maanantai 11. elokuuta 2014

Miljonäärin kanssa marjassa (KUJO)

Niklas Herlin toi UudenSuomen takaisin kassakaapin ruususen unesta ja ostaa pamautti kymmenkunta % Almasta samaan syssyyn. Aamulehtihän touhusi tappaakseen sekä usarin, että pressfoton -90 luvun vaihteessa. Toisen muuten vaan ja toisen saadakseen AP:n kuvavirran itselleen myytäväksi ( syväkurkun huhu). Toisessa tapauksessa työttömiä tuli paljon, toisessa minä ja muut mukavat kuvatoimistokuvaajat. Hyvät potkut silti, oli aika minunkin tehdä muuta.
-
Herlin ei noiden temppujen takana ollut. Hän vain halusi oman lehden. Kun ei muuten osaa, sellaisen voi ostaa. Herlin on monisatamiljonääri, joka kirjoittaa UudenSuomen verkkolehdessä omia bloggauksia sillointällöin. Niissä näkyy läpi taloustietämys, sillä Herlin on toiminut IltaSanomissa taloustoimittajana 97 - 01. Silloin polkumme sivusivat hetken. Herlin oli jokusen keikan perusteella hankala ja kolisevasti ymmärtämätön ns. tavallisten ihmisten suhteen. Sen tajuaa miehen taustan tietäen. Pari keikkaa riitti minulle ja monelle muulle. Kului vuosikymmeniä ja tiemme kohtasivat. Herlin kirjoitti usariin median nykytilasta. Ohessa keskustelumme ruutukaappauksena.
-
US:n kuvajournalismi tulee käsittelyyn syssymmällä. Se perustuu Paalasmaa nimisen kuvaajan? touhuiluun ja toisaalta ColorBoxin dollarin hintaisiin näpsyihin. STT:n juttujen uudelleen otsikoinnit ja muokkaus ja AP:n ym kaman editointi on verkkolehden antia, pieni toimitus ei juurikaan pysty omaan uutishankintaan. 
Uutisten kommentoinnissa mellastaa keski-ikäinen oikeistolais- tai persuporukka, miehiä enimmäkseen. Ja pahasti pahoinvoivia. Olen aikalailla rauhoittunut säästääkseni itseäni mutta Herlinin ylimielisyys ja ylenkatse ja piittaamattomuus keskustelun periaatteista löi pahasti korville. Päätelkää itse. Provocatore necesse est. Ehkä menin niklastrollin ansaan.

PS. Herlinin juristille. 050 522 1 552 on gesmini, ei tarvitse alkaa kaivaa mistään ;-)







4 kommenttia:

Jari Niiniö kirjoitti...

En taas kerran tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Mutta vaikuttaa, että keskustelukumppaninne on teinipissis, joka kuvittelee käyvänsä älyllistä debattia, ehkä suorastaan väittelyä.

Siksi onkin helppo uskoa, että kyseessä on provokaatio, sillä muuten pitäisi myöskin ajatella, että raha tekee idiootiksi.
(vai onko se tämä helle, kun ei ole varaa ilmastointiin:-)

Nikke-T Hermannilla kuitenkin on aika paljon enemmän lukijoita, kuin Rajalan PROshopilla, joten sitten taas tulee mieleen, että jos Rajala jaksaa kommentoida, niin sillä ei niin paljoa ole mitään väliä millekkään.
Kukaan ei sitä lue kuitenkaan.

Mutta kun myös koko maailman upein Nikke-T jaksaa kommentoida, niin lukijakunnan täytyy olla SUURI.

Tässä liennee sittenkin kyse kyykyttämisestä.

Katsos kun se, että 14€ polvi vituttaa vieläkin vanhaa 'mä pidän aina lompakkoa takataskussa' -tyyppiä.
Köyhä lude kun laittoi Nikke-T:n poloven pipiks muutaman pennosen takia tässä joku vuosi sitten.

Tällöin Nikke tiesi olla vaatimatta käräjillä mitään luteelta, vaikka joutuikin toteamaan vanhan totuuden edelleen kurantiksi, eli että anarkismi voittaa aina.

Mitä näistä nyt sitten pitäisi ajatella........

Ehkä tässä on lastenkerhon tasoinen yritys hiljentää.

Koska Nikke ei ole köyhä, että sähkö tuulettimesta loppuisi, eikä hän liennee ole myöskään yltiöpissis(?), niin summa summarum liennee hiljennysyritys.

Nikke kun tietää, että Keravan rakkikoira ei hiljene silittelyllä, mutta turhautumisella se ehkä onnistuu.

Jari Niiniö kirjoitti...

