tiistai 26. elokuuta 2014

Vuokola Aamulehdestä, huomenta

Jukka Vuokola on Aamulehden vakituinen lehtikuvaaja. Tuohon Jukan työnimikkeeseen liittyy nykyaikana harvinainen lisä, hän nimittäin osaa työnsä. Hyvin.
Lehtikuvaajan arvo osaajana ei synny siitä, että osaa kapean sektorin jotenkuten, osaten vaikkapa ottaa melko tarkkoja pönötyskuvia ihmisistä keskellä kuvaruudun alalaitaa. Lehtikuvaaja on ammattimaisesti määriteltynä monien elämän sektoreiden suvereeni osaaja. Osaaminen alkaa urheilusta, jatkuen politiikan ja human interestingin kautta kriiseihin. Kaikkea siltä väliltäkin on osattava. On tultava nopeasti toimeen hankalien ihmisten kanssa, on osattava logistiikkaa, on tunnettava lähihistoria ja politiikan kytkökset ja oman paikallisalueensa huhujen tausta. On oltava hyvä fyysinen kunto, notkeus ja ergonomia. On osattava laittaa syksyisen kurakelin sotaharjoitukseen muutakin kuin toppi, hame ja piikkikorot - ettei pr upseerin tarvitse kantaa kuvaajaa yli lätäköiden reppuselässä. 
( tosielämän tapahtuma, kuvakin on)
-
Kuvaparissa alempana urheilua. Elämä on Suomessa niin steriiliä, että aitoja tunteita lehtikuvaaja näkee enää hautajaisissa, synnytyksessä ja urheilussa. Kaikesta muusta on hioutunut somen seurauksena aitous pois. Kukaan ei enää uskalla olla aito, koska pelkää aitoutensa näkyvän minuutin kuluttua somessa.
-
Vuokolan korkeushyppykuvan nurinkurisuus pani hieraisemaan aamut silmistä. Tottapuhuen rimanylittäjä ei? varmaankaan morota kuvaajalle, vaan pitää kätensä staattisessa valmentajan määrittämässä asennossa. Mutta visio on iloinen tervehdys. Jukan vika ei ole, että viereisen jutun otsikko hämää sivukokonaisuutta. Ihan kuin lehtikuvan merkittävyyden tuottamaa mittakaavaosaamista ei olisi tai ei uskallettaisi näyttää ja käyttää.
-
Nezirin veto softin USA juoksijan vierellä on vaikea toteuttaa ja juoksijan liike ennustamaton, eikä aikaa ole paljoa. Sopii kokeilla. Komea kuva, jossa on kahdenvälistä dramatiikka ja jossa näytetään, että juoksukilpailuissa on muitakin radalla, kuin yksi ja ainut. Vanhan liiton kuvaamista ja irtoaa valovuosien päähän nykymaailman laajishuitaisuista kentällä. Lehden nuuttaus eli selkätaitteen kohdistus on surkea juttu ja rikkoo hienoa kuvaa.
-
Onneksi joku meistä -ihan oikeista osaajista- vielä saa ja osaa tehdä oikeaa kunnon lehtikuvaa. Nämä kaksi olisivat takavuosina olleet vuoden urheilukuvakamaa. Nyt voittavat hiukan toisenlaisten kuvaajien kuvat, eikä itse kuvalla enää ole merkitystä, vaan sillä kenen hattunen on eniten takaraivolla ;-)

Lähde Aamulehti 26.8.014. Kuvat Jukka Vuokola






2 kommenttia:

Heikki Saukkomaa kirjoitti...

Hyviä ovat Vuokolan kuvat.Ja Neziri-kuvasta tosiaan;sopii yrittää.Ei ole ihan helppoa :)

eetu sillanpää kirjoitti...

Tosi upea kuva!