sunnuntai 4. toukokuuta 2014

HS tukee pedofiliaa ja näyttää vihdoin YHDEN kunnon kuvan...

…jota sitäkään ei ole ottanut suomalainen. Christof Stache, Reutersin free ottaa maailmanluokan kuvan Ecclestonen oikeudenkäynnin alusta. Nyt katsokaa kaikki nuoret kuvaajat tarkoin, miten haetaan kuva, jossa yhdistyy ultravisuaalisuus ja jutun sisäinen tarina 110%.sti. 
Pitääkö purkaa vai näettekö itse? 
Kaksi jättimäistä tuomion lintua kaartuvat vasemmalta kumartumaan kohti taaksepäin peruuttavaa ja vinossa kenottavaa Bernietä, joka elehtii käsillään paniikkiliikeitä…kaivelkaa muistoistanne Lifen luontokuva, jossa leopardi on tappamaisillaan paviaanin. 
Paviaanin ilmeessä on samaa epätoivon uhmakkkuutta kuin tässä. 
En pura enempää ettei mene nautinto. Tällaista kuvaa osaa Suomessa ottaa enää vain me vanhat eläköityneet kuvaajat ja meistäkin vain harva. Etsimättä tulee taas mieleen Kotilainen-Jansson kaksikko--- itseänikään unohtamatta. Olin näissä rajatun mahdollisuuden keikoissa todella hyvä, koska tein huolellisesti kotiläksyt ennen keikkoja.
-
Suuri mahdollisuus loistavalle kuvalle on tämänpäiväisen HS:n A12 Rinne-Urpilainen duali, jonka valitettavasti Sami Kilpiö onnistuu pilaamaan lähes täysin.
-
Kuvien lähde HS / Sunnuntai 4.5 2014 Kuvasitaatit kuvajournalismikritiikkiin.

Sitten hesari tekee jättimäisen mokan. Lehden pitää vastata ilmoituksistaan. 
Nyt Etelä-Suomen pedofiilit vetävät par´aikaa innolla tumppuun tämän lapsinaisen kuvan kanssa. Kamalinta on, että kuvaa käytetään lasten hyväksi tarkoitettun muotinäytöksen promona. Lapsiparka on pantu katsomaan puoliavointen silmien takaa vihjaavinta mahdollista Lolitakatsetta, vaikka hän ei itse takuulla tajua, mistä on kyse. 
Vastuussa olevalla aikuisella pitää olla kyky jättää suoraa esipuberteettista seksuaalisuutta uhkuva kuva pois lehdestä, jos on kyse lasten parhaasta…ja näen esiintyjälistalla kaikenlisäksi miesstripparin nimenkin…
-
Lapsiparkaan kuvassa on liisteröity kasapäin semioottisia merkkejä eli symboleja eli logoja aivan muusta kuin on tarkoitus--- jos lapsen parasta ajetaan takaa. Vai onko markkinointi niin sokeaa---- ettei näe rahalta kuvaa ollenkaan.


4 kommenttia:

Mikko Moilanen kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää.

Täytyy sanoa, että olen lukenut ihan sikana valokuvauksesta, mutta en ole lehtikuvauksesta oppinut muualta edes yhteensä muualta kuin sinulta.

Jaakko Turpeinen kirjoitti...

Näin siinä käy kun ammattilainen yrittää tavan tallaajalle selittää mitä kuva esittää, selityksen jälkeenkin minun silmissäni Bernie näkyy pyörittelevän jotain epämääräisen muotoista tummaa esinettä käsissään, kesti hetken aikaa tajuta että kädet ovat muuten vaan luonnottomassa asennossa ja tumma esine onkin käsien välistä näkyvä puvun takin etumus.

Säikähtänyt taaksepäinnojauksen dynaamisuus kyllä näkyy heti, sen minäkin tuosta ymmärrän, ruumiinkieli on tallennettu juuri oikealla hetkellä tehden kuvasta erikoislaatuisen. Nääs noin yleensä ne on muut jotka säikkyy kun Bernie nojaa alhaaltakinpäin kohti. Harva uskaltaa miehelle edes puhua ettei menisi akkreditointi F1-tapahtumiin.

Tuosta lapsimainoksesta en osaa sanoa yhtään mitään, täytyy sulatella.

Jaakko Turpeinen kirjoitti...

Pedofiliasta en mitään tiedä paitsi sen mitä muistan omasta elämästäni kun ite olin joku kymmenvuotias tjsp, kyllä mä sillon olin kiinnostunu tyttöjen housujen sisällöstä vaikkei testosteroni ollut mulle kasvattanut edes häpykarvoja vielä ja ne tytötkin oli ihan posliineja. En mä suoraan osaa ajatella että mikään tumputtamiseen mahdollisesti houkutteleva kuva jossain lehden mainoksessa pedofiilien määrää lisäis tai niiden toimien vahingollisuutta. Ne jotka lapsia nai, todnäk tekee sitä varmaan ihan ilman Hesarin mainoskuvien apua.

Se syy miksi tuota kuvaa käytettiin tuossa mainoksessa ei kyllä vieläkään mulle avaudu eli sikäli jätän vieläkin asian hautumaan...

Unknown kirjoitti...

Mista se ero samanikaisten ulkomaisten seka suomalaisten sitten johtuu? Riittaako pelkastaan se etta muualla on enemman vaihtoehtoja, tapoja oppia, nakemyksia, mielipiteita ja kun nama ja monet muut speksit yhdistaa niin kouliintuu ammattilaisia?

Vai vaaditaanko ammattilaiskuvaajaksi tulemiseen niin suuri maara kokemusta ja nakemysta etta se vaatii enemman kokemusta elamasta kuin mita kuvaustaitoa?

Kuvahan on kylla hieno. Tarina tulee esille, rakentuu pienilla elementeilla, esim vas puolimmaisen miehen kysyva? katse, kasi kiinni poydassa ja ekklestonen omat kadet sikin sokin.
Pelkistaminen toimii nakojaan!

Pedofilia kuvasta, tossa mallissahan on menty jo muutamat vuodet ja rajat kai siirtyy vaan kauemmas ja kauemmas. Kiinnittaako naihin edes tavalliset kansalaiset huomiota, vaiko pelkastaan valokuvaajat?

blogistas oppii edelleen!!!!!

Ville NYlander