Tätä ei tarvitse julkaista, jos et erityisesti halua, mutta se, että tämä teema ei ole saanut kuin yhden kommentin, kertoo mun mielestä kyllä karua kieltä ihmiskunnasta.

Kaikkia 'mun canon vastaa 700 sun pentaxia' -keskusteluja kommetoi miljoonat vatipäät päivittäin.
Mutta tälläistä teemaa kartetaan kuin kissa kuumaa puuroa.

Jore Puusa kirjoitti...

Näinhän se on. Olen kirjoittanut noin 20 vuotta webiin valokuvausammatin ja valokuvauksen kipukohdista. En muista - että koskaan olisi syntynyt keskustelua tai että blogatessani olisi tullut hyvää tai järkevää kommenttivyöryä, joka minun tapauksessani tarkoittaisi viittä-kymmentä kommenttia. Yleensä kukaan ei kommentoi, tein miten paljon töitä tahansa tässä jutun suhteen. Sensijaan saan mailiini jatkuvasti omituisia häväistysviestejä koskien avaamiani valokuvauksen ongelmia. Puhumattakaan siitä ettei minulla ole enää rangaistukseksi sanavapauden käyttämisestä oikeastaan ollenkaan työtä tai koulutuksia. Suomalaiset eivät kestä ajattelua, kritiikkiä, erilaisuutta, uusia ehdotuksia, toiseutta…oikeastaan suomalaiset eivät kestä mitään mikä on erilaista kuin heidän oma toimintamallinsa. Tästä lähtökohdasta USA:ssa syntyisi pitkiä keskusteluketjuja joiden lopputulema saattaisi olla jopa muutos. Täällä se ei onnistu. Se on vain hyväksyttävä ja kirjoitettava suurimmaksi osaksi pimeään. Kameroista on helppo väitellä, vaikka ei tiedä niistäkään mitään. Keskustelun tällainen yleistaso määrittää myös kuviemme laadun.

Jari Niiniö kirjoitti...

"Puhumattakaan siitä ettei minulla ole enää rangaistukseksi sanavapauden käyttämisestä oikeastaan ollenkaan työtä tai koulutuksia. "

Olen jo pitköän aikaa.
Taijos ei pitkän, mutta tovin aikaa, ihmetellyt tuota sanan vapautta, mielipiteen vapautta ja kaikkinaista vapautta.

Sen kipupisteitä..

Tässähän vapaus ei tuota vapautta, vaan se tuottaa kiristystä.
Se tuottaa sitä aika monessa eri paikassa.
Siis hampaiden kiristystä, vitutusta ja hermostuneisuutta.

Ylireagointia


Ihmiset eivät tunnu tajuavan, siis tietävät asian, mutta eivät tajua sen seurauksia, että kun on vaikkapa tälläinen mielipiteen vapaus.
Vapaus ajatella mitä mistä nyt sit ajatteleekin.

Oikeus otetaan kyllä mielellän omaan käyttöön, mutta ei ymmärretä sitä, että sama oikeus on kaikilla muillakin.

Yhtälöön kun liitetään se pahuksen tosi kun vesi, että mielipiteillä on taipumus vaihdella, ollaan kuopassa.

Se, että naapurillakin on mielipide, ei vaan mahdu oman mielipiteen rinnalle.

Yhtä lailla kun hyvä lehtikuva ei vaan satu sattumaan hyvän kirjoituksen rinnalle.

Optimitilanteessa näin käy, mutta käytännössä ei.

Seurauksena on vaan toraa, koska on olemassa mielipide-ero, josta kiistellään.

Ja koska kiistellään niin alkaa paskan lappaaminen naapurin postilaatikoon.

"se on sille vitun paskaperseelle ihan oikein, kun se on sellanen vitun......" -ideologialla se toimii.

sama päsee uskontoihin, jotka kaikessa anteeksiannossaan, käännä toinenkin poski ja rakasta lähimmäsitäsi kuten naapuriasi -hegemoniassaan, tuottavat kuitenkin rajuimmat, irstaimmat ja karseimmat temput mitä ihmiskunta kykenee tekemään.

Kyseessä on aina kuitenkin vapaaehtoisuus.
Pitää huomauttaa.
Vapaus.
Henkilö.

tätä ristiriitaa kun ajattelee, niin tulee ihmetelleeksi, että mihin tämä 'viisas ihminen' -ideologia nojaa.

Onko se idiotiaa, joka väheksyy viisautta, koska ei tajua siitä mitään.

Vai onko se kaunistelua, vaalimainos, tai kaunis uni, että ihminen voisi olla koskaan erityisen fiksu?


ihan sama.

Mulle riittäisi monipuolisuus, vapaamielisyys ja tasa-arvo.