maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kiusoitin: Sanomafreelistaus alkaa…...

MOTTO: Joukkovoimalla asiat saadaan kuntoon, jokainen vain omaan pussiinsa pelaava on kuvajournalismin vihollinen.

Ensiviikolla, kun veneeni "Ms TIINA II " on lopullisessa kuosissaan Suomenlahdessa toivottavasti yleensä kelluen, ryhdyn kokoamaan Sanoma Zinen ja Sanoma Newsin friikkulistaa. 
Sanomissa lymyilevän syväkurkkuni mukaan sinne ei enää voi tehdä töitä, jos ei ole allekirjoittanut sopimusta, joka vie kuvaajalta kaikki edut - mutta antaa kaiken vastuun. Tähän pohjaten vertaan ns. "300:n urhoollisen" listaa niitten nimiin, jotka Sanomille tekevät töitä
-
Ne, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen, ovat samalla aloittaneet kuvajournalismin lopullisen tuhoutumisen Suomessa. Näiden ihmisten joukossa on tuttujani ja jopa ystäviäni, siitä huolimatta joudun kertomaan alalle, ketkä kusevat kollegoittensa aamiaismuroihin.
-
Jos sinulla on jotain naukumista aiheen suhteen, tulossa olevaan listaukseen ja sen suhteen tekemääni artikkeliin, sano se jo nyt, omalla nimelläsi. ( jos uskallat).
-
Lapissa, Rovaniemen YO Keskussairaalassa makaa hieno, ikäiseni mies juuri nyt. Hän on vaikuttava lehtikuvaaja, erinomainen Lapin asukkaiden tulkki. Hän ei suostunut kirjoittamaan alle Sanomien riistosopimusta ja 30 vuotta kestäneet työt loppuivat siihenpaikkaan. Ilman kiitoksia tai pahoitteluita. Hän on vain yksi esimerkki sen asenteen seurauksista, joka Sanomilla on freetyöntekijöihin. Sanomien teknokraattiselle ja libertaristiselle oikeistojuristiportaalle osaava, taitava ja rehellinen ammattilainen on alinta saastaa. Omalta osaltani teen ennen kuolemaani loven Sanomien kilpeen laillisin sananvapauden keinoin.
-

Tällä kuvalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa, eli case on niinkuin Sanomien ammattitaidottomat sopimusfreet asiat tekevät.
Tämä kuva on tässä, jotta muistaisimme mitä suomalaisuus on. Se on yksinäisyyden kaipuuta, hiljaisuutta, selän kääntämistä tuuleen ja omiin ajatuksiin vajoamaista. Oli se hyvä tai paha asia, näin on ollut ja tuleekin olemaan kun iSukupolvi saa tarpeekseen kivapuheesta somessa.



























Sköldvik, Nikunlahti 2012. Taaempana etelässä jalostamon redillä odottava tankkeri. Tämä on veneeni kotisatama ja samalla ainoa sisämaan kaupungin oma marina Suomessa. Taustalla olevan kallion ja mökin edessä kulkee sähköä kuljettava merikaapeli Virosta Suomeen.
Lahdelta saa kuhaa, ahvenia, lahnoja ja haukia. Kaikkia voi syödä, kunhan ei kovin usein, ravintoketjun yläpäässä on elohopeaa, kadmiumia ym. 

Terveisiä Jaakolle, parane pian ja pidä enemmän huolta itsestäsi.  Sanomille et voi mitään, itsellesi voit.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vieläkin soi päässä käymäni keskustelu parin kolmen vuoden takaa, jossa toinen osapuoli sanoi: "Nyt kun allekirjoitin Sanomien sopimuksen, on ollut tosi vapauttavaa tehdä heille keikkaa". VAPAUTTAVAA? Huvikseni katsoin jokin aika sitten uudestaan sitä news sopimusta ja en edelleenkään millään muotoa ymmärrä miten helv*tissä kukaan voi/uskaltaa sellaista allekirjoittaa. Täällä mun kulmilla pari henkilöä kusi murokippoon ja sinne meni minultakin sataprosenttisesti kaikki mahdollisuudet kuvata mitään sanomille täällä Pohjois-Suomessa.

Jore, usein haukut nuoria kuvaajia näissä sopimusasioissa, mutta täällä pohjoisessa ne on kylläkin vanhemmat kuvaajat jotka on nimiä papereihin laittaneet. Eikä muuten koske vain Sanomien sopparia, vaan muitakin.

Petri Uutela

Jore Puusa kirjoitti...

Kuten kirjoitin, joukossa on ystäviänikin!!! Kertoo varmaan ikäasetelmasta.
Mutta nuoremmat kuvaajat tuntuvat olevan poikkeukset poikkeuksina täysin moraalittomia. Jos liitto olisi pakottanut kaikki käyttämään joukkovoimaa, emme olisi tässä nyt. Mielestäni liiton pitäisi irtisanoa jokainen, joka allakirjoittaa sopimuksen, jota liitto pitää arveluttavana, eikä suosittele allekirjoittamista. Minulla on noin 20 kohdan ohjelma jolla saadaan ala kukoistamaan, mutta kukaan ei siihen reagoi, eikä sitä kuuntele.
Kaverista viis, kunhan itsella keikaa piisaa. Mutta vanha sanalasku toimii aina: "Pää tulee vetävän käteen"
PS…Liiton pitäisi potkia helvettiin myös jokainen joka millään tavalla myy tai on tekemisissa Sanoma Oy:n, Almamedian ja TurunSanomien kanssa. Ja jatkossa jokaisen sellaisen lehtiyhtiön joka rääkkää friikkujaan. vakkarit ovat jo oman myrkkymaljansa juoneet jäljestä päätellen. heidätkin pitäisi pakottaa liiton kautta tukemaan friikkujen tilanteen parantamista.

Jari Kähkönen kirjoitti...

Tuskin voi erottaa tai panna karanteeniin, jos ei ole ensin päätöstä toimenpiteestä(olkoon sitten laadultaan tai nimikkeeltään mikä hyvänsä). Ihan samalla lailla, kun ei haalaripuolellakaan ikinä tehdä vastaavia, kun siellä työnantaja shoppailee halvempaa ja joustavampaa työehtosopimusta.

Miten freen Kaikki Oikeudet Pidätetään -sopimus eroaa tästä? Teeskentelyn mahdollisuuden vuoksi, kun ei kovaan ääneen ja julkisesti toitoteta ilmeistä tosiasiaa, joku osa mukanaolijoista tulee väistämättä koettamaan onneaan ihan loppuun asti. Ja se teeskentely taas pysyy pystyssä...Niinpä, koska ei ole sitä päätöstä ja vaikka olisikin niin käyttäytymisestään vastuuseen vaatiminen...Tulisi olemaan jotain ihan muuta.

Olennainen kysymys olisikin siksi, että aikovatko freelancerit alistua hylkyyn joutumiseen ja Suomen Journalistiliitto panna itsensä pelkäksi tyhjäksi printtiriviksi SAK:laisten ammattiliitojen kalenteriin sinne missä ne muutkin ovat jo vuosikymmeniä tököttäneent pl. poliittisesti vääränväriset sellaiset? Tilaa kyllä olisi ja jos ei ole niin sitten ne vain lisäävät sivumäärää tulevien vuosien painoksissa.

Paikkapaikoin ei hyvältä näytä. Jo ihan alusta lähtien SJL:n runkona olleet vanhemmat yhdistykset olivat etuoikeutettujen herraklubeja, jotka sysivät pois keskuudestaan milloin minkäkin ajassa esiin nousseen porukan. Osan kanssa tuli vähin äänin sopu muutamassa vuosikymmenessä, joistain toisista ei tiedetä sanoa mitään. Pettäisin itseäni, jos sanoisin varmalla äänellä, että heidän viisautensa riittää tämän tilapäisen ongelman ratkaisemiseen.

Ei se ratkaisemattomissakaan kyllä ole. Työväen arkkiveisu hämmästeli isoisäin aikaan työväen halua sietää nuoruudessaan "tälläistä meteliä", joksi oli kuvattu koko senaikaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus. Heidän lapsensa taas lauloivat Lapualaisoopperassaan, että "mitä emme tahdo, emme tee" ja muutenkin lyyrisesti muistutti tottelemis- sekä alistumisfunktioiden osoittavan tekijänsä yleisesti heikkoa luonnetta.

Heh. Mutta vahvasti taidettaneen olla oikaisemisen ja järkiintymisen tuolla puolen, jos kerran aikamme olennaisin asia on Journalistirock eikä työehtosopimuksen sitovuus tai avustajasopimukset.

Jari Kähkönen

Jore Puusa kirjoitti...

Journalistiliiton ongelma on, ettei lehtikuvaajia edelleenkään tunnisteta tasavertaisiksi kirjoittajien kanssa. 1971 lehdistölakko toi kuvapuolelle mahdollisuuden täyteen liiton jäsenyyteen...mutta ollaan edelleen alkutilanteessa. Tämä taas ei johdu liitosta vaan yleisestä suomalaisesta kuvavihamielisyydestä- Mitään muutosta parempaan ei ole näkyvissä, päinvastoin. olemme epäpolitisoituneet emmekä käsitä joukkovoiman merkitystä. Sillä hetkellä kun liitto laittaisi Sanomat banniin ja kieltäisi freekuvaajia tekemästä sinne keikkoja ja valvoisi etteivät liiton ulkopuolisetkaan tee alkaisi tapahtua...hirveää huutoa ensin miten kiittämättömiä freet ovat toki. Pitäisi olla hävettävää tehdä pahaa kollegoilleen, mutta nyt se on nuorille kuvaajille naurunaihe.