maanantai 11. elokuuta 2014

Itseistys (eikujo)

Itseistin itseni ja uuden paatin, joka pääni päällä saaren redillä. 
Olen 62 ja risat ja tehnyt koko elämäni valokuvia ja muuta asiaan liittyvää. Usein kahta tai kolmea visutyötä yht´aikaa. Ja nyt kun voisi ottaa iisisti, pompin aamuyöstä hereille ja kiroan -ettei duunia ole. Pöljä mikä pöljä. 
-
Joku tunti sitten litteän saarelman kallio oli KUUMA, se on varannut aurinkoa kuukauden. Siinä maaten väärän kuvausergonomian runnoma selkäni kiljuu nautinnosta. Hanhet tuijottavat kaulat kiemuralla metrin päästä ja sihisevät. Jos tulee nälkä, kun kolmas maailmansota kohta alkaa, tulen ja otan yhtä pillistä kiinni ja nuotiolle. Lunastaakohan valtio paattini tykkiveneeksi? Tuleeko minusta TK kuvaajaryhmän johtaja, vaikka olen jo vapautettu palveluksesta. Mahtaako Vladimir pamauttaa myös Suomen maailmankartalta tulevina viikkoina, kun ohjussormea alkaa nykiä.
-
Mitä väliä millään siis on. Kakarat... ryypätkää ja naikaa, sillä loppujen loppu voi olla pian nenun edessä. Ja uskovaiset, nyt alkaisi olla harmageddonin aika, rukoilkaa  minkä ristiräpylöistä lähtee, vaikka turhaa se lienee. Julle on kuitenkin kaikessa viisaudessaan päättänyt vihdoinkin tehdä selvän tästä idioottilaumasta. Sääli, että koirat menee samaan syssyyn atomeiksi. Ne saisivat muodostaa seuraavan hallinnon. Mutta saaren kallio jää ja sadan miljoonan vuoden päästä sille ryömii taas joku alkulimaötökkä, joka lyö kivellä toista päähän heti rantaviivalla. Pois siitä mun huudeilta. Tarzan bundolo.


Onks tää ny parempi, kuin kilpailevan valokuvausblogin Suvannon itseistys Orivedeltä? Mä olen tietty nätimpi :)

2 kommenttia:

Timo Suvanto kirjoitti...

Kauneus on katsoja silmässä, mutta jos näistä kahdesta pitäisi se nätimpi valita, niin kyllä se olisi tuo takana oleva paatti.

Jore Puusa kirjoitti...

heheh :-) kateellisten puheita