Kun aloitin urani lehtikuvaajana TurunSanomien kesurina, sain käteeni Rolleiflexin.
Se tosin hajosi parin viikon päästä ja jatkoin kuvaamista Nikon F:llä. Vivian Maierilla ja minulla on tämän verran yhteistä. En ole koskaan ollut ns. katukuvaaja, minusta ihmisillä on oikeus yksityisyyteen kaduillakin. Yleensä katukuva näyttää tavallisen ihmisen vähemmän mairittelevassa valossa. Ehkä tästä syystä Maier ei kuviaan printannut, eli julkistanut.
-
Olen katsonut Maierin kuvia siitä saakka, kun niitä alkoi ilmestyä webiin. Minusta ne ovat teräviä ja tarkkoja amatöörikuvia, joiden vastaansanomaton viehätys perustuu menneen ajan tallentamiselle. On aivan mainiota katsoa asioita skarppeina ja sävykkäinä skannauksina kuten Shorpystäkin ja ihmetellä, mihin sen ajan laitteet pystyivät ja miksi nyt on tultu digipakkia niin kovasti. Sävymaailma 6x6 negassa on upea, 9x12 tms puhumattakaan. Kynnenkokoisella kennolla touhuavat eivät varmaan edes tajua, mikä ero heidän suttukuvillaan on näihin vanhoihin.
-
Mutta Maierista. Tai oikeastaan hänen Rolleistaan.
Minulla ei ole koskaan ollut Flexiä, vain Cord (halpaversio) -jonka suljin hajosi, se oli divarikamaa.
Minulla oli Minoltan vastaava 6x6, jonka senkin suljin hajosi. Perskele. Minolta (autocord?) jotenkin jäi Vataselle kamera-apuun. Taisi olla niin, että Minoltan korjaus olisi tullut niin kalliiksi, että jätin myllyn hävitettäväksi.
-
Rolleiflexiin liittyy asia, jota en ole kenenkään Maierista kirjoittavan nähnyt tajuavan ja siitä kirjoitan nyt. Jatkossa kuvakin aiheesta.
Maier siis kuvasi kuilun kautta tähystäen. Rolleihin sai aikaan myös ns urheiluetsimen, eli kuilun reunoista sai käänneltyä virityksen, jossa voitiin tähystää silmän korkeudelta ja suoraan läpi kohdetta, todellinen 100% etsin ja niin kirkas kuin paikalla valaistus :-). Tällöin kameraa voi nimenomaan käyttää urheilussa, jossa liikettä piti voida seurata. Kuilutähtäin on vaihtopielinen ja sen seurauksena liikettä seuratessaan kameraa kääntää vaistomaisesti väärään suuntaan. Kokkeilla soppii ja kokkeiltu on jalkapallossa 1974, pieleen meni. Ihme muuten miten 6x6 kesti rajausta, vaikka optiikka taisi olla noin 80 milliä eli normaali. Sieltä vaan otettiin esiin pala, josta tehtiin kuva, komeaa.
( en ole ihan varma tekikö nimenomaan Rollei runkoja joissa oli laajis ja tele kiinteinä, vähän samaan malliin kuin Sigma Merrileitään nyt ?)
Päivitys: Yleisön murrosikäisen testosteroniosaston pyynnöstä, mutta vain tämän kerran. Jessican mittasuhdedemo ilman vaatetusta, älkää sitten ampuko minua, oi feminismin airuet! Olen maailmassa vai toteuttaakseni yleisön visuaalisia toiveita.
Päivitys II: naisvaliokunta otti yhteyttä floodaten mailini ( = 2 mailia) ja vaati, että tasapuolisuuden vuoksi minun on esiteltävä navankorkeuskameran vaikutus myös mieskehoon. Huh -olkoon. Mutta älkää pyytäkö koiraa tai delfiiniä tai…muuten istun tässä aamuun.
Tämän huomaa helposti Vivien Maierin kuvista. Muuta erityistä niistä ei juuri huomaakaan ja hype vain osoittaa, miten kauas olemme kulkeneet niinsanotusta hyvästä kuvasta. Ihmiset kohkaavat kovasti, kun näkevät normaalia suoritetta, eivätkä joudu katsomaan kuvanpilaussoftien läpi mennyttä sotkua. Maier käveli kaduilla ja kuvasi silloin normaalia, mutta meille niin eksoottista hiukan räjähtänyttä NY:n arkea. ( korjaus Chicago:n)
Se tosin hajosi parin viikon päästä ja jatkoin kuvaamista Nikon F:llä. Vivian Maierilla ja minulla on tämän verran yhteistä. En ole koskaan ollut ns. katukuvaaja, minusta ihmisillä on oikeus yksityisyyteen kaduillakin. Yleensä katukuva näyttää tavallisen ihmisen vähemmän mairittelevassa valossa. Ehkä tästä syystä Maier ei kuviaan printannut, eli julkistanut.
-
Olen katsonut Maierin kuvia siitä saakka, kun niitä alkoi ilmestyä webiin. Minusta ne ovat teräviä ja tarkkoja amatöörikuvia, joiden vastaansanomaton viehätys perustuu menneen ajan tallentamiselle. On aivan mainiota katsoa asioita skarppeina ja sävykkäinä skannauksina kuten Shorpystäkin ja ihmetellä, mihin sen ajan laitteet pystyivät ja miksi nyt on tultu digipakkia niin kovasti. Sävymaailma 6x6 negassa on upea, 9x12 tms puhumattakaan. Kynnenkokoisella kennolla touhuavat eivät varmaan edes tajua, mikä ero heidän suttukuvillaan on näihin vanhoihin.
-
Mutta Maierista. Tai oikeastaan hänen Rolleistaan.
Minulla ei ole koskaan ollut Flexiä, vain Cord (halpaversio) -jonka suljin hajosi, se oli divarikamaa.
Minulla oli Minoltan vastaava 6x6, jonka senkin suljin hajosi. Perskele. Minolta (autocord?) jotenkin jäi Vataselle kamera-apuun. Taisi olla niin, että Minoltan korjaus olisi tullut niin kalliiksi, että jätin myllyn hävitettäväksi.
-
Rolleiflexiin liittyy asia, jota en ole kenenkään Maierista kirjoittavan nähnyt tajuavan ja siitä kirjoitan nyt. Jatkossa kuvakin aiheesta.
Maier siis kuvasi kuilun kautta tähystäen. Rolleihin sai aikaan myös ns urheiluetsimen, eli kuilun reunoista sai käänneltyä virityksen, jossa voitiin tähystää silmän korkeudelta ja suoraan läpi kohdetta, todellinen 100% etsin ja niin kirkas kuin paikalla valaistus :-). Tällöin kameraa voi nimenomaan käyttää urheilussa, jossa liikettä piti voida seurata. Kuilutähtäin on vaihtopielinen ja sen seurauksena liikettä seuratessaan kameraa kääntää vaistomaisesti väärään suuntaan. Kokkeilla soppii ja kokkeiltu on jalkapallossa 1974, pieleen meni. Ihme muuten miten 6x6 kesti rajausta, vaikka optiikka taisi olla noin 80 milliä eli normaali. Sieltä vaan otettiin esiin pala, josta tehtiin kuva, komeaa.
( en ole ihan varma tekikö nimenomaan Rollei runkoja joissa oli laajis ja tele kiinteinä, vähän samaan malliin kuin Sigma Merrileitään nyt ?)
Päivitys: Yleisön murrosikäisen testosteroniosaston pyynnöstä, mutta vain tämän kerran. Jessican mittasuhdedemo ilman vaatetusta, älkää sitten ampuko minua, oi feminismin airuet! Olen maailmassa vai toteuttaakseni yleisön visuaalisia toiveita.
Päivitys II: naisvaliokunta otti yhteyttä floodaten mailini ( = 2 mailia) ja vaati, että tasapuolisuuden vuoksi minun on esiteltävä navankorkeuskameran vaikutus myös mieskehoon. Huh -olkoon. Mutta älkää pyytäkö koiraa tai delfiiniä tai…muuten istun tässä aamuun.
Oikealla "Jessica / Poser" kuvattuna nykypäivän tyyliin ylhäältä laajiksella. Pää on iso, jalat pienet ja vartalo lyhentynyt kuin jääkiekkoilijalta joka kuvataan korkealta katsomosta. Vierellään navan korkeudelta normaalipolttovälillä kuvattu Jessica, jonka vartalo näyttää suurinpiirtein siltä miltä luonnossakin. Hm..Jessica on tosin vain luonnoton märkä uni. Kummalta haluaisit näyttää livenä?
Mutta mittasuhteisiin. Nykykuvaajien otoksissa ihmiset ovat jäätelötötteröitä. Iso pallomainen pää ja pikkiriikkiset jalat. Puhelimet ovat laajakulmia ja pokkareillakin kuvataan silmän korkeudelta henkilöä. Niinpä laajiksen käytön seurauksena pää on iso ja ihminen valuu kohti pakopistettä ja suipistuu alaspäin. Kamalan näköistä ja näitä näkyy HS:ssäkin "ammattilaisten" kuvissa.
Jokainen oikea ammattilainen ( missä niitä enää on?) tietää, että seisova ihminen kuvataan navan korkeudelta, jotta vartalon mittasuhteet ovat luonnolliset ja ihminen on kuvassa tasapainoisen näköinen. Rolleilla tuo onnistui itsestään, koska kamera oli niskaremmin varasssa kuvaajan navan korkeudella.Tämän huomaa helposti Vivien Maierin kuvista. Muuta erityistä niistä ei juuri huomaakaan ja hype vain osoittaa, miten kauas olemme kulkeneet niinsanotusta hyvästä kuvasta. Ihmiset kohkaavat kovasti, kun näkevät normaalia suoritetta, eivätkä joudu katsomaan kuvanpilaussoftien läpi mennyttä sotkua. Maier käveli kaduilla ja kuvasi silloin normaalia, mutta meille niin eksoottista hiukan räjähtänyttä NY:n arkea. ( korjaus Chicago:n)
5 kommenttia:
Itse pidin kovasti Vivian Maierin kuvista, pysähdyin kyllä moneen otteeseen miettimään, että kuinka paljon pidin itse kuvasta, kuinka paljon menneen dokumentaatiosta ja kuinka paljon itse tarinasta.
En kuitenkaan problematisoinut liian pitkälle, koska olen aina pitänyt kaikenlaisesta katukuvauksesta.
Siispä
ihan mielenkiinnosta: Vaikka katukuvaus ei kuulu suosikkigenreihisi, niin onko kyseisellä kentällä jotain valokuvaajia, joita pidät erityisen taitavana?
Oikaisen hiukan, pidän kovasti jonkin trendin katukuvien katselusta vaikka olenkin usein pahoillani kaikkein tökeröimmistä hyväksikäyttökuvista.
Minun kuvajaasuosikkini on kollegani ja tavattoman taitava näkijä Jouko Leskelä. Hänellä on erityisesti taito ryhmittää symmetrisiä tiloja kuviin ja hänen parinsa/doubles kuvissa saavat minut hymyilemään.
Sitten Diane Arbus, hän ei ollut katukuvaaja mutta hän on ottanut maailman toiseksi parhaan valokuvan, Young boy with toy handgrenade in a park. tai jotain sinne päin. Maailman parhaan valokuvan paljastan kun löydän sen taas kirjoistani…siinä on hautuumaateema. Mutta en muista nyt kuvaajaa ulkoa.
Jaa hetkinen tämä afroamerikkalainen White..mikä ihme hänen etunimensä oli .on aivan oman tiensä kulkija kaduilla ja kuvissa. Suosittelen. Ja tämä yksi ruotsinsaamelainen Strömholmin oppilas jonka nimeä en enää muista. Tutkin
http://1.bp.blogspot.com/-Z9wjK-IP774/T9xaLiElHSI/AAAAAAAACv0/Rd_UeGC-vhs/s1600/grenade.jpg
Kuvakulma on pitkälti myös näkökulmakysymys. Kauneus on katsojan silmissä. Jos halutaan korostaa leveitä hartioita ( jorma ollila), niin yläperspektiivistä. Naisen leveä lantio ( ja kaksoisleuka) tulevat hyvin esiin alaperspektiivistä. Todellisia, mitattavia jäsenten välisiä suhteita tarvitsevat vaatturit. Heille toimivin on nudekuva navan korkeudelta pitkällä polttovälillä.
Tahtoo tuo pääparka menettää muotonsa silmänkorkeuskuvissa. Voisi sanoa että kauheus on katsojan silmissä.
Lähetä kommentti