Kokeilin vuorokauden verran anonyymien kommenttien lähetysmahdollisuutta. Tuli sellaista skeidaa poistoon- että suru murtautui puseroon. Miten tämä pienen pieni sektori inhimillistä elämää, eli kuvajournalismi voi herättää niin kamalasti vihaa. Tämä on kuitenkin ainoa asia, josta osaan kirjoittaa ja jonka tunnen kohtuullisen hyvin.
Tässä anonyymin teksti, koetan miettiä mitä se tarkoittaa, kaivan psykologin viitan esiin,
huips --- noin…
Anonyymi sanoi...
Tässä anonyymin teksti, koetan miettiä mitä se tarkoittaa, kaivan psykologin viitan esiin,
huips --- noin…
Anonyymi sanoi...
Jos sinä kerran osaat ja kaikki muu on paskaa, niin miksi et siinä tapauksessa keskity omaan luomistyöhösi netissä räksyttämisen sijasta? Saattaisi olla hieman rakentavampaa kaikkien kannalta.
Tämän viestin kirjoittajan mielestä minun pitäisi lopettaa netissä räksyttäminen. Kirjoittajan mielestä ei ole hyvä, että joku kirjoittaa netissä tavalla, jonka hän kokee räksyttämisenä ja siksi hän toivoo, että se loppuisi. Onko oikein?
Lisäksi hän toivoo, että keskittyisin omaan luomiseen. Jonka minä mitä suurimmalla mielihyvällä tekisinkin, jos se olisi mahdollista. Mutta ei ole. Huomenna perjantaina menen työkkäriin ilmoittautumaan, jotta eläkeputkeni jatkuu. Se ei ole minusta kivaa. Olisin paljon mieluummin töissä ja antaisin vaikka opiskelijoille osaamistani tai jatkaisin luomista eli ottaisin kovatasoisia lehtikuvia. Siihen ei ole mahdollisuutta. Siksi anonyymi joutuu pettymään, minähän kirjoitan kaikkien meidän kymmenien ammattilaisten puolesta, jotka ovat joutuneet luopumaan luomisestaan tultuaan irtisanotuiksi tai menetettyään freesopimuksensa. En siis räksytä vain Jore Puusan surkean lehtikuvaajauran ennenaikaisen päättymisen takia, vaan arviolta ainakin 40 ikäiseni vanhuksen ja nuoren mutta sopimusta allekirjoittamattoman henkilön murheen johdosta. Viimeksi kolme kovaa ammattilaista Lehtikuva Oy:stä. Sakki, Mäntylä, Gustafson.
Anonyymi ei ehkä ole huomannut, että noin joka viides tekstini on puhdasta ohjausta ja neuvontaa…eräänlaista kuvajournalismikoulutusta, jonka lukija voi ottaa tai jättää. En siis räksytä kaikesta. Koetan myös antaa.
Näen suuren määrän hyvin huonoja kuvia ja kirjoitan niistä. Sellaista kutsutaan kritiikiksi. Mielestäni länsimaiseen yhteiskuntaan pitää kuulua olemassaolevan tilanteen kritiikki. Sitä voi kutsua räksytykseksi. Jorma Panula siis räksytti. Jörn Donner räksyttää, Aki Kaurismäki räksyttää ja pääministeri sanoi, että oppositio räksyttää. HS:n kulttuurin Siren räksyttää musiikista. Obama räksyttää Venäjän tepposista jne. ja Puusa pieninpänä joukosta räksyttää kuvajournalismista.
Mutta entä jos kukaan ei räksyttäisikään?
Entä jos kaikki kritiikki loppuisi huomenna. Heräisimme maailmaan, jossa kaikki olisivat samaa mieltä. En mitenkään usko, että arvon anonyymi siihenkään maailmaan olisi tyytyväinen, kohta hän kirjoittaisi nimettömänä jonnekin, että miksei kukaan enää räksytä. Muuallla maailmassa räksytystä kutsutaan keskustelunavaukseksi. Sellaisella koetetaan saada aikaan ajattelua, toimenpiteitä, muutosta, parempaa tulevaisuutta -kuin olemassaoleva status antaa periksi. Ukrainassa räksytys loi ainakin hetkeksi yhteistyötä ja yhteistuntoa, siis voimaa. Minun räksytykseni ei noin hienoja asioita luo, mutta pitää kuitenkin yllä uskoa sananvapauteen, kirjoitan -koska voin ja saan. Kun en saa- loppuu räksytys.
Joku tyyppi :-) sanoi Ranskan vallankumouksen aikaan että: " sun juttus on silkkaa räksytystä mutta antaisin vaikka henkeni, että räksytys saa vapaasti jatkua" Vapaa suomennos.
Ja tässä kuvassa se, minne pian häivyn muutamaksi kuukaudeksi, jolloin räksytystä on paljon vähemmän. Jiihaaaaaaa :-)
2 kommenttia:
Olet sen verran kova jätkä, että tuskin siitä hyödyt tai olet sanomisen tarpeessakaan, mutta sanon silti että yritä olla ottamatta itseesi. Lähtökohdaksi otettu anonyymi kommentti on vain eräänlainen täkäläisestä nolausperinteestä kumpuava hiljentämisyritys. Eli yrittävät juntata joko sillä, että ei muka tee mitään tai ei ole tekemisessään niin hyvä kuin pitäisi.
Huvittavimmillaan ne osaavat havaintojeni mukaan sanoa tälläistä tietämättä siitä tekemisestä yleisesti yhtään mitään tai olematta erityisesti selvillä sanomisen kohteen tekemisistä. Kyseessä on asiaton henkilökohtaisuuksiin menemisen muoto, jossa ei valitettavasti voi voittaa muuten kuin sanojan poissulkemisella.
Käyttäytymisen laukaiseva tekijä on sanomisen kohteen useimmiten kuviteltu vallankäyttöpyrkimys, virtuaalinen todellisuus ei näet yksinkertaisesti sovi kaikille, niillä menee siitä nuppi sekaisin. Verkko nimittäin on yleensäottaen ainakin sosiopaattista käytäytymistä aiheuttava ilmiö.
Jos yritetään ajatella sivistysmaan kautta tai yhteiskunnallisesti rakentavasti, ei tulisi olla sallittua arvostella ilman muutosesitystä. Edelläsanottua ei ole saattaa kirjoittaa naama vakavana, sillä siinämäärin kaukana moisesta ollaan todellisuudessa, joka on täysi julkisia salaisuuksia mitä ei edes saa ottaa puheeksi. Jos ei ole koskemattomuutensa puolesta turvattu, mikä kukaan on loukkaantumaan siitä ettei esitä parannusehdotusta?
Ruma totuus ns. julkisesta tilastamme on se, että se on todellisuudessa jonkinsortin kieroonkasvanut kirkko missä pidetään sielunmessua toisten jossain toisaalla valmiiksi tekemien päätösten hyväksymiseksi. Ensisijassa tarkoitan yhteiskunnallista valtaa, mutta sama koskee soveltuvin osin myös muitakin ja suuremmin tähän blogin teemaan sopivia asioita.
Siinä missä yleinen kytkeytyykin yhteiseen tietyin osin, pitää vielä mainita kasvamassa oleva viihtymisfasismi. Ainahan kritiikkiä on ollut vaikea kestää, mutta valtaa kohti on tulossa sukupolvi, jolla on joku ihmeen positiivisuuspakko. Mitä tehdä, kun vakavasta asiasta keskustelemassa on kohta joku männävuosien ruotsalaiselokuvan naisnäyttelijän karikatyyri? Joku, joka on käydä lähestulkoon ilmatiehen tai suureen verisuoneen yksin sentähden, että ei oltu positiivisia tai mukavia.
Niin, luonnollisesti sinulla on tässä blogissa muutakin kuin vain kritiikkiä. Inputtisi on siten niin moninkertaisesti suurempi kuin tällä kertaa ongelmallistettu "räksyttäminen". Heh, perjantain viimeinen asiallinen ajatus olkoon hymähdys sille keskivertoruodulle, joka ei vain saata ymmärtää estelynsä hyödyttömyyttä. Kritiikkiä esitetään kunnes se osoitetaan perättömäksi tai vailla tarkoitusta olevaksi. Muu on turhaa.
Jari Kähkönen
Positiivisuuspakko on hyvä termi, sitä pitää oikein maistella. Juuri tuon pakon takia lähdin facebookista toisen ja viimeisen kerran. Koko somen ilmapiiri on myrkyttynyt positiivisuuden, lapsenomaisen lällätyksen ja ihanuuden palvonnan seurauksena ja some on levinnyt myös arkeen ja ihmisten kanssa kasvokkainen vietettyyn aikaan. Pahat asiat ovat inhottavia ja pahoja, koska ne ovat jotain erillaista..pahuus ei enää ole moraaliin liittyvä käyttäytymisnormi vaan erilaisuuden symboli. Toiseus on pahuutta joka pitää ampua alas heti. Pitää hymyillä pakonomaisesti, jotta saa pitää duuninsa. Onneksi en ole enää työelämässä nuorien kanssa että voin hengittää.
Lähetä kommentti