Ammattivalokuvauksen tilanne 2014

Myönteistä

1. Suomen kaikkien aikojen paras ja ainoa kansainvälisesti tunnettu valokuvaajamme Arno Rafael Minkkinen jaksaa edelleen luoda ja opettaa.
(  TAIK:issa hän opetti 1974–1976, jolloin vasemmistolaiset opiskelijat eivät suostuneet tulemaan amerikkalaisen opettajan luennoille lainkaan, lehtikuvaaja Kalle Kultalan johtama häväistyskampanja ajoi lopulta ainoan kansainvälisesti merkittävän valokuvaajamme maasta, tämä on yhden mielipiteen Suomi )

2. Suomessa on pitkän tauon jälkeen merkittävä valokuvanäyttely Snapshot ja sen yhteydessä viiltävän ajakohtaiset osanäyttelyt, kuvaajina Jonathan Hobin  ja Catherine Balet. Heidän laillaan yhteiskuntakriittistä materiaalia ei Suomessa pysty valitettavasti kuvaamaan kukaan.

3. Opetushallituksen 1200 visuaalisen alan opiskelupaikan vähennys alkaa hitaasti näkyä, mutta liikakoulutus on tuhonnut monen nuoren haaveet ja tämä vain siksi, että alamme koulutus Suomessa on enimmäkseen opettajien työllistymistä varten..

4. Välinekeskeisyyden arvostelua on alkanut ilahduttavasti näkyä amatööriforumeilla.

5.  Odotettua harvempi Sanomien sopimusjournalismin tuhoama kollega ja elämäntyönsä menettänyt  romahti psyykkisesti tai taloudellisesti.

6. SOME:n kuvavarkauksien arvosteluakin on vihdoin näkynyt, vaikka varastamisen määrä tasaisesti lisääntyy.

7. EIT otti Pentikäisen tuomion uusintakäsittelyyn.

8. Lehtkuvaajat RY ymmärsi, että sen on vihdoinkin uusittava vuosikilpailuaan ja pitää välivuoden.

9. Finnfoto alkaa purkautua ja hajota, alajärjestöt tajuavat, ettei yhteenliittymä enää toimi.

10. Vuoden luontokuvakilpailun voittajaksi valittiin pitkästä aikaa visuaalisesti mielenkiintoinen kuva.

Valokuvausammatti on 2014 kuin pyörätön pyörä.

Kielteistä

1. Museovirasto varasti Pressfoton kuvatoimistokuvaajien elämäntyöt, kieltäytyen edes keskustelemasta kuvien luokse pääsemisestä.

2. Ensimmäisen pelkästään somehypen luoman kuvaajan, Meeri Koutaniemen suosio epäeettisten silvontakuvien johdosta kasvoi valtavaksi ilmiöksi fanikulttuureineen.

3. Lisääntyneet vakituisten lehtikuvaajien irtisanomiset, joiden yhteydessä osa heistä pakotettu freelanceiksi, esim IltaLehti synkkänä esimerkkinä. 

4. Yhä useampi lehtitalo pakottaa freelancet epäoikeudenmukaisiin sopimuksiin Sanomien mallia suoraan kopioiden.

5. Päällikkökuvaajien, piiloutuminen julkaisijoiden selän taakse ja entisten kollegoittensa vainoaminen..

6. Kriittisen valokuvakeskustelun väheneminen ja lähestyvä loppu. Toisaalta taidepuheen ja tyhjän jargonin lisääntyminen.

7. Valokuvayhteisöt tiivistävät rivejään ja koettavat estää valokuvauksen kehittymisen ja vapaan keskustelun ohi omien intressiensä.

8. SOME:n yhä siekailemattomampi käyttö oman itse etujen ajamiseen välittämättä kollegoista.

9. Blogistien tekemien kuvavarkauksien jatkuva lisääntyminen.

10. Akateemisen valokuvauksen onnettoman surkea taso ja Helsinki Schoolin eristäytyminen hermeettiseen tilaan, jossa se ei enää kuulu - eikä huomioi yhteiskuntaa, joka rahoittaa sen toiminnan.

11. Kuvien substanssin merkityksen lasku ja sijaan tulleen peukutuksen ja mielistelyn määrän valtava kasvu kuvaajien henkilökohtaisten etujen saavuttamiseksi.

12. Amatöörikuvaajien tuottama yhä häikäilemättömämpi ilmaiskuvien vyöry, joka uhkaa voimakkaasti lehtien objektiivisuutta ja sen kautta uskottavuutta.

13. Yleinen aggressio erillaisuutta kohtaan, konservatiivisen ajattelun mallit ansaintalogiikassa.

14. Yleinen piittaamattomuus yhteistyöstä, pyrkimys vain oman itsen etujen ajamiseen.

15. Riittikuvauksen tason lasku jatkuu. Sen kuvat perustuvat yhä enemmän kollegoiden työn plagiointiin tai mallin ottamiseen ulkomaisista websivuista. 

Omaehtoisen luomisen määrä perusvalokuvaamoissa laskee koko ajan.

Lehtikuvaamisen erityisongelmat

Samaan aikaan kun lehdet valaisevat työmarkkinoiden ongelmia, kirjoittavat työpaikkakiusaamisesta ja moralisoivat arkea kolumneissaan, lehtien omia työntekijöitä hallitaan pelolla. Vakituisilta on mahdoton saada mitään tietoa sanomalehtien sisällä tapahtuvasta. Tietoa saa vain poispotkituilta staffereilta ja nujerretuilta friikuilta. Se tieto ei ole kaunista kuultavaa.

Kuvatoimituksia johtaa usein tekstitoimittaja, joka on hankalana tai juoppona tai ammattitaidottomana siirretty syrjään oman alansa toimituksesta. Koska kuvan ja ammattilehtikuvaajan arvo lehdelle on romahtanut, katsotaan kuvan suhteen voivan toimia kenen tahansa luonnevikaisen, joka sortaa alaisiaan ja on työpaikkakiusaaaja. 

Tätä toki näkyi jo -80 luvun lopussa, valokuvan arvon alkaessa laskea toimittajien ryhtyessä laajemmin kuvaamaan. Nyt olemme tilanteessa, jossa kuvaajat pelkäävät niin työnsä menettämisen puolesta, että se heijastuu laatuun.  Kuvausten onnistumisen kriteeriksi on tullut hinta, se että ne yleensä saadaan joku tekemään tai ehdoton kritiikitön totteleminen. Edeltävästä ei seuraa journalismia, vaan ahdistunut suorittaminen. Koska media on romahdustilassa, eikä kykene johtoportaan lukkiutumisesta johtuen uudistumaan, on ala henkisesti hyvin syvällä. 

Mielenterveysongelmat kukoistavat, masennuslääkereseptejä tehtaillaan ja mediatalojen työterveyslääkärit joutuvat usein puuttumaan talojen ilmapiiriin. 

Tiedetään ( tiedän) itsemurhia, jotka ovat johtuneet työpaikkakiusaamisen lisääntymisesta, kiusaajana on usein pienpäällikkö, joka haluaa ulos osaavimmat, saadakseen tilalle budettiaan tasapainottamaan friikkuja nälkäsopparilla.  Ennenkaikkea työllistetään sellaisia kuvaajia, jotka tottelevat kyseenalaistamatta. Joku vakituinen saattaa oikaista ammattitaidotonta päällikköä ja sitä ei Suomessa ole koskaan hyväksytty.

En näe mitään toivoa tunnelin päässä, koska lehdet ovat paniikissa, silloin ei voi toimia järkevästi.

Juuri kun lehtien pitäisi satsata kuvaan, kuvaosastot ajetaan alas! Järjetöntä toteuttaa tuhoavaa strategiaa.  Tiedämme, että kuva on AINOA elementti, joka ajaa ihmiset lukemaan jutut ja seurauksena katsomaan ilmoitukset. Muutama asiantilan tajuava ammattilainen on tätä jauhanut vuosikaudet, mutta se ei mene talojen johdolle tajuntaan. Parannusehdotuksia tekevät halveksitut kuvaihmiset ja johto on teksti-ihmisiä tai ekonomeja. Ilmeisesti lehtien on ajauduttuva konkurssiin ja pohjalle ennenkuin tajutaan, mikä meni pieleen, historia sen aikanaan avaa.

Kaikkein ikävintä on meidän, alan ihmisten kyvyttömyys auttaa itseämme. Journalistiliitto tai SLK ei pysty auttamaan, meidän pitää itse ryhdistäytyä. 

Se ei kuitenkaan näytä mahdolliselta tilanteessa, jossa lehtikuvaaja on toisen pahin vihollinen ja nuoret lehtikuvaajat (erityisesti freet) ovat muuttaneet alan taistelukentäksi, jolla kaikki pahanteko kollegoille on sallittu ja sitä arvostetaan enemmän kuin loistavaa kuvajournalistista suoritetta.
--
Kommenttisi tähän, kiitos. ( turhaan toki tuota kommenttimahdollisuutta linkitän, kukaan ammattilainen ei kuitenkaan uskalla kirjoittaa mitään. Keskustelua valokuvauksesta Suomessa? Ei kiitos! )