perjantai 24. tammikuuta 2014

Hesari rikkoo lähdesuojan!

24.1.2014 HelsinginSanomat murtaa itse lähdesuojaa lehtikuvallaan.

Kuvatekstissä kerrotaan nimettömänä pysyttelevän postinkantajan sanovan…….jne.
Kuitenkin minulta meni vain noin 15 sekuntia keksiä, mikä osoite on kyseessä ja erityisesti mikä talo.
Jos postinkantaja on antanut haastattelun sillä ehdolla, että hänen henkilöllisyytensä ei paljastu irtisanomisuhan ollessa yllä ja kokonaistilanteen ollessa kriittinen, ei HS missään nimessä saa paljastaa kantajan henkilöllisyyttä, niinkuin tässä tekee varmaankin vahingossa.
Kuvaajan pitää tämä jo oivaltaa, eikä jättää asiaa toimituksen oivallettavaksi.
Tätä se sitten on kun kuvaajankäyttökriteeri on sopimuksen allekirjoitus tms…ulkojournalistinen syy.
-
Ei vaadi suurtakaan kekseliäisyyttä tarkistaa vuorolistoista, kuka tuohon taloon tuohon aikaan jakoi. Jopa Itellassa osataan tuollainen (ehkä) päätellä.
-
Koutaniemen silpomisreppari mahdollisesti tuomitsi kokonaisen kylän tuhoon ja nyt HS mahdollisesti aikaansaa syyttömän henkilön irtisanomisen. 
Lähdesuojaan perustuu koko journalismi, jos sitä aletaan purkaa - niin tulkoon yritys journalismin ulkopuolelta, ei ammattikuntamme sisältä.



Ei kommentteja: