maanantai 3. marraskuuta 2014

Väliaikatieto ja PÄIVITYS klo 19.14.

Kuulin että - ( huhu, jonka todenperäisyydestä en tiedä). Siis kuulin, että Suomen Lehtikuvaajat Ry ei järjestä tämän vuoden  lehtikuvakilpailua, vaan keskittyy rakentamaan koko skaban uusiksi? Koska ao kilpailu on jokseenkin ainoa jäljelläoleva SLK:n toiminto, se kannattaa rakentaa tajunnan räjäyttäväksi.
-
Piti tieto skabasta paikkansa - tai ei niin annan neuvon.  Muuttakaa kilpailu ensimmäisenä maailmassa faksimilemuotoiseksi, jolloin harrastajat putoavat geimeistä pois. 
-
Muutaman vuoden natkutin vuoden lehtikuvat näyttelyn sitomisesta tietyn pankkiryhmän konttoreihin ja lopulta SLK:kin tajusi, ettei sellainen ole uskottavaa varsinkin kun pankkiryhmän tiedottaja oli aina valitsemassa voittajia ja kuratoimassa näyttelyä, jolloin kapitalismin vastainen kama jäi aina rannalle.
Nyt samanlaista narinaa taas minulta. Tehkää todellinen kilpailu vain julkaistuista kuvista ja sivu- tai aukeamafaksimilenä. Jos ette saa toimitusta rakentamaan kunnon kokonaisuutta kuviinne - niin voivoi. Juttu ja kuva kontekstissa ja upea taitto, se on siinä - toisin kuin nykyiset kilpailuhirvitykset, joista esimerkkinä Meerin voittajakuva jonnekin tuijottelevasta huntupäätädistä, huonoin vuoden lehtikuva ikinä. (Tai siis eihän tämä kuvaajan vika ole, sorry--- vaan nuoleskelevan juryn.)














-
Vain julkaistu kama kilpailkoon. 
Ottakaa onkeenne ylläoleva SLK:n tädit, ette te kuitenkaan mitään itse keksi ;-)

-------------

Ylläoleva piti paikkansa. Olisi pitänyt vain lukea Aamulehteä.
Tämä kuvasitaatti on kritiikki- ja opetuskäyttöön. Lähde Aamulehti.



Ei kommentteja: