tiistai 11. marraskuuta 2014

Pressa ja kollegat polttavat päreensä.

Vuoden 1985 lehtikuva on valittu. Yksi sarjoista oli "vuoden uutiskuva". Tuon skaban voittaa eräs kuvatoimistokuvaaja Jorma Puusa. En oikein tunne miestä, mutta jotain samaa hänessä on itseni kanssa. 
Tuo sodissa pohjaanpalanut kuvatoimistokuvaaja on 1985 juuri ja juuri selvinnyt hengissä Lehtikuva Oy:stä, jossa Patricia Seppälä ( Aatos Erkon sisar ja Rafaelan äiti)  on ottanut  Puusan maalitaulukseen. Puhelin saattoi soida kymmen kertaa yössä  ja omistajani puhui kännin tai pillerihumalan yhä syvemmälle survomana erityisesti kahdesta asiasta. Patrician mielestä minun olisi pitänyt välittömästi luopua suhteestani Lehtikuvan kuvatoimittajaan ja tulevaan lasteni äitiin, Patricia katsoi nimittäin, että työntekijät ovat hänen omistamiaan esineitä kuten mielistelijäkollegoitteni vuosi vuodelta kartuttama nukkekokoelmansa.
-
Eniten Patriciaa - yhä useammin pohjille vievässä mäsässä- harmitti legendaarinen "Mannerheimin polvella rähinä" kanssani. Lake Placidin talviolympialaisten esikisoissa istuimme yhdessä yötä muiden sammuttua. AP:n NY deskin Charlie Mc Carthy yritti vielä sinnitellä ja kuuli osan keskustelusta. Pat kertoi kyynel silmässä ka Salem käryten, miten hän oli istunut ihaillen Mannerheimin polvella ja kuunnellut tämän sujuvaa englantia ja kielenvaihtoja ruotsista  venäjäksi. Minulle tuo oli liikaa, koska toinen Mannerheimin ihailija, eräs  jääkäripappi oli liperit heiluen teloittanut kaikkeen syyttömän sukulaiseni 1918 mauserilla. Niinpä lausuin, että sinun isäsi ( ulkoministeri Eljas Erkko) lähti ensimmäisenä pakoon Ruotsiin kun talvisota alkoi ja jätti Suomen puollustamisen oikeille miehille. Patricia huusi niin, että Charlie Mc notkahti ylös kuolleista  ja alkoi seurata tapahtumia 4 ‰ tilastaan huolimatta. 
Uskollinen metsätyöntekijä, matkapteekkari ja seuraneiti B lakaisee Patin lattialta kasaan ja vie pois.
-
Casen seuraus oli, että Suomessa sain rangaistukseksi kuvata vain yliopistolla lauantaisin väittelijän pärstän. Silloin Charlie ensimmäisen kerran ehdotti minua Suomen AP:n leipiin…ja meninhän minä, kun Stina otti. Seuraavan kerran Charlie otti yhteyttä 1989 kun Aamulehti alkoi ajaa alas Pressfotoa. Charlie tarjosi minulla AP:n Bangkokin deskin pomoutta ja…………minä kusipäidenkuningas en mennyt. Onceinalifetimechancedenied perrrrkele.
Jos olisin tehnyt kaukoidässä verisen uran, olisi joku saattanut kuunnella ajatuksiani vapaasta kuvajournalismista nyt. 
-
1985 olin jo tukevasti Pressfoton leivissä. SPR kontaktieni ja Etiopilaisen fikserini avulla  järjestin rajun keikan  Sudaniin, jossa nälänhätä tappoi kasapäin lapsia. Sain vihreää valoa Stinalta, mutta  keikkapäivänä out of the blue matkaan lähteekin toinen kuvaaja. Esa, en vieläkään ymmärrä miksi teit tuon. Rakkaat kollegani olivat suuttuneet kateellisiksi ulkomaankeikoistani ja muodostunut työpaikkaoppositio tilttasi työni siitä eteenpäin. Tipahdin pahasti turvalleni, nenään sattui.
-
Mauno lähti sitten britteihin vihkimään alusta ja prinsessa Diana  edusti bileissä Royal Rotaa. Paula Javanainen kirjoittaa ILTALEHTEEN jutun, jossa moitiskelee Manun tapaa seisoskella kädet poplarin taskuissa Dianan, sydänten prinsessan ja avohoitopotilaan ja narkkarin ja juopon ja nymfomaanin ja ja edessä, eikä Tellervokaan osannut niiata Dianalle oikeassa kulmassa. Kotimatkalla Manu tulee koneen lehdistötilaan ja huutaa kuin hinaaja juuri minun  kohdallani. Takavasemmalla Javanaiska kaivautuu Finnarin penkin rakoon pikkuriikkiseksi. Sitten Koivisto heittää nuutatulla ( tietty lehden taittamismalli) IL:llä Jormaa otsaan, että kajahtaa ja otsaan tulee vekki…kuten olen tuhat kertaa kertonut sinulle, olen maailman ainoa lehtikuvaaja, jonka istuva presidentti on pahoinpidellyt verille… ;-) Ok lentopallokoura, sait jo anteeksi.
-
Kuva voittaa Vuoden Uutiskuvan ja paikalle tulee reipas toimittajanainen haastattelemaan.
Niitä näitä juttelen ja sitten OFF THE RECORD tilassa mainitsen lehtikuvaajien koulutuksesta ym. ja täräytän puolitutulle toimittajalle että: "Vaikea niitä olisi kouluttaa, kun niillä on mielessä vain viina, vittu ja autot…. Suurimman osan porukasta saisi viedä navetan taakse ja lopettaa, että tulisi tilaa nostaa nuorempia esiin… Vaikka kama on offtherecord menee lausepari lehteen. 
Siihen hetkeen loppuvat mahdollisuuteni työskennellä ja toimia lehtikuvauksen suhteen Suomessa. 
Olen kuitenkin edelleen noiden lauseiden takana pystyssäpäin. Suurinta osaa senaikaisista kollegoista ei kiinnostanut kuin vittu viina ja autot,  ainakaan muusta ei tietyssä seurassa koskaan puhuttu. LK:n kuukausikokoukset olivat Nikonin tarjoamia nakkeja tai Canonin tarjoamia nakkeja ja saunaa ja brenkkua. Auta armias jos sellaisessa kokouksessa olisi ottanut esiin käsitteen kuvajournalismi. Olisi saunan lasiovesta läpikäsin mennyt puusa ulos.
-
Edelleenkään suomalainen lehtikuvaaja EI puhu lehtikuvista tai kuvajournalismista vaan siitä, miten voisi viedä kollegansa työt tai miten saisi enemmän rahaa tekemättä mitään.
Silloin minua suretti tuo case, nyt ei enää. Näin elämä menee. Muutama sana tuhoaa mahdollisuudet. Olen aina koettanut seistä sen takana mitä sanon ja nyt teen sen 30 vuoden taakse, uudestaan. Vaikka osa minulle pillastuneista kollegoista on kuollutkin jo. 
-
Poliittisen valokuvan festivaalin surkuhupaisa aloitusinfo sai minut katsomaan taakse omaan poliittiseen kuvaani. Koiviston raivo oli politiikkaa silloin, istuvaa presidenttiä ei saa arvostella. Kritiikki on osa politiikkaa, tässä se ilmenee kriittisen kuvan muodossa.
MUTTA…selittämättä tätä casea,  ei kukaan Teistä ymmärtäisi - miksi kuva voitti jotain. Siksi jatkossa lehtikuvauskilpailujen materiaalin pitää olla faksimileä. Kun kuluu parikolme vuotta, katoaa uutisvirrassa konteksti ja yksinäinen kuva jää ilmaan räpyttelemään orpona.

Kuvaaja Jorma Puusa, Vuoden uutiskuva 1985, "Pressa polttaa päreensä" originaalinega museoviraston hallussa, eikä minulla ole mahdollisuutta sitä käyttää retrospektiivissä..





3 kommenttia:

Samppa kirjoitti...

No jopas oli vuodatus. Mutta pois rinnoilta, parantaa sydäntä.

Asiaan, Erkkoon. Ihan kirjasta luin, en muista nimeä, 2009 tai 10 julkaistu, mutta virallinen oli.

Erkko todellakin karkasi Tukholmaan kansan kielellä paska housussa. Aatos kun säikähti niin pommituksia, mutta pikku Patricia lauloi Tukholmassa kirkkaalla äänellä isänmaallisia lauluja, joilla kerättiin rahaa sotivalle Suomelle. Ei se vassareiden pilkka Erkon sodasta oli totuutta vailla.

Tämä nyt ei ole lehteä kehittäneen Aatoksen vika. Huom.

Olihan se vielä se Paasikiven asunnossa asuminen sen verran hirveää. Mutta ei estänyt Erkkon sotaa Tukholmasta lehtensä välityksellä.


Saa korjata asia virheet. Tästä on vuosia kun luin tuon jutun, ja oli muistaakseni ihan Erkon hyväksymästä historiasta.

Ompa sekava kommentti, mutta mitä voi kun palsta on pieni ja asia suuri. Ei näe kokonaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/248532-palkitun-haakuvaajan-paloiteltu-morsian-nosti-kohun

Näin sitä vähätellään valokuvaajan koulutusta.

Jari Kähkönen kirjoitti...

Kovasti raju haastattelu Jorelta 80-luvulla ollakseen. Toteutus haiskahtaa hyväksikäytölle ja teilaamiselle, jonka vaikeuksista toimittajat saavat yhä kärsiä kun luottamus on nolla, sekä yleinen kuvitelma että kaikki sanottu menee aina heti sellaisenaan julki. Tuo työpaikkaparlamenttikin taisi olla mediamaailmassa hengissä vielä vuosituhannen vaihteeseen asti? 00:ssahan kaikki taas saivat oppia työpaikkansa puolesta pelkäämistä ja ammattikunnan keskuuteen tuli edes päällisin puolin kokolailla hiljaista. Niin, ei se toiminta tainnut loppujenlopuksi ollut kovin tervettä silloin harvojen kanavien ja ikuisten työpaikkojenkaan aikaan. Eikä paremmaksi tullut ajan muuttuessakaan.

Jari Kähkönen