keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Lääpin lääpit lääpii.....Aamulehden julistebiennale

Pikku välityö ja jatkan lomasta.

Näytin Aamulehden sunnuntain kantta kymmenkunnalla tutulle ja tuntemattomalla, jotka eivät lue Aamulehteä.  Kysyin: "Minkä lehtijutun aiheeseen luulisit tämän kuvituksen liittyvän?"
Kymmenestä 5 oletti kuvan liittyvän Suomen erkaantumiseen EU:sta. Kukaan ei arvannut, että kuvitus liittyi tämän hetken kuumimpaan aiheeseen, eli naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään, lääpimiseen. Aidosti toivoin, että edes yksi olisi keksinyt, koska printin arvo ei ainakaan parane siitä, että siinä olevat valokuvat ja grafiikat putoavat lukijakunnalta ohi käsittämättömien laariin.
-
Katsotaan kuvitusta pintana.
Ensimmäisenä testiryhmä näki pysäköintikieltomerkin, mutta ei siinä olevaa kättä. Se piti erikseen näyttää. Seuraavaksi he näkivät N kirjaimen mutta eivät saaneet liitettyä sitä graafissa O kirjaimeksi tehtyyn pysäköintikieltoon. Moni katsoi kauan. Kuitenkin vasteaika printissäkin on alle 5 sekuntia, sitten sivua käännetään. Lehdenteossa on huomioitava lukijan kyky nähdä, hänen visuaalinen medialukutaitonsa.
O:n alla oleva varjo koettiin auton renkaan kulutuspinnan kuvioksi ja eräs katsoja ajatteli kyseessä olevan liikenteeeen liittyvän graafin.

Kuvasitaatti kritiikkiä varten. Kuva: © Aamulehti, kredit?

Avasin hiukan asiaa ja kysyin sitten käsistä. Nyt katsojilla oli uusi vaikeus, kädethän ovat maalattuine kynsineen naisen käsiä, mutta mieshän lääpii. Ei kyetty näkemään, että naisen kädet tässä pitäisi käsittää kiellon asettajiksi, siis graafin pintakuvion rakentajiksi.
Kaksi henkilöä liitti värimaailman politiikkaan ja ajateltiin, että jokin lehti esittää vasemmiston olevan Suomen itsenäisyyttä vastaan. Se tuli minullekin ensimmäisenä mieleen, koska tiedän Aamulehden oikeistolaisuuden ja Tampereen menneen maineen vasemmistolaisena työläisten kaupunkina.

Pyrin itse aina katsomaan kuvan ja otsikon ennenkuin luen jutun ja sitten mietin kontekstia. Kuvan pitäisi journalismissa olla osa kokonaisuutta. Kuvasta tulee tekijänsä manifestaatio kun se kadottaa yhteyden tekstiin. Se ei ole journalistisen kuvan tarkoitus. Kuva ja teksti ovat alisteisia toisilleen.
Kun kuvaa on vaikea lukea, se ohitetaan. Lukijat tottuvat nopeasti ohittamaan varsinkin grafiikat, koska niistä puuttuu atrappisoikio eli kasvot. Grafiikka, joka on nonfiguratiivinen ohitetaan muita nopeammin. Se katsotaan itsekeskeiseksi tekotaiteeksi. Tämä kansi on kuin ote venäläisestä avantgardtaiteesta -20 luvulta, jossa fontit olivat osa kuvaa. Tässäkin fonteilla luodaan staattinen taso, joka rikotaan käsillä. Mutta käsien kohde ei ole seksuaalinen härintä vaan ylhäältä INI sanan tukeminen pystyyn.
Graafissa ei olle alkua, eikä 3D:tä -- vaan sekava taso; "kumma häkkyrä", kuten eräs lukija kuvasi sitä. Jos halutaan graafissa voi nähdä lisäksi anarkiaa, punainen miehen käsi tulee horjuttamaan ja häpäisemään sinistä lehti sanaa.
-

Selvennetään. Tapio Aartomaa RIP, julistetaiteen isä olisi hylännyt tämän graafisen suunnittelun kurssilla Lahdessa 1976. Julisteenomaisuutta tavoitellaan ja…siihen sorrutaan. Lukijaa varten tämä ei ole. Tämä on tekijäänsä ja silloin myös lehteä varten. Tämä kaikki printtimedian suhteen arvotettaessa. Jos tämä sijoitetaan visuaalisen tyylinsä suhteen aikajanalle se on -60 luvun loppua.

