tiistai 2. syyskuuta 2014

Törkeä teko

En tiedä, kuka on Konsta Leppänen. Mutta tiedän, mitä hän on kuvallaan tehnyt kuvajournalismille ja lehtikuvaajille. Sunnuntain Aamulehti julkaisee KOKO aukeaman kuvan Heikki Järvisestä, joka varmaan on sympaattinen mies. Kuva on törkeä visuaalinen vääristely  ja esimerkki ns. "uuden lehtikuvauksen" moraalittomuudesta.
Heikki Järvinen on esitetty omituinen vääristynyt ilme kasvoillaan, tukka hajallaan, kädet kouristuneina haroen ilmaa ja vatsa pullistuneena kuin kauhuelokuvassa tai vajaamielisten retkellä.
-
Mitään oikeutta tällaiseen esitysmalliin ei ole kenelläkään lehtikuvaajalla tai toimittajalla tai lehdellä. Leppänen kirjoitaa itse fragmentin kuvaan, jossa kertoo, miten Järvinen pitää uimisesta, mitä kylmempää sitä parempi. Kuva esittää kuitenkin jotain muuta. Se loukkaa törkeästi miestä, joka ei ole sitä-- miltä hänet kuvassa on laitettu näyttämään. Jos nuorten lehtikuvaajien käsitys mahdollisuudestaan vääristää totuus näennäisvisuaaliseksi hypeksi on perustaltaan aina ihmisen habitusta loukkaava, ei meillä kohta ole ainuttakaan lukijaa. 
-
Aamulehden kuvatoimituksen olisi pitänyt ymmärtää raakata kuva kelvottomana pois. Mieleni tekisi kokeilla JSN:n kykyä katsoa kuvaa, mutta koska siellä ei ole ainuttakaan visuaalisesti koulutettua tai ylipäätään visuaalisuuden osaajaa, ei kannata, eivät he tässä näe kuin seisovan miehen. Järkyttävin case tämä on pitkään aikaan.
-
Oleellista on , että aina kun lehtikuva vääristää henkilön olemuksen, pilkaten hänen ruumillisuuttaan, on taas askeleen vaikeampaa ottaa kuvia omasta vartalostaan ahdistuneista ihmisistä, todellinen karhunpalvelus siis kuvaajakollegoille.
-
Tilasin Aamulehden nähdäkseni millaista materiaalia se tuottaa päivittäin. Ammattilaisten kuvat, erityisesti Vuokolan ovat korkeataosista journalismia ja jutuissa, erityisesti kulttuurissa on reippaampi ote kuin esim HS:ssä. 
Mutta tällaisia ylilyöntejä ei lehdessä saa olla.

Kuvan lähde Aamulehti / Konsta Leppänen. Kuvasitaatti kritiikkitarkoitukseen.



1 kommentti:

Jaakko Turpeinen kirjoitti...

No Aamulehtihän lienee Tampereelta ja tuossahan on selkeesti Ransun naamavärkki löydetty visuaalisena gäginä paidastaan irti yrittävän hepun edustasta.

Mutta onhan tuo sekä informaatioarvoltaan olematon että aivan turhan takia kohdettaan pilkkaava veto. Sanattomaksi jättää suunsoittajankin.