Me kuvaamme samaa valokuvaa. Selailin mielisivustoani shorpya. Löysin taas kuvan, jonka plagiaatit olen nähnyt kuluneina vuosina useammin kuin haluaisin. Nainen kiemurtelee meressä / uima-altaassa juhla-asussa, joka kietoutuu häneen veden hulmuttaessa helmoja. Tausta musta ja vv. salama triggerillä.
Hassuinta näissä kuvissa on, että kukaan kuvaajista ei kerro lähtökohtaa. Jokainen heistä on kuitenkin plagiaattori, vaikka laahus kehuukin kuvaajia estottomasti uuden luojiksi. Alkuperäinen kuva nimittäin julkaistiin jo 1947 Harper´s Bazaar lehdessä ja sen otti Toni Frissel. Versiossa alla alunperin MV:n on värittänyt setä nimeltä Catanachpodaca.
Hassuinta näissä kuvissa on, että kukaan kuvaajista ei kerro lähtökohtaa. Jokainen heistä on kuitenkin plagiaattori, vaikka laahus kehuukin kuvaajia estottomasti uuden luojiksi. Alkuperäinen kuva nimittäin julkaistiin jo 1947 Harper´s Bazaar lehdessä ja sen otti Toni Frissel. Versiossa alla alunperin MV:n on värittänyt setä nimeltä Catanachpodaca.
Kuvan lähde: Primääri Shorpy.com - sekundääri Harper´s Bazaar magazine.
Kuvaaja Toni Frissel. Kuvakaappaus valokuvakritiikkiä varten.
Kun aikanaan 1980 luvulla tein 8 vuotta Fotofinlandia kilpailuun kuvasarjaa erotiikasta selasin aamusta iltaan valokuvakirjoja tarkistaakseni, ettei kukaan ollut ottanut samaa kuvaa, (web olisi helpottanut suuresti asiaa). Jokainenhan voi kopioida idean, ideat eivät ole suojattuja. Mutta jälleen on kyse moraalista. Jos kuvaa jo satoja kertoja aiemmin kuvattua kuvaa uudestaan muuttumattomana pitää kertoa näyttelyn tms yhteydessä, että kuvan alkuperäinen idea on sen ja sen. Sellainen olisi rehellistä.
-
Meillä Suomessa asustaa omien sanojensa ja laahuksen mukaan voimauttavan valokuvauksen keksijä. Hän järjestää kursseja ja kirjoittaa aiheesta - esiintyy jopa tv:ssä. Voimauttava valokuvaus kehitettiin kuitenkin Kanadassa jo ennen? ao suomalaisen kuvaajan syntymää. Siitä en ole nähnyt mitään mainintaa kuvaajan datassa. Näitä tapauksia on paljon, yhä enemmän. HS:n naiskuvaaja kuvaa samaa keskeissommittelukuvaansa yhä uudestaan ja joukkoon on liittynyt laahusta ympäri Suomea. Lehdet alkavat näyttää samalta. Outoa, kun samaan aikaan puhutaan superyksityisyyden maailmasta, jossa egoismi kukoistaa ja toisista ihmisistä pyritään erottumaan hintaan mihin hyvänsä. Ovatko kuvantuottajat siis pöljiä laumasieluja?
Joskus tuntuu, että ovat, moraalista ei ole hajuakaan, koska alalla otetaan itselle kaikki mikä on toisen. Alkaen työstä.
4 kommenttia:
Vedessä puku päällä kelluvia naisihmisiä on esiintynyt jo aiemmin maalaustaiteessa, joten ei varsinaisesti mitään uutta auringon alla tässäkään tapauksessa.
Sain meiliä paikallisen rock-tapahtuman järjestäjältä. Anomani akreditointihakemus oli hyväksytty ja sain kuvausluvan sillä edellytyksellä, että "että saamme kuvianne omaan käyttöömme festivaalin jälkeen". Soitin vielä varmistaakseni pysyykö copyright kuvaajalla. Pysyy, mutta siihen se jää. Jätin kuvausluvan hakematta. Itsekäs tarkoitukseni oli saada materiaalia omaa proggistani varten. Meni siis sivu suun tämäkin mahdollisuus saada julkisuutta. Amatöörin sieluni on puhdas ja tunnen itseni edelleen vapaaksi. Sitä paitsi opin jo kotona, ettei ilmaista työtä tarvitse kenenkään tehdä ellei ole kysymys talkoista tai hyväntekeväisyydestä.
Olisiko kannattanut vastata, ettet anna kuvia ilmaiseksi, mutta haluat edelleen kuvausluvan?
Mene tiedä. Taistelua tuulimyllyjä vastaan...
Copyright olisi säilynyt minulla, mutta siihen se siis olisi jäänyt. Kuvausluvan saamisen edellytyksenä oli, että järjestäjä SAA kuvia omaan käyttöönsä. Raha ei olisi vaihtanut omistajaa.
Ymmärsin, että tapahtuma-alueella kuvaaminen ilman kuvauslupaa on kielletty. Mutta kukapa siellä on ollut estämässä kymmeniä tuttujani, jotka ovat kännyköillään ja kameroillaan napanneet - monet aika upeitakin kuvia tapahtumasta. Nämä kuvat koristavat nyt naamakirjan sivuja. Olin siis hölmö kun menin anomaan minkäänlaista kuvauslupaa.
Lähetä kommentti