perjantai 19. syyskuuta 2014

Lisää surkeutta

Sanoma Oy:n alkuunpanema free lehtikuvaajan oikeuksien halveksinta kumuloituu Suomessa. Tiedämme jo TurunSanomien ja Aamulehden hankkeista viedä freekuvaajien oikeudet. Tiedän myös useiden lehtitalojen haluavan ottaa Sanomien linjan käyttöön. 
-
FMF on sinänsä pieni tekijä, mutta SJL:n freeosaston tiedotteessa on alkuunpanevana sanana "Sanoma". Ymmärtääkö Sanoma Oy miten vihaisia, häväistyjä ja toivottomia ammattilaisia tässä maassa on? Ilmeisesti ei. Työntekijän häikäilemätön riistäminen ja pakottaminen nielemään häpäisy tapahtui 1900 luvun alussa torppareille. Sama toistuu 2000 luvulla median työntekijöiden suhteen. Heillä ei ole mitään oikeuksia työhönsä. Ja miten huonosti ihmiset voivatkaan.
-
Maija Tammi, Niklas Meltio ja Meeri Koutaniemi. Joka kerran kun te myytte kuvianne HS:lle, lyötte naulan vapaan työnteon arkkuun. Mitä ilmeisemmin, ette käsitä - että teidän pitäisi ajatella kollegoitanne ja SJL:ä, ei tukea heitä tuhoavia voimia. Tekin kolme tiedätte hyvin, että journalistiliitto ei suosittanut Sanomien sopimuksen allekirjoitusta tai toimintaa sopimuksen mukaan. 
Olitte jäseniä tai ette, teille kolmella pitäisi olla selvää, että toimitte SJL:n varoitusten henkeä vastaan. Vai kykenettekö hypenne keskellä ollenkaan käsittämään, että on välitettävä muistakin kuin itsestään!



------------------------------
Kirjoita ihmeessä kommentti, ehkä saamme keskustelun käyntiin. Se olisi parasta mitä voimme lehtikuvauksen suhteen tehdä. Muista, että en julkaise nimettömiä kommentteja kuin poikkeustapauksessa, eli silloin kun tunnen kirjoittajan ja tiedän, että hän joutuisi vaikeuksiin tunnistettuna. Olen journalistiliiton jäsen ja suojelen aina lähteeni.
------------------------------

5 kommenttia:

Jari Kähkönen kirjoitti...

Ja metelin hiljennyttyä jotkut allekirjoittavat. Ne ketkä eivät tee näin, saavat olla allekirjoittamatta oman työnsä menettämisen uhalla, sillä mitään järjestöpäätöstä tai uskottavaa vastatoimien kieltoa ei ole olemassa.

Onkohan edes ollut pätevää neuvontaa, että työnantajalle on annettu todisteellisesti käteen ilmoitus tarjotun sopimuksen riitauttamisesta MUTTA ETTEI TYÖSTÄ TÄSTÄ HUOLIMATTA KIELTÄYDYTÄ? Kysymyksen panee alkuun alunperin Sanomien sopimusjupakan aikana tapahtunut sen tai tämän katsominen.

Siksi ajattelen, että eihän tässä yhtään mitään oikeasti tehdä vaan toivotaan parasta ja koetetaan puhua mahdollisimman kieli keskellä suuta, jottei tarvitse a) tehdä jotain b) saada kuraa silmille koskei se jokin sittenkään onnistunut. SJL:n jäsenyys ei määritä ammattilaisuutta eikä SJL ole yhtäkuin koko ammattikunta ja sen tietävät kaikki keillä on tässä asiayhteydessä mitään merkitystä.

Jari Kähkönen

Lehti V. Kuvaaja kirjoitti...

Jari ja Jore,

meteli on laantunut jo aikoja sitten. Kukaan ei enää puhu sopimuksista mitään. Rypistely on turhaa, sillä paskat ovat olleet kollektiivisissa housuissa jo pitkän tovin.

Töille on jo olemassa tekijät, mutta kysymys kuuluukin: kenen haluat ne työt tekevän? Kuinka kauan jaksat/pystyt/haluat vain katsoa vierestä kun tietyt tekijät saavat kaikki toimeksiannot vain koska laittoivat nimen paperiin? Haluatteko hamaan loppuun asti seurata sivusta vai haluatteko itsekin palan kakusta? Äärettömän surullista, masentavaa ja ennen kaikkea suututtavaa, mutta tässä duunitilanteessa vähiten huonojen sopimusten allekirjoittaminen alkaa tuntua ihan varteenotettavalta idealta.

Kiitos tästä, kollegat.


PS: Jore, tiedät kyllä miksen kirjoita nimelläni.

Jari Kähkönen kirjoitti...

Jos sovit henkilökohtaisella työsopimuksella oikeutesi pois, palkkasi pienemmäksi ja etusi vähemmäksi mahdollisen työehtosopimuksen ja työlakien puitteissa niin siinähän sitä sitten olet. Tätä kun vielä vähän parantelee olemalla kuulumatta sopimusalaa järjestävään ammattiliittoon ja olemalla antamatta sellaiselle valtakirjaa tai tietoja niin pääset täysin umpikujaan ja työnantajan armoille.

Pacta sunt servanda, sanoi jo latinalainen aikanaan ja väittäisin että pian melko moni freelance-journalisti tulee saamaan havainto-opetusta siitä mitä se tarkoittaa, ellei jo ole tähän vaiheeseen ehtinyt. Esimerkiksi missähän luullaan oltavan, jos niistä "kolmannen osapuolen oikeudellisista vaatimuksista" ei ole määritelty pois tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta eikä edes valmiiksi viilattua luovaripohjaa anneta talon puolesta vaikka sen sitten keikan edeltä omalla printterillä tulostaisikin?

Vastaisku voisi alkaa koska tahansa, mutta siihen nyt on suurtakaan vaaraa, kun noin neljänkymmenen vuoden pitkä linja ei ole edennyt alkua pidemmälle. Eli jotakuinkin tiedostamaan maassa olevan nekin, ketkä tekevät työsuhteetonta työtä maan medioissa ihan aikuisten oikeasti päätyökseen. Vastaiskun painopisteistä en nyt jauha suuremmin, miksi vaivautua tyhjän tähden, johan ne ohimennen aiemmin mainitsin.

Jos entisaikaan tärkeintä oli ettei freelanceri luullut olevansa mitään eikä lakon tullen ollut rikkurina, saa nykyään samaa ihanuutta jatkaa määrällisesti vääristyneen media-alan koulutuksen ilmaisharjoitteluissa ja sopimuksien surkeudessa. Minä tiedän rajani eikä kukaan pistä minua kyykkyhyppimään toimituksen ympäri. Tiedän myös arvoni enkä tee ilmaiseksi, halvalla tai ota mitä annetaan(eli yleensä niin mitätön summa ettei sitä kehdata sanoa ääneen).

Aivan sama mitä se minulle maksaa, raja on tässä eikä ylitse kävele yksikään. Jos kerran kuka tahansa kelpaa niin ottakoon ihmeessä sitten sen kenen tahansa, ei se minua kiinnosta. Ei kerjääminen tai armoille heittäytyminen johda mihinkään muuhun kuin siihen että sitten ollaan kerjäämässä tai armoilla jatkuvasti. Ei vahvempi vastapuoli sitoudu yhtään mihinkään, koska sen ei tarvitse.

Minun puolestani kukin saa kuitenkin olla itse sitä mitä tykkää. Sopii mitä sopii ja jos ei voi omalla nimellään julkisesti kirjoittaa, olkoon sitten niin. Mutta pääsivätkö kaikki toimituksissa aikoinaan roikkuneet freelancerit koskaan vakituisiksi? Muuttuivatko kohtelu ja palkkiokäytäntö koskaan valtakunnallisesti yhdenmukaisiksi? Niinpäniin.

Jari Kähkönen

Lehti V. Kuvaaja kirjoitti...

Jari Kähkönen kirjoitti: "Aivan sama mitä se minulle maksaa, raja on tässä eikä ylitse kävele yksikään. Jos kerran kuka tahansa kelpaa niin ottakoon ihmeessä sitten sen kenen tahansa, ei se minua kiinnosta. Ei kerjääminen tai armoille heittäytyminen johda mihinkään muuhun kuin siihen että sitten ollaan kerjäämässä tai armoilla jatkuvasti. Ei vahvempi vastapuoli sitoudu yhtään mihinkään, koska sen ei tarvitse."

__________________


Olet oikeassa. Itse olen boikotoinut näihin päiviin asti kaikkia sopimuksia. On käynyt selväksi tällä tiellä olevan kaksi vaihtoehtoista päätepysäkkiä:

1. ikuinen työttömyys
2. pakotettu media-alalta pois siirtyminen

En ole tarpeeksi lähellä eläkeikää, joten valitsen mielummin kohdan 2.

Kollegat näyttivät toisilleen keskisormea kun eivät pitäneet rintamaa yhtenäisenä (jo ensimmäisen HS sopimuksenkin edessä iso osa taipui aivan välittömästi), joten ennen kuin työura jatkuu muualla mielummin eläisin sen ammatillisen välivaiheen tekemällä töitä huonolla sopimuksella kuin olemalla täysin työttömänä tyhjätaskuna. Jos allekirjoitan (sellaisia sopimuksia joissa oikeudellisia vastuita ei sysätä freelancereille), niin olkoon se minun keskisormen näyttöni koko alalle. Ei tule ikävä.

Anonyymi kirjoitti...

Moi,

Olen miettinyt pitkään kirjoittaako blogiisi vai en. Olen nimittäin yksi niistä koulun (Lahti + TaiK) käyneistä valokuvaajista, jotka sattuivat valmistumaan tähän sopimusaallokkoon.

Edellinen kommentoija kiteytti todellisuuden melko käypästi, mutta lisään pari asiaa, näin jonninmoisen tekijän näkökulmasta. Päätyöni on siis lehtikuvaus (aikakaus– ja asiakaslehdet), muita hommia olen tehnyt viimeksi opiskelukesänä 2010, koulusta valmistuin ajallaan 2011.



Sinnittelin sopimuksetta kuluvan vuoden vaihteeseen saakka. Tämä tarkoitti lähes täysin hiljaista syksyä 2013, söin purkkipapuja ja jätin YEL:it maksamatta. Onneksi olin elänyt säästeliäästi.

Kuluvan vuoden alusta, ja oikeastaan jo vuosi sitten syksyllä, tilanne muuttui. Koska olin tehnyt töitä kaikille isoille lehtitaloille, oli tuohon saakka aina jostakin irronnut sopimukseton keikka. Menemättä yksityiskohtiin sanottakoon, että niitä ei enää lohjennut.

Minä en koskaan ole nähnyt aikaa jossa uudelleenjulkaisusta maksettaisiin ja jossa asiakas kunnioittaisi journalisti– tai muunkaan liiton ohjehintoja. Asiakas ja työn tilaaja ovat lehtialalla poikkeuksetta eri tahoja. Työn tilaajat ovat ylityöllistettyjä sähköpostikoneita, usein vanhempia opiskelutovereita, asiakkaat puolestaan keitä tahansa pörssiyrityksistä mainostajiin, tilaajiin ja mesenaatteihin, kuka nyt kulloisenkin mediatuotteen sattuu rahoittamaan.

Lehtitalot ketjuttavat kuvatoimituksissaan kesätyönteklijöitä joille ei pääse muodostumaan minkäänlaista kosketuspintaa yrittäjän (tai edes itsensätyöllistäjän/ammatinharjoittajan) todellisuuteen. He eivät välttämättä ymmärrä sitä, ettei 400 e palkkio tarkoita 400 e katetta eivätkä varsinkaan sen kakun kokoa tai alkuperää, mistä kyseinen 400 e on lohkaistu.

Alalla vallitsee tällä hetkellä sellainen villi länsi ja mustan pekan kädestä toiseen siirtely että hirvittäisi jos osaisin pelätä. Onnekseni en osaa, sillä blogin kirjoittajan tavoin olen elämässäni kohdannut sellaisia hirveyksiä (joskin erilaisia) joiden rinnalla juuri mikään ei tunnu juuri miltään.

Esimerkit kahdesta todellisen todellisuuden tapauksesta:

–Suomalainen, suuri naistenlehti tarjoaa keikkaa Helsinkiläiselle ex–kesätyöntekijälleen heti kesäduunin päätyttyä. Laaja henkilöjuttu Tampereella, palkkio 350 e. Tästä siis kaikki, mukaanlukien matkakulut ja tietenkin kaikki oikeudet ilman vastuita.

–Suomalainen, suuri matkailulehti tarjoaa pitkäaikaiselle Helsinkiläiselle avustajalleen kolmen päivän repparikeikkaa Pohjoisessa. Keikka sisältää yli tuhat kilometriä ajamista ja kaksi yötä laivassa. Palkkio 450 e + bensakulut, ei kilometrikorvausta. Kuviin kaikki oikeudet ilman vastuita.

Toivottavasti voit julkaista tämän kirjoituksen nimimerkillä. Tällaisessa todellisuudessa me nuoret valokuvaajat elämme. Onnekseni itselläni on liuta ominaisuuksia jotka parantavat selviytymiskykyäni, mutta perintökämppädiletanttien kanssa minäkään en pysty kilpailemaan.


Ystävällisin terveisin nimimerkki
NUARI KUKKO