--

PS: Mitä INI tarkoittaa, lähde wikipedia-

Computing
  • Impact Nominal Index, a computer system to track and trace individuals during criminal investigations
Organizations
Music
Other
  • According to Rastafari philosophy, "I-N-I" a.k.a."I-and-I" is the personification of one who lives by Rastafari ideals-






15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jopa on karmea tekele.Käsien neljä sormeakin tasapituisia eli ei osata edes piirtää.En muista kamalampaa sanomalehden etusivua nähneeni aikoihin.Ja muistaakseni Aamulehti on ulkoasustaan paljon palkittu.Huh!

Jpetris kirjoitti...

Itse tajusin tuon merkityksen hetken päästä kyllä, mutta omalta kohdalta vertaisin tuota tilanteeseen, jossa ammutaan kameran salamalla päin näköä.

Tuo tulee ensin silmille ja se on alussa aivan käsittämätöntä mössöä, josta ei saa oikein kiinni mistään. Hetken päästä alkaa hahmottumaan käsiä ja kieltomerkki ja aivan lopuksi nuo sanat.

Anonyymi kirjoitti...

Itse luin kyllä tekstin oikein mutta mitä pidempään tuota katsoi sitä enemmän alkoi häiritä turhat kädet joita ilmankin viesti olisi mennyt perille. Kikkailevaa mutta turhaan.

JK

Anonyymi kirjoitti...

Terävä havainto: "jos haluaa ,graafissa voi nähdä myös anarkiaa...".Joo: punainen käsi hamuaa lehden logoa! Ajatuksia herättävä detalji: mikä on tuo punainen käsi? Miksi se on laitettu tavoittelemaan "lehti"-sanaa? Onko käsi edes ihmisen ja jos on niin onko se verestä punainen?Vai mistä?Detalji on parasta koko graafissa ja sekin on syntynyt todennäköisesti vahingossa ja tahattomasti.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä ei siis ole kreditoitu? No,ei ihme...

Jore Puusa kirjoitti...

Antaisin krediitin heti kun joku kertoo kenen duuni.

Anonyymi kirjoitti...

Täyttä asiaa! Tähän halutaan tuhota kuvajournalismi lopullisesti!

Jari Niiniö kirjoitti...

Ihme näpertelyä.
Vaikuttaa lukiotyttöjen tekoselta, kuviksen tai yhteiskuntaopin tunnilla.

Ainoa "järkevä" motiivi, jonka keksin on että tarkoitus on saada ohi kulkijan huomio ja tätä kautta kulkija tarttumaan lehteen.
Sellaisella motiivilla tuon lainen yltiödramaattinen värikeijoilu voisi olla jollain tavalla perusteltu.

Anonyymi kirjoitti...

"Punainen kämmen saattaa olla merkki maksavauriosta,kuten kirroosista."Jaaha: no nyt alkaa aueta..

Anonyymi kirjoitti...

"Albinistilla on maitomainen vaalea iho.Heillä on myös heikko näöntarkkuus."No tuohan selventää asiaa: graafissa kaksi valkoista kättä.Ja koska graafi on todella alkeellinen, niin se saattaa johtua heikosta näkökyvystä.

Anonyymi kirjoitti...

Lehtien tekijät pitävät etusivua lehden tärkeimpänä sivuna.Sen pitäisi olla houkutteleva "näyteikkuna"lehden sisältöön.Tuollainen etusivu ei houkuttele,koska se on vastenmielinen sekä visuaalisesti että journalistisesti.Ainoa, mitä se herättää (kuvotuksen lisäksi) on suuri hämmennys.Joskus ko. lehti oli arvostettu,arvokkaalta ja uskottavalta vaikuttava laatulehti.Ne ajat ovat kaukana.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän AL tälläkin taas saa kunniamaininnan jossakin ulkoasukilpailussa,ja saamme lukea lehdestä(vähintään sivu) kuinka erinomainen julkaisu AL on.Sen (itsekehun) he osaavat paremmin kuin kukaan muu.

Anonyymi kirjoitti...

Ne on ihan fiiliksissä Ranskan lipun väreistä,kun etusivua,jossa oli Ranskan lippu kehuttiin (Journalisti-lehti).

Jari Niiniö kirjoitti...

"Ne on ihan fiiliksissä Ranskan lipun väreistä,kun etusivua,jossa oli Ranskan lippu kehuttiin (Journalisti-lehti)."

Eivät varmaankaan tarkoittaneet Gerboise Bleue, Gerboise Blanche ja Gerboise Rouge hyppyrottatrilogiaa :-)

Anonyymi kirjoitti...

Jos olisin lehden tilaaja ja postilootaan tulisi tommonen pyhäpäivän ratoksi, niin lopettaisin lehden tilaamisen.