti ei julkaissut Keskisen kyläkaupparepparia, ettei Kesko suuttuisi. Maahanmuuttajia ei haluta ärsyttää, joten Vilksin pilakuvia ei Suomessa nähdä. Sanavapaudesta kirjoitetaan suuria, mutta harva lehti sallii yleisönosastossaan lehden toimia kritisoivia kirjoituksia.
-
Suomalaisuus on ollut vankina itsesensuurin kaapissa satoja vuosia, on selvää, ettei sellaisesta tukahtumisesta selvitä nopeasti - jos koskaan. Todellista vallanpitäjää ei haluta suututtaa, oli se sitten Fatwan pelko, ilmoittajien pelko tai puhdas toiseuden pelko.
Lehtemme elävät niin syvällä konsensuksessa, että sieltä on pitkä matka muiden pohjoismaiden lehtien vapauteen ja kykyyn kritisoida järjestelmää aina, kun siihen on syy. Tästä pelosta aiheutuu kansallinen ongelma, puhumattomuus. Kaipaamme omia suomalaisia Vilksejä.


( Uusilta lukijoiltani pyydän anteeksi dysleksiaani. Vaikka oikoluen paljon, tekstissä on typoja. En vain näe niitä.)















5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kiteytys. Suomi on näin "länsimaiseksi sivistysvaltioksi" uskomattoman ahdas ja sisäänpäinlämpeävä. Niin yleisessä kuin yksityisessäkin elämässä.

Tämä on sikälikin häiritsevä paradoksi, että yksilöllisyyttä korostetaan mutta vain tietyissä yhteisön määräämissä rajoissa. Olemme todella itsemme vankeja.

Jore Puusa kirjoitti...

Kun suuri osa jonkinasteista älymystöä tuntuu tajuavan että olemme itsemme vankeja niin .....miksei kukaan tee mitään. miksei kukaan kokoa joukkoa ihmisiä jotka koettaisivat avata mielen lukkoja koko maassa???

Anonyymi kirjoitti...

Kahvit meinasi lentää näppäimistölle kun näin hienon Helsinki school tyylisen kuvan (oli tosin valotukseltaan liian kohdallaan) ;) Minä jo ehätin ajatella että kuka nuo hyvät kuvat on ottanut - eikä ollut suomalainen kuvaaja ei.
Mitä sananvapauteen tulee niin se ei valitettavasti toteudu täällä(kään). Kukaan ei uskalla julkaista ettei vaan loukkaa ja nekin tahot joiden kädet eivät ole yhtä sidotut eivät saa sanaansa kuuluville (paitsi muutamassa blogissa jotka eivät tavoita niitä joita pitäisi).
Kuka uskaltaisi ottaa valokopioita ja levittää niitä esim kirjastoihin ja kauppoihin?

JK

Jore Puusa kirjoitti...

Ovatko Vilkskuvat Helsinki schoolin tradition mukaisia? Minusta eivät. Aalto yliopistossa on pakko kuvata tietyllä tavalla ollakseen Pearsonin suosiossa ja taatakseen galleripaikkoja ulkomailla. Se visuaalinen pakkomalli on henkilön pönötys vinossa suorakaiteen sisällä aiheesta riippumatta. Meillä on Aallon visuapuolella vaarallinen yhteinäiskulttuuri, joka pyrkii tekemään Suomesta vain "keisarin uudet vaatteet" periaatteella toimivan Pohjois-Korean. Kukaan ei toki tästä puhu, koska yksikin Aaaltoon kohdistuva kritiikki lopettaa uran. Minkäänlaista keskustelua ei sallita.
Mutta se ei estä nauramista Aallon tuotteille yksityisesti. Muuta ne eivät ansaitsekaan.

Harri Vappula kirjoitti...

Suomen itsenäisyyden historiassa on kaksi kunnolla tilittämätöntä traumaa - vuosi 18 ja suomettumisen vuosikymmenet. Tarvitsemme jonkun kansallisen psykiatrinsohvan ja satavuotta terapiaa.