Tämä kommentti on julkaistu "Lisää surkeutta" juttuni alla kommenttina ilman nimeä.
Julkaisen lisäksi tässä sen omana tekstinään. Olen hiukan peittänyt kirjoittajan henkilöä lisää.
-
Julkaisen lisäksi tässä sen omana tekstinään. Olen hiukan peittänyt kirjoittajan henkilöä lisää.
-
On Sep 22, 2014, at 5:46 PM, Anonyymi wrote:
Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Lisää surkeutta":
Moi,
Olen miettinyt pitkään kirjoittaako blogiisi vai en. Olen nimittäin yksi niistä koulun (Xxxx ja Yyyy) käyneistä valokuvaajista, jotka sattuivat valmistumaan tähän sopimusaallokkoon.
Edellinen kommentoija kiteytti todellisuuden melko käypästi, mutta lisään pari asiaa, näin jonninmoisen tekijän näkökulmasta. Päätyöni on siis lehtikuvaus (aikakaus– ja asiakaslehdet), muita hommia olen tehnyt viimeksi opiskelukesänä 20XX, koulusta valmistuin ajallaan 20XX.
…
Sinnittelin sopimuksetta kuluvan vuoden vaihteeseen saakka. Tämä tarkoitti lähes täysin hiljaista syksyä 2013, söin purkkipapuja ja jätin YEL:it maksamatta. Onneksi olin elänyt säästeliäästi.
Kuluvan vuoden alusta, ja oikeastaan jo vuosi sitten syksyllä, tilanne muuttui. Koska olin tehnyt töitä kaikille isoille lehtitaloille, oli tuohon saakka aina jostakin irronnut sopimukseton keikka. Menemättä yksityiskohtiin sanottakoon, että niitä ei enää lohjennut.
Minä en koskaan ole nähnyt aikaa jossa uudelleenjulkaisusta maksettaisiin ja jossa asiakas kunnioittaisi journalisti– tai muunkaan liiton ohjehintoja. Asiakas ja työn tilaaja ovat lehtialalla poikkeuksetta eri tahoja. Työn tilaajat ovat ylityöllistettyjä sähköpostikoneita, usein vanhempia opiskelutovereita, asiakkaat puolestaan keitä tahansa pörssiyrityksistä mainostajiin, tilaajiin ja mesenaatteihin, kuka nyt kulloisenkin mediatuotteen sattuu rahoittamaan.
Lehtitalot ketjuttavat kuvatoimituksissaan kesätyönteklijöitä joille ei pääse muodostumaan minkäänlaista kosketuspintaa yrittäjän (tai edes itsensätyöllistäjän/ammatinharjoittajan) todellisuuteen. He eivät välttämättä ymmärrä sitä, ettei 400 e palkkio tarkoita 400 e katetta eivätkä varsinkaan sen kakun kokoa tai alkuperää, mistä kyseinen 400 e on lohkaistu.
Alalla vallitsee tällä hetkellä sellainen villi länsi ja mustan pekan kädestä toiseen siirtely että hirvittäisi jos osaisin pelätä. Onnekseni en osaa, sillä blogin kirjoittajan tavoin olen elämässäni kohdannut sellaisia hirveyksiä (joskin erilaisia) joiden rinnalla juuri mikään ei tunnu juuri miltään.
Esimerkit kahdesta todellisen todellisuuden tapauksesta:
–Suomalainen, suuri naistenlehti tarjoaa keikkaa Helsinkiläiselle ex–kesätyöntekijälleen heti kesäduunin päätyttyä. Laaja henkilöjuttu Tampereella, palkkio 350 e. Tästä siis kaikki, mukaanlukien matkakulut ja tietenkin kaikki oikeudet ilman vastuita.
–Suomalainen, suuri matkailulehti tarjoaa pitkäaikaiselle Helsinkiläiselle avustajalleen kolmen päivän repparikeikkaa Pohjoisessa. Keikka sisältää yli tuhat kilometriä ajamista ja kaksi yötä laivassa. Palkkio 450 e + bensakulut, ei kilometrikorvausta. Kuviin kaikki oikeudet ilman vastuita.
Toivottavasti voit julkaista tämän kirjoituksen nimimerkillä. Tällaisessa todellisuudessa me nuoret valokuvaajat elämme. Onnekseni itselläni on liuta ominaisuuksia jotka parantavat selviytymiskykyäni, mutta perintökämppädiletanttien kanssa minäkään en pysty kilpailemaan.
Ystävällisin terveisin nimimerkki
NUARI KUKKO
Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi
Valvo tämän blogin kommentteja.
Lähettänyt Anonyymi blogiin Jore Puusa kuvajournalismi 22. syyskuuta 2014 17.46
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti