Esko Männikön kuvat ovat aina näyttäneet amatöörimäisiltä.
Tämä näyttely on sitä mitä suurimmassa määrin. Ripustusratkaisulla pyritään mahdollisesti häivyttämään kuvien heikko valokuvauksen visuaalisuus ja itseään toistavuus.
Männikkö on yhden tempun osaaja. Hänen aikamiespoikia ja peräkammarin väkeä käsittelevä kuvatuotantonsa oli erittäin merkittävä kansantieteellisesti, mutta ei visuaalisesti.
Minusta oli -90 luvulla kerrassaan hauskaa tirkistellä hiukan ressukoiden ihmisten maailmaan. Männikkö kuvasi heidät tiukasti sen ajan traditiota noudattaen jäykästi omalla mukavuusalueellaan pönöttämässä. Männikkö teki erittäin merkittävän teon taltioidessaan katoavaa maailma, perisuomalaista erkautumista yhteiskunnasta ja eteenpäin laukkaavasta maailmasta.
-
Mutta valokuvalliset arvot, visuaalinen poikkeavuus ja osaaminen?
Niitä on yhtä vähän kuin useimmilla nykyvalokuvaajilla.
Nuoret kuvaajat ovat lavastajia, he tuovat kameran eteen friikin ja reproavat hänet siinä ilman yritystäkään käyttää valokuvauksen visuaalista voimaa. Toimitaan fikserinä, tuottajana ja järjestelijänä.
Suurin osa nykyvalokuvausta onkin kuin reprokuvausta, kuttuuriantropologista tallentamista.
Peräkammarin poikien jälkeen "maailmalla tunnettu" Männikkö alkoi kuvata sitä, mitä muutkin -vaikka väittää, ettei muista piittaa.
15 kuvaajaa tusinassa kuvaa tänään muumioita ja hautamuistomerkkeja ja hylätyn maailman rappeutumista detaljeissaan.
Männikkö tekee sen kouluttamattoman amatöörikuvaajan avuilla. Kuvat ovat teknisesti jyrkkiä, raakoja sävyalaltaan ja valkotasapaino sekä yleinen konsistenssi heittelehtii. Kuvat ovat yliteräviä ja tarkkoja oman etualansa tasoon ja --"kaikki näkyy periaate"-- tekee kuvista nimenomaan kansantieteellisen näköisiä.
-
Kehysten überkäyttöön ja vierekkäin ripustamiseen on jo puututtu paljon ( HS 30.1.2014 kulttuuri). Kokonaisuus näyttää yksinkertaisesti kamalalta ja harvat rankat visuaaliset vedot peräkammareista hukkuvat puuroon, joka koostuu erilevyisista lankuista ja prameilevista raameista….lieneekö Männikön tarkoitus erkaannuttaa oma materiaali edes joillain tavoin tavanomaisesta amatöörinäyttelystä, jossa kuvat kelluvat tyhjyydessä?
Mene tiedä, lopputulos on tukahduttava ja jokainen kuva syö toisensa kokonaan-- jäljelle mieleen jää vain massa, jonne harvat yrittämisen ja osaamisen hetket hukkuvat.
-
Kuten arvata sopiikin, tästä kaikesta ollaan namedroppingin hengessä mielistelevän ihastuneita.
Kehotan kuitenkin Teitä vakavasti ajattelemaan omilla aivoilla ja katsomaan kuvia kokien oman tunnemaailmanne ja sitä uskoen, ei sitä ---minkä yleinen mielistelyn tarve Teihin on ladannut. "Keisarin uudet vaatteet" satu on totta ja tänään osuvampi kuin koskaan.
Kuvien tekijälle suosittelen sydämestäni paluuta juurille--jatkamaan kansantieteellistä kuvaamista ja …….valokuvauskurssia.
Tämä näyttely on sitä mitä suurimmassa määrin. Ripustusratkaisulla pyritään mahdollisesti häivyttämään kuvien heikko valokuvauksen visuaalisuus ja itseään toistavuus.
Männikkö on yhden tempun osaaja. Hänen aikamiespoikia ja peräkammarin väkeä käsittelevä kuvatuotantonsa oli erittäin merkittävä kansantieteellisesti, mutta ei visuaalisesti.
Minusta oli -90 luvulla kerrassaan hauskaa tirkistellä hiukan ressukoiden ihmisten maailmaan. Männikkö kuvasi heidät tiukasti sen ajan traditiota noudattaen jäykästi omalla mukavuusalueellaan pönöttämässä. Männikkö teki erittäin merkittävän teon taltioidessaan katoavaa maailma, perisuomalaista erkautumista yhteiskunnasta ja eteenpäin laukkaavasta maailmasta.
-
Mutta valokuvalliset arvot, visuaalinen poikkeavuus ja osaaminen?
Niitä on yhtä vähän kuin useimmilla nykyvalokuvaajilla.
Nuoret kuvaajat ovat lavastajia, he tuovat kameran eteen friikin ja reproavat hänet siinä ilman yritystäkään käyttää valokuvauksen visuaalista voimaa. Toimitaan fikserinä, tuottajana ja järjestelijänä.
Suurin osa nykyvalokuvausta onkin kuin reprokuvausta, kuttuuriantropologista tallentamista.
Peräkammarin poikien jälkeen "maailmalla tunnettu" Männikkö alkoi kuvata sitä, mitä muutkin -vaikka väittää, ettei muista piittaa.
15 kuvaajaa tusinassa kuvaa tänään muumioita ja hautamuistomerkkeja ja hylätyn maailman rappeutumista detaljeissaan.
Männikkö tekee sen kouluttamattoman amatöörikuvaajan avuilla. Kuvat ovat teknisesti jyrkkiä, raakoja sävyalaltaan ja valkotasapaino sekä yleinen konsistenssi heittelehtii. Kuvat ovat yliteräviä ja tarkkoja oman etualansa tasoon ja --"kaikki näkyy periaate"-- tekee kuvista nimenomaan kansantieteellisen näköisiä.
-
Kehysten überkäyttöön ja vierekkäin ripustamiseen on jo puututtu paljon ( HS 30.1.2014 kulttuuri). Kokonaisuus näyttää yksinkertaisesti kamalalta ja harvat rankat visuaaliset vedot peräkammareista hukkuvat puuroon, joka koostuu erilevyisista lankuista ja prameilevista raameista….lieneekö Männikön tarkoitus erkaannuttaa oma materiaali edes joillain tavoin tavanomaisesta amatöörinäyttelystä, jossa kuvat kelluvat tyhjyydessä?
Mene tiedä, lopputulos on tukahduttava ja jokainen kuva syö toisensa kokonaan-- jäljelle mieleen jää vain massa, jonne harvat yrittämisen ja osaamisen hetket hukkuvat.
-
Kuten arvata sopiikin, tästä kaikesta ollaan namedroppingin hengessä mielistelevän ihastuneita.
Kehotan kuitenkin Teitä vakavasti ajattelemaan omilla aivoilla ja katsomaan kuvia kokien oman tunnemaailmanne ja sitä uskoen, ei sitä ---minkä yleinen mielistelyn tarve Teihin on ladannut. "Keisarin uudet vaatteet" satu on totta ja tänään osuvampi kuin koskaan.
Kuvien tekijälle suosittelen sydämestäni paluuta juurille--jatkamaan kansantieteellistä kuvaamista ja …….valokuvauskurssia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti