lauantai 8. marraskuuta 2014

Poliittinen valokuva, osa II - kuvajournalismi

Kuvajournalisti teki (tarkoituksellinen imperfekti) poliittista kuvaa päivittäin
Onnistuuko kuvaaja tänään sijoittamaan kuvaan poliittisen jännitteen, on toinen asia. Kuvatakseen voimakkaasti on tiedettävä paljon. Rakastan :) listauksia, seuraavassa 1-10  miten lehtikuvaajan on oivallettava poliittisesti.  Surukseni poliittista kuvaa EI enää näe printissä. Tuntuukin omituiselta, että aiheesta järjestetään festivaali ja sen bannerinkantajiksi valitaan kaksi suomalaista naiskuvaajaa, joista kumpikaan ei osaa tehdä poliittista kuvaa. Kaksi myöhemmin esiintyvää afgaania olisi pitänyt ottaa heti alustajiksi ja heidän varaansa rakentaa festivaalin info. Kätketty promo suututtaa.
-
Cheatlist 1...mitä politiikkaa kuvaavan pitää osata yleisesti?

1. Suomen lähihistoria. Miten politiikka on muovannut maata 100 vuoden aikana.

2. Poliittiset toimijat, tunnettava oman alueen tai kuvatoimistokuvaajan koko maan poliitikot ja heidän henkilöhistoriansa.

3. Verkostoituminen, kuvaaja - joka ei mene puolitutun puoluesihteerin luo nyhtämään tietoa, ei selviä esimerkiksi eduskunnassa.

4. Pitää olla rohkea, röyhkeäkin, määrätietoinen. Politiikka koettaa sulkeutua piiloon ovien taakse, torjunnan pitää olla kehoitus toimia.

5. Laumautumisen välttäminen, nykylehtikuvaajat istuvat kiltisti laumassa tirskuen kivoista jutuista ja elämä soljuu edessä ohi. On oltava lauman ulkopuolella, jotta tekee oman kuvansa.

6. Nopea oivalluskyky. Kun poliittiset toimijat muodostava kombinaation on käsitettävä, että yhdistelmällä ja ilmeillä voidaan kuvittaa juttu. (jutun kärki pitäisi useammin suhteuttaa kuvaajan oivallukseen)

7. Visuaalisen toiseuden hakeminen arjen politiikkaan. Nykykuvaajat plagioivat toistensa kuvausmallin, siksi lehdet näyttävät samalta. Jokaiseen kuvaukseen pitää reagoida tehtävän brieffin ja jutun kärjen mukaan, ei sen mukaan miten konsensus pakottaa kuvaamaan. esim HS:n kuvaajat apinoivat toisiaan ja aiheesta riippumatta keskellä vaakakuvan alalaidassa on sotkuisen taustan edessä kuvattavan minitorso.

8. Lukeneisuus. Ei auta toistaa samaa kuvausmallia vaan on luettava herkeämättä proosaa, poliittista historiaa, puolueiden omia lehtiä jne. jotta voi vapautua rajoittavista normeista.

9. Muiden maiden poliittisen kuvan seuraaminen, jo Ruotsissa ja Eestissä on merkittävästi parempaa poliittista kuvaa. Kannattaa opiskella, miten sivistysmaissa kuvataan eikä jäädä suomalaisuuden vangiksi.

10. Kaiken kyseenalaistaminen, oman puoluekannan neutralointi. Indoktrinaatiota saa olla mutta propagandaa ei. Varo menemästä stubbkoukkuun, älä fanita poliitikkoa,  hän tai organisaatio valehtelee aina.
-
Poliittinen kuva on ainoa mahdollisuus pitää printtiä hengissä. Politiikka ja siihen löyhästi kytkeytyvä demokratia, joka joissain maissa on valtajärjestelmä (ei Suomessa) on alue, joka määrittää arjesta selviämisen laadun. Lehdistön poliittisen kuvan määrä ja laatu korreloi siihen voimmeko huonosti tai hyvin huonosti. Vointimme laatu lehtikuvaajan pitää päivittäin näyttää. Keinot ovat ylemmän listauksen mukaisia ja lisäksi tarvitaan eräitä visuaaliseen suunnitteluun liittyvä kykyjä.
-

Cheatlist 2…mitä  politiikkaa kuvaavan pitää osata visuaalisuudesta?

1. Kuvan elementtien sisäinen vertaaminen, pelkkä passikasvo ei koskaan riitä, ei edes haastattelukuvassa. 

2. Kuvan kolmiulotteisuuden tuottamien arvojen tunnistaminen, kuka kauimpana - mitä siitä seuraa.

3. DOF:n merkitys ja miten poliitikko arvotetaan verrokkinsa kanssa. Epätarkkuus ja sen vastaparina tarkkuus ja niiden kombinaation tuottama katsojan oivallus.

4. Tekstivitsin varovainen käyttäminen. Polittiisessa kuvassa on suositeltavaa kytkeä kuvan sisäinen nauru toisiaan poissulkeviin elementteihin…politiikan virallinen totuus ja kuvan sisällä olevan tekstin keskinäinen ristiriita on toivottavaa. Politiikkahan on usein bannereita ja graafisia esityksiä.

5. Kyky käyttää liikettä kuvassa, eleet voivat olla softeja, eikä niitä saa tappaa salamalla.

6. Pidättäytyminen salaman ym epäluonnollisen materiaalin käytöstä. Efektit haetaan perusvalokuvaustaidosta.  Erityisesti triggerillä laukaistut  ristivarjoa tuottavat salamakuvat tekevät hallaa poliittiselle kuvalle tuottamalla mainoskuvan fiiliksen kuvaan, jonka elementtien pitää kytkeytyä totuuteen enemmän kuin muilla kuvaamisen alueilla.

Seuraavaksi 1988 LEHTIKUVAAJA:sta poimittuja poliittisia kuvia, joiden kaltaisia ei enää printissä ole. Osasyynä on uusien kuvaajien heikko yleissivistystaso. Pyydän anteeksi reprojen huonoa laatua, lehtiversioni on erityisen huonosti matalle painettu ja liian iso rasteripiste nousee rumasti esiin, vuosien myötä sävyt ovat heikentyneet, olen säilyttänyt lehteä vintillä kosteassa. Kuvaajat mainitaan teksteissä, lähde Lehtikuvaaja-lehti 1988. Päätoimittaja Hannele Rantala, taitto Tapio Vapaasalo, julkaisija ja @ holder Suomen Lehtikuvaajat ry.



Eero Häyrinen -iso kuva ja Lauri Kautia -pikkukuva Väyrysestä. 
Aukeama on esimerkki taiton mahdollisuuksista. Tähänkään ei puhelimen tai tabletin minikokoisilla uutissivuilla enää päästä, Väyrynen nimittäin katsoo sisään tilanteeseen, jossa haluaisi olla mukana. Kuvassa vahvistetaan arvoja. Ilkka Suominen on suutelemaisillaan :-) Erkki Liikasta. Kahden puolueen ikiaikainen suhmurointi kulisseissa vahvistuu. Kokoomus ja Demarit ovat vuosikymmeniä johtaneet maata, -80 luvulla heidän yhteisvaikutuksensa -90 luvun alun romahdukseen oli dramaattinen ja sama toistuu nyt. Kuva on lähes kuvottava osoitus tavasta, jolla maata johdetaan. Tämä tuo mieleen maailman kuuluisimpiin kuuluvan poliittisen kuvan, Brezhnevin ja Honeckerin suudelman. 
Suudelmaan vajoavat ovat eristyksissä vasemmalla, kun virallinen osuus on oikealla, Pääministeri Harri Holkeri lausuu jotain, ilmeisesti Smolnassa. 
On siis esillä epävirallinen ja virallinen totuus.

Brezhnev ja Honecker kuvan lähde "The library of Congress" kuvasitaatti opetustarkoituksessa.




Kuvaaja Olavi Herranen.
Tähän kuvaan Väyrysestä liittyy uskonnollinen lause. "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta." Vertaus kuvassa on komea. Aina epäilevä vaalikarja seisoo kaukana taustalla, arvokas välimatka kuvastaa Paavon miltei Jeesusmaista arvovaltaa. Kaksi lasta kuitenkin tulee mitään pelkäämättä esiin. Vaikka katsoja ei suoraan oivaltaisi taustaa, hän ymmärtää poikkeuksellista tapahtuvan. Huomioikaa yhteiskunnan muutos, nyt ihmiset ovat toreilla jo lähempänä valtaapitäviä. Kannattaa katsoa Väyrysen takinliepeen kohdalle, joku pyllistää Paavoon päin ja uskon - että kuvaaja on reagoinut tahattomaan liikkeeseen. Jos olet kuulolla Olavi, kerro.



Kuvaaja Eero Häyrinen, vuoden feature-kuva 1988.
Kristillisten Asko Almgrenille sattuu virhe, heh. Vahingoniloa täälläkin. Häyrinen huomaa  täysistuntosalissa Almgrenin ottavan esiin IL:n ja alkavan avata sen keskiaukeamaa. Häyrinen siirtyy nopeasti keskelle taakse pois kuvaajien vakiotilasta ja saa kuvan otettua juuri kun Almgren on keskittynyt ihailemaan Suomessa hyvin suositun Samantha Foxin kasvomuotokuvaa. Almgren selitteli monta päivää tapahtumaa parhainpäin ja upposi aina syvemmälle. Kriisiviestinnän perusta, myönnä heti kaikki. Vaimonsa muistaakseni antoi lausunnon, ettei meidän Eskoa tällaiset pornot kiinnosta. Kuvan idea on tietysti voimakas visuaalinen ja poliittinen vastakkainasettelu. Kristillisen henkilön ei odoteta olevan avoimen kiinnostunut erotiikasta. Ja kuvaa parantaa sen huumori ja mahdollisuus vahingoniloon.



Kuvaaja Christian Westerback ( oli muuten mukana tiistaina poliittisen kuvan jne. tilaisuudessa)
Tajutakseen tämän kuvan pitää tietää RKP:n ikiaikainen asema. RKP on ollut vuosikymmeniä apupuolue, joka ei olisi aina kannatuksensa perusteella hallitukseen sopinut. Nykyisessäkin hallituksessa on RKP:n värejä. Osallistuminen on toki myös kielipoliittinen kumarrus ns. "Ankdammenille" jonka piiristä tulee suuria pääomia rahoitukseen. Ole Norrbäck istuu vasemmalla odottaen valanvannonta vuoroaan, jota ensin käyttävät Erkki Liikanen sosdem. - Harri Holkeri kok. - Ilkka Suominen kok. - Ilkka Kanerva kok ja Turku - Tuksun tekstiviestimies:-) ja oikealla eniten luontokuvaaja Pertti Salolainen joka aina tuli kuváajien pöytää kyselemään kameroista. Pakko myöntää, että hän osaa hiukan valokuvata. Olen oikea käsi on poskella. Desmond Morrisin mukaan käden vieminen päähän on kädellisillä aina hämmennyksen merkki, liike on geeneissä ja kuvastaa epävarmuutta ja myös torjuntaa. Tässä valtiomiesmäinen ote leuasta. Muut viisi mahtuvat samalle raamatulle vannomaan ministerinvalaa oikeukanslerin valvoessa omassa pulpetissaan ja presidentin ( Koivisto) katsellessa ja ajatellessa lentopalloa. Olen pienuus ja apupuoluemerkitys korsotuu mittakaava erolla. Olisin itse rajannut oikealta vaalean läiskän pois ja vasemmalta ikkunpokan, jolloin Olen pienuus ja merkisemättömyys olisi korostunut. Erinomainen poliittinen kuva.

Kuva Esa Pyysalo
Lopuksi Ilkka Suominen näyttää voitonmerkkiä. Vai näyttääkö? Kansainvälisesti tämä merkki tarkoittaa " haista vittu". Symbolin väärinkäyttäminen on osoitus moukkamaisuudesta ja kuvan ottaminen tuolla hetkellä osoitus oivalluksesta.
 Katsopa  miten Pyysalo on kuvannut käden tummaa ja tasaista vasten jotta merkki korostuu. Kovaa ammattitaitoa nopeassa tilanteessa. Lehtikuvaajan on katsottava toisella silmällään ohi kamerasta löytääkseen vaalean ja tumman kontrastin ja tasaisen taustan ja rikkonaisen taustan suhteessa kuvansa merkitsevään elementtiin.Televisiokuva kytkee aikaan ja paikkaan.

Winston Churchillin kuvan lähde "The Library of Congress",  kuvasitaatti opetustarkoituksessa.








12 kommenttia:

samppa kirjoitti...

Printtiä ei pidä elossa poliittinen eikä mikään kuva.

Kun nuorten kanssa istun vaikka baarissa, tai kirjastossa. Niin ainoa joka aukaisee lehden on minä tai joku muu joka yli 40 vuotias.

Nuoret on kännykkä kourassa. Face tuo uutiset luuriin. Lehtiä lukevat fossiilit.

Mutta hyvä valikoima kuvia, kiitos näistä.

Jore Puusa kirjoitti...

Totta puhut. Olisi pitänyt kirjoittaa…printtiä voisi pitää elossa poliittinen raju kuva jne…….no olkoon.
On omituista, että nuorten väitetään tietävän enemmän kuin vaikkapa 70 luvun nuorten. Toki he tietävät kuka karsiutui BB talosta, se ei kiinnostaminua niin paljon että ottaisin selvää.Nuoreteivät halua omaksua vanhempien tarvetta syventää mediasta saatavaa tietoa. Mikä avuksi.

Haapavaara kirjoitti...

70-luvulla olin vaipoissa, että en voi tietää, miten valveutuneita silloinkin todellisuudessa oltiin?

Mutta jotenkin olen valmis uskomaan, että silloin oltiin yhteiskuntaan ja sen toimintaan enemmän kiinnostuneita kuin nykyisin. Nyt kun todellakin on narkoosia tarjoava tositeevee ja muut virikkeet mitä jatkuva virta netistä voikaan tarjota. Pelejen lisäksi.

Printtiä ei pidä elossa rajukaan kuva, jollei se saavu facen ( tai minkä tulevaisuuden sovelluksen), kautta suoraan käpälässä olevaan mobiililaitteeseen.

Jore Puusa kirjoitti...

Vaikka printti kymmenessä vuodessa kuoleekin siitä jääjäljelle eksklusiivisiä osia joilla on valtavasti suurempi merkitys yksikköinä kuin nyt lehdillä.
Ihmiset kyllästyvät jossain vaiheessa iMediaan.
kannattaa huomata analogian hiipiminen takaisin. LP levyt ja filmikuvaus ovat tulassa takaisin varovasti. Printti katoaa ensin mutta tulee takaisin jossain muodossa kun tajutaan mikä tuli tapettua.

Teratogenesis kirjoitti...

On kyllä virkistävää nähdä vanhoja lehtikuvia ja huomata ero nykyisiin. Pidän itseäni vielä sen verran nuorena, että voin sanoa ettei kyseessä ole nostalginen harha. Toisaalta olen tarpeeksi vanha muistaakseni esim. 90-luvun alun lehtikuvat, jotka herättivät pikkupojassakin ajatuksia ja kiehtoivat.
Nykyisen Hesarin voisi melkeinpä lakkauttaa. En ole enää vuosiin nähnyt yhteyttä sen kirjoitusten ja ympäröivän todellisuuden kanssa. Ilmeisesti laskevat lukijamäärät kertovat etten ole yksin. Hesaria tilataan monessa talossa enää vain tottumuksesta ja se pitää instituutiota pystyssä.
Itse näen netin ja sosiaalisen median tässä suhteessa hyvänä asiana. Ihmiset (no, ainakin osa) osaavat seuloa valtavasta tiedon määrästä ne kanavat, jotka haastavat ja ovat luotettavia. Luottamuksen menetyksestä taas rankaistaan armotta.

Jore Puusa kirjoitti...

Kunpa netti ja sen some voisivatkin toimia kuvajournalismin suhteen samoilla edellytyksillä kuinprintti. Edessäni on 27 tuumainen iMac. Jos, siis jos siihen voitaisiin tuottaa näköispainos printistä, tai oma taittonsa niin pakkohan olisi siirtyä lukemaan teksti siitä. Saan päänsäryn lukiessani esim HS:n nettilehteä…hertsiluku jotenkin aiheuttaa sen. Printin etu on TAITTO ja sitä samaa ei webissä ole saatu aikaan,menetään siis kuvien, otsikon, leipiksen ym graafinen vuoropuhelu.

Jore Puusa kirjoitti...

ja koska luen lehden selälläni sängyssä olisi hankalaa ottaa imac syliin… :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä kuvia ja hyvää opettavaista tekstiä, kiitoksia siitä. Kirjaa odotellessa.

JK

Anonyymi kirjoitti...

Naa kuvathan elaa ja luultavasti sen suurempia valokuvauksesta ymmartamatta, lukijakin paasee niihin sisalle, sen verran selkeita mutta loistavasti toimivia oivalluksia niissa on!

Kuvista tulee fiilis etta aikoinaan ihmisen/kuvaajan kasitys/ymmarrys elamasta oli tavallisempaa, jos nain nyt voi sanoa, tai ehka arkisempaa paremmin sanottuna, ja sita kautta kuvaaja on voinut helpommin tuoda asioita esille. Ns perus viestinnan keinot on merkinneet eika tekniikka!!

Olisko se valokuvaus koulu parempia hoitaa yhdella kameralla, yhdella linssilla, yhdella filmilla jotta se oppiminen keskittyis vain siihen kuvaan ja sen sisaltoon?

Lisaksi naissahan on sommitelmasta lahtien myos valokuvauksen perusasiat kunnossa! Vayrysen puhujakuva parasta-antia.
Tosin en siita ymmartanyt ilman selvennysta tulkaa luokseni viestia, mutta siella se on!!!

T

Ville

Jore Puusa kirjoitti...

Valokuvauskoulutus alkuvaiheessaan on yksi linssi yksi kamera tyylistä- silloin ulosopitaan ja sisäänopitaan. Rankkaa, Hyvin harva oppii näkemään kuten kuvissa, vaatii lahjakkuutta ja vuosien harjoittelua ja rajun koulutuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä kanssa ilmeisesti sitä nykypäivän poliittista kuvaa?

http://nyt.fi/a1305896119875

Oma pika-analyysini: kun ei parempaan pystytä, pilkataan kömpelösti ulkomaalaisia.

Jore Puusa kirjoitti...

Taustalla on Independentin juttu. Ao lehti on sieltä Iltalehden ja Seiskan välimaastosta luotettavuudeltaan. pahempi kuin petteri punakuonoveto on poron tuonto PS:ssä kuvaan.