maanantai 29. joulukuuta 2014

Kuvajournalisti 2014 kilpailu avataan....

Kuvajournalisti  2014

Olen  vuosia painottanut journalistisen kokonaisuuden merkitystä ja peräänkuuluttanut kuvan, jutun, otsikon ja taiton perusteella valittavaa vuoden kuvajournalistia. Kuvaajien on itse otettava suurempi vastuu kuvien fyysisestä käytöstä lehdissä ja mentävä sisään toimitusten valtarakenteisiin. Kuvajournalistien ei pidä jäädä taka-alalle, vain kirjoittavan toimituksen käskyjen täyttäjiksi. Lehtikuvaaja voi ja hänen pitää vaikuttaa otsikkoon, kuvan ja otsikon suhteeseen, kuvan ja jutun suhteeseen.
-
Olemme tilanteessa, jossa valokuvaamisen koulutusta ja kokemusta omaamattomat taittavat, valitsevat, käyttävät ja jopa ottavat kuvamme. Tätä muuttaakseni perustan Vuoden kuvajournalisti - kilpailun. On päästävä kokonaisvaltaiseen journalismiin. Kuvan ja tekstin arvon mediassa on noustava Suomessa kansainväliselle tasolle.
-
Uskon, että muutos on vielä mahdollinen. Olen varma, että lehtien lukijat huomaavat eron, jos kuvatoimituksiin lakataan suhtautumasta vähätellen. Vähättely on toki lehtikuvaajien omakin vika. Toivon, että kilpailuun osallistuu riittävästi kuvajournalisteja, jotta sille syntyy uskottavuutta. 
Kiitos etukäteen.

Säännöt:

1. Voittaja valitaan emailin liitteenä lähettävistä, koko aukeaman tai koko sivun 100% reproduktioista, vuoden 2014 aikana julkaistuista sanomalehtijutuista, joissa kuvasi on julkaistu.
2. Kuvasi alla tai ns. apinalaatikossa on oltava nimesi.
3. Repron tason pitää olla sellainen, että jutun teksti voidaan lukea näytöltä ja kuva on mahdollisimman paljon originaalin kaltainen, kiinnitä siis huomiota tekniseen laatuun. Kuvassa on näyttävä rasteripiste, jotta se voidaan todeta painetuksi jutun yhteyteen.
4. Voittaja valitaan, katsoen kuvat 27 tuumaisen iMacin näytöltä. Tee kuvastasi jpg ja tarkista, että se mahtuu suoraan 2500 x 1400 pikselin näyttöön.
5. Lähetä reprosi osoitteeseen jore.puusa [at] kolumbus.fi Siinä osoitteessa myös vastaan kysymyksiin.
6. Voit osallistua VAIN yhdellä sivureprolla, vuoden parhaallasi!
7. Deadline kuvillesi on: maanantai 19.1.2015 klo 12.00. Voittaja julkaistaan torstaina 22.1.2015 klo 1200.
8. Voittajan, "Kuvajournalisti 2014" valitsee jury eli lehtikuvaaja Seppo Sirkka, lehtikuvaaja Riku Isohella ja lehtikuvaaja Jore Puusa.


Rahapalkintoa tai tavarapalkintoa ei ole, korruptio on yleistä  alallamme ja kansainvälisen mallin mukaan näytämme, että pysymme siitä erossa. 
Saat kunniakirjan ja voitostasi tiedotetaan someen ja mediaan,  julkaisua en toki voi taata.


Keravalla
26.12.2015
Jore Puusa