Silja Viitala kirjoitti ansiokkaan kommentin "Metro" lehden videokritiikille. Kommentissa oli kaksi kohtaa, joihin koetan vastata.
Silja kirjoittaa:
Suurta vihaasi päästä puskevia linjoja kohtaan en ihan ymmärrä, toki se on aina jonkinasteinen moka, mutta ei mielestäni niin iso ongelma kuin mitä annat ymmärtää.-
Ammattilehtikuvaajan osaamisen taso selviää arvioimalla hänen kuviaan perusvalokuvauksen osaamisen suhteen.
Katsotaan onko kuva terävä ja tarkka?
Onko kuva ns. oikein valotettu pääkohteen suhteen?
Katsotaan onko kuvassa kokonaisvaltainen värivirhe eli WB virhe?
Katsotaan onko DOF siinä, missä sen jutun painotuksen suhteen pitää olla jne?
Jos kuvassa on ihminen -- tarkkaillaan, ovatko silmät auki-- jos niiden pitää olle auki, hallitseeko kuvaaja kuvattavan kasvolihasten aseman jutun kontekstin suhteen?
Huomioidaan onko kasvojen vaalea soikio koskematon, työntyykö sinne jotain, joka vie huomion kasvoista jutun kannalta?
Tarkistetaan onko silmissä catchlite ja miten paljon silmälasi vääristää kasvojen ulkolinjaa? Katsotaan minne kuvaaja on sijoittanut kasvojen puhkipalaneet rasvaläikät ja miten dynamiikka leuan heittovarjosta otsan tms. puhjenneeseen nodata alueeseen toimii?
Peruskuvauksen periaatteita valokuvauksen kielessä on toki paljon muitakin, mutta näillä selviää osaamisesta jo jotain.
Jos näistä parikin on pielessä, on kuvaajan ammattitaito heikko..siitä on kyse silloin - kun arvioin pönötyskuvia, joissa kasvoihin tunkeutuu tappi.
En vihaa, minua huvittaa valokuvausopetuksen heikko taso ( ja itkettää)
Yllämainittujen asioiden automatisoitua voidaan aloittaa valokuvauksen opiskelu. Päivittäin paljon kuvaten noin vuosi pari kestää oppia perusteet kunnolla.
-
Seuraava kuvapari koettaa selvittää ajatteluani negatiivisen tilan merkityksestä.Ensimmäisessä negatiivisella tilalla on vain asiaa sotkeva merkitys. Kuvitteellisten kameroiden hyvyys häviää tylyyn ilmeeseen ( PS:n liquify filsa) Musta painostava valtava negatiivinen tila saattaa olla jostakusta valokuvaajasta hauska efekti…mutta lehtikuvaus ei ole efektien hakua, vaan informaation jakamista.
Toinen kuva taas huutaa negatiivista tilaa avukseen. Pusertava paine kuvaa kuvaajan ajoittaista olotilaa. Pelkillä kasvoilla ei voisi kertoa ahdistuksesta tilassa.
( edelleen saatan hakea suojaa jos kadulla auton pakoputki tms paukahtaa kovaa).
Silja kirjoittaa:
"Hevimiehet mirreineen -pääkuvan kritiikki oli mielestäni hiukan hassua, sillä tyhjän tilan jättäminen voi olla osa kuvaajan tyyliä, tapa kuvata asioita."
--
Lehtikuva ei ole subjektiivinen valokuva, eli valokuvaajan omasta tuntemuksesta lähtenyt statement - ilman tarkoitustakaan hakea kohderyhmän oivallusta.
Lehtikuvaajalla on tavallaan asiakkaana myös koko lukijakunta. Heidän vasteaikansa on noin 3-4 sekuntia, jonka jälkeen sivu vaihtuu, ellei kuvaaja kykene kiinnittämään huomiota kuvallaan. Me olemme vastuussa aina ensin yleisölle, sitten lehdelle ja vasta viimeksi kuvaamme itsellemme (ja kollegoille) Tämä tuntuu täysin unohtuneen nuorilta lehtikuvaajilta.
Negatiivinen tila on lehtikuvassakin hyvä asia JOS se tukee kuvan viestiä ja sen perillemenoa. Lehtijutussa kuva on sidoksissa otsikkoon ja juttuun, kuva ei ole oma autonominsa- kikkailu lehtikuvissa vain kertoo kuvaajan osaamattomuudesta, ei koskaan kyvystä omata erilaisia tyylejä.
Kun kissakuvassa peittää sen, mistä kuvakooste laajemmin kertoo, häviää yhteys rockkissoihin täysin. ( kissakuva löytyy alempaa metrovideolta.)
Sinisellä seinällä ei tueta kokonaisuutta mitenkään. Sininen seinä myös hajottaa katseen kissasta ja "rockkukosta" ja aivan turhaan.
Negatiivinen tila on ollut käytössä jopa käsitteenäkin ainakin sata vuotta valokuvissa, se ei ole kenenkään kuvaajan tyyli, vaan täysin valokuvauksen kielen mukainen "lause" tai adjektiivi. En mene laajemmin negatiivisen tilan käyttöön, yllä sensijaan pari kuvaa ja otsikot kuvateksteineen.
Sanastoa:
Vasteaika = aika, jona tehdään ratkaisu ja toteutus seuraavalle toimenpiteelle
Subjektiivinen = esimerkiksi suppea, oman käsityskyvyn rajoissa, oma tulkinta
Negatiivinen tila = laaja- enimmäkseen yksityiskohdaton alue kuvan pääkohteen ympärillä.
Kollega = samaa ammattikuntaa kuin itse
DOF = depth of field esimerkiksi syvyysterävyys- tai syväterävyysalue
Catchlite = silmän pupillissa näkyvä valoläiskä
Dynamiikka = valokuvauksessa vaalean ja tumman pään väliin jäävä sävyavaruus
Nodata alue = ei dataa eli täysin puhkipalaneelle tai umpimustalle kohdalle ei voi tehdä mitään kuvankäsittelyohjelmassakaan.
Filsa = filtteri eli jokin algoritmi kuvankäsittelyohjelmassa
3 kommenttia:
Noista päästä kasvavista tolpista, kepeistä, tangoista ja muista vastaavista häiriötekijöistä: ainakaan Muovailuinstituutissa kukaan opettaja tahi kurssin vetäjä ei koskaan kommentoinut mitenkään negatiivisesti asiaa. Tai asiaan ei kiinnitetty koskaan mitään huomiota. Kukaan ei milloinkaan sanonut, että ihmisen päätä ei saa lävistää suorilla linjoilla. Muistan kuinka eräässä kurssitehtävän kuvassa oli ihminen, jonka päästä kasvoi vahingossa iso valopylväs. Huomautin, että se häiritsee tosi pahasti, mutta se tolppa nähtiin yleisesti hauskana vahinkona. Erityisesti opettaja tykkäsi tolpasta. Ja ylipäänsäkin koko "tolppa päässä" -asiaa kommentoitiin eri yhteyksissä huvittuneena. Siis asialla ei nähty olevan mitään merkitystä.
Mun mielestä tolpat ja päät sopii yhtä hyvin yhteen kuin riisipuuro ja ketsuppi.
-Petri Uutela
Naisvaltaistuessaan Lahden opetuksen taso on koko ajan laskenut. Toisaalta minulle on ihan sama kuka opettaa nainen eli mies---- jos osaa asiansa.
Suomalaisen valokuvausopetuksen taso on kehno tai surkea. Opettajat opettavat koska heillä on akateeminen loppututkinto mutta ei mitään käsitystä valokuvauksesta työnä. Tyyppiesimerkkinä Tampere, jossa opiskelijat ovat valittaneet johdolle usein linjansa johdosta ja opettajien tasosta.
Nyt tampere heitti viimeisen opettavan lehtorin ja ammattivalokuvaajan ulos ja korvasi hänet…naisella suoraan koulusta..Sakari Viista menetti työnsä ja hän oli ainoa, joka Tampereella yleensä tiesi jotain valokuvauksesta. Onnea vaan.
Kyllä vaan Seppo JJ Sirkka 80-luvulla opetti,että ei esineitä saa kasvaa päästä. No, Seppohan ei ollut koulujen kasvatti, vaan itseoppinut.
Sitä en muista miten Lontoossa kuvaa enää tuon osalta opetettiin, kun olin välivuosina oppinut Lehtikuvan labrassa, että mitä sen kunnon lehtikuvan tulee olla.
Se oli nastaa aikaa, vaikka ei niitä kuvia niiden runsauden johdosta liian tiukasti ehtinyt labrassa tiirailla.
Ottaen huomioon sen, etät Jore keskittyy vaan kuvaan, niin ensimmäisenä päivänä Lehtikuvassa opin sellaisen asian, että jos on pulaa rahasta, 4. kerroksen kassa auttaa. Kesti 15 vuotta ja siirto rakennustyöläiseksi, kun tajusin, että hehän tarkoittivat, kottia saa.
Sori off topic, mutta tänään tarvisi kottia.
Lähetä kommentti