maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hesari ja kolmannen luokan lehtikuvat

Käydään ratsiassa. Näitä tehdään lehdissä neljä-viisi vuodessa.  Normaalia juttujen vuosikiertoa. Poliisi ottaa mukaan hallittuihin tilanteisiin mielellään valtalehtiä PR luonteisesti.
Toimittaja soittaa poliisin tiedottajalle ja kysyy, mitä on meneillään. Päätetään ottaa aineisto maakunnasta. Laitetaan kuvaaja ja toimittaja matkaan.
Ja tätä tulee lopputulokseksi, maakuntalehden tasoakin- (miinus) .
Jos tiedetään jutun kärki ( sen kuulee poliisilta) tiedetään, mitä kuvaa haetaan.
Varmaa on, että toimittaessa journalistisesti, ei turvavyöjuttuun kuvata sekavassa visuaalisessa soossissa seisovaa poliisimiestä, eikä näytetä tsekattavan rekisteritunnusta. 
-
Ammattimaisesti toimittaessa lähdetään hakemaan visuaalisesti voimakasta kuvaa kännykkään puhuvasta autoilijasta tai ilman turvavyötä ajavasta ja kytketään ne kuvat aikaan ja paikkaan ja jutun kärkeen. Silloin lehtikuvaajan pitää osata asioita. Osaavatko nämä kuvaajat, joiden työhönottokriteeri on Sanomien sopimuksen allekirjoitus? Kuvista päätellen eivät. Miten kuvatoimitus voi päästää tällaista käsistään valtakunnan ykköslehdessä? Miten taittoporras ja toimitussihteeriporras voivat tehdä tällaisen kokonaisratkaisun?
-
Alla olen rakentanut tästä tilanteesta sen ainoan kuvan, joka on paikalla ollut. Mopopoika on laukaissut kuvaajan kameran…synnyttänyt reaktion ottaa kuva. Mutta kuvaajan pitää oivaltaa, ettei sillä mitä hän näyttää -ole mitään tekemista aiheen ( turvavyölepsuilu) kanssa. Tässä aihe on pelkkä geneerinen ratsia ja otsikko jostain muusta jutusta. Kuva on täynnä elementtejä ja suurta sekavuutta. 
Leksivisuaaliset attrapit tuhoavat kuvan. Olen näyttänyt graafisesti sen, missä kuvan voimaviivat  ovat ja minne pakopiste voitaisiin suunnata ja missä terävyysalue voisi olla ja missä epäterävyys ja olen ympyröinyt sen missä jutun hotspottien sanat ovat. Sekään ei muuta geneerisyyttä.
-
Kun kuvaaja ei hallitse valokuvauksen kieltä ja kuvajournalistista ajattelua niin kuvan ainekset hajoavat pitkin suorakaidetta. Vai onko niin, että kuvaaja osaa, mutta ei välitä?
Kuvan olisi voinut ottaa keskitason toimittaja puhelimella koska tahansa- mennen seisomaan jonnekin, suunnaten kameran jonnekin ja ottaen kuvansa jostakin.
-
Näinkö luulet HS pelastavasi lehtesi? Ei näin vaan aivan toisin, mutta se lienee myöhäistä, olette menettäneet kuvajournalistisen auktoriteettinne, vaikka sitä esimerkiksi Vuoden lehtikuvakilpailussa koetettiin väkisin tukea ja tekohengittää.

(Kuvien lähde HelsinginSanomat / Kai Tirkkonen. Kuvasitaatit kritiikkiä ja kuvajournalismin opetusta varten.)





Sisäsivun jutun kuvaan "sattui kuitenkin" Jorma Leipivaara (alla). Hän ei toki saanut rikemaksua, vaan tyttöystävä, joka on poliisiautossa. No…Jorma tämän otsikoinnin ja kuvan jälkeen kuitenkin poliisin sakottamana muistetaan…lopun ikäänsä. Mahtaa Jorma olla tyytyväinen ja jatkossakin mielellään suostua HS:n jututettavaksi. Tai luottaa mediaan.
MINKÄ takia kuvaan "sattui kuitenkin"  Jorma ja jotain sotkua? Miksei siinä ole tyttöystävää sakotettavana..sellainen kuva minulle 40 vuotta lehtikuvaajana toimineena tulee mieleen aika nopeasti ;-) 
Ei tämä hyvältä näytä rakkaat kollegat. Tämä on vain yksi juttuesimerkki. Koko blogistin urani menisi HS:n mokien koukkimiseen nykyisin, jos alkaisin ao lehdestä laajemmin kirjoittamaan.


Ei kommentteja: