lauantai 30. elokuuta 2014

Meitä viedään kuin pässiä narussa

Tamperelainen lukiolaispoika ja kokoomusnuori, kirjoittaa naamakirjaan, että hän lopetti kiusaamistilanteen. Hienoa, sanoi kokoomusta edustava presidentti. Vaalit lähestyvät ja vaalityö alkaa. Mutta mistä me tiedämme onko mitään kiusaamistilannetta edes ollut? Poliitikko on kuin alkoholisti. Aina suun auetessa sieltä tulee valhe. Liki 40 vuotta politiikkaa kuvanneena en usko sanaakaan yhdenkään poliitikon viestistä.
-
No sitten perusveto. Halli on toimittajan mielestä puolityhjä, joten se kuvataan sellaiseksi vaikka toinen pää olisi autoja täynnä. Jos ajaa Forumin parkkiin Lasipalatsin vierestä on kassojen pääty aivan täynnä autoja,  mutta toinen pää aivan tyhjä. Siitä saa kuvattua täsmälleen sellaisen kuvan kuin toimitus haluaa, journalismia?


1 kommentti:

Jouni Kokko kirjoitti...

Jahas, vai että tällaista. Vähän ihmettelin kyllä kun presidentti otti kantaa tällaiseen uutiseen, ajattelin hetken että piittaa tosissaan mutta nyt taisi tulla oikea syy selville?

Toivon tosissani, että koulukiusaamis-aihetta ei käytetä missään pelkästään suosion ja äänten hakemiseen vaaleissa.

Minut alistettiin ja itsetuntoni ja -luottamukseni saatiin nollaan yläasteen aikana. Vuosien saatossa sain kuitenkin asiaa käsiteltyä mm. vanhempieni ansiosta ja itsekin tuli yliopistossa psykologille hakeuduttua. Ikuiset jäljet siitä kuitenkin jäi, esimerkiksi esiintyminen ja ihmisiin tutustuminen ei ole helppoa edelleenkään.

Joka kerta kun luen tai kuulen koulukiusaamistapauksista aivoissa naksahtaa, usein ihan kirjaimellisestikin. Monesti jutut saavat minut myös raivon partaalle.

On todella härskiä, mikäli valtionpäämies mukana meille syötettäisiin tälläistä pajunköyttä.

Eipä siinä, itse en kyllä kokoomusta äänestä vaikka teko totta olisikin.