maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kuvaava toimittaja, lehtikuvaajan rakkain ystävä vai suurin vihollinen.


Lähetin 5.3. 2015  sadalle Freeluettelon kuvaavalle toimittajalle kyselyn, koskien heidän suhdettaan lehtikuvaajiin.
Pyysin myös HSY:n, SJL:n, SJL:n freeosaston ja työnantajapuolen yleistä kantaa kuvaavien toimittajien suhteen.
Mukana alempana on vain osa freeluettelon toimittajakuvaajista. Joiltain puuttui mailosoite ja yhteydenottotavaksi on osoitettu freeluettelon oma www lomake, joka suurimman osan aikaa ei toiminut Mac alustalla. Yli kaksikymmentä privamailia tuli bumerangina takaisin. Noin 2/3 osalla toimittajista oli valokuvaus osaamisalueenaan.
Samana päivänä lähetin kannanottopyynnön Norjan, Ruotsin ja Tanskan liitoille. 
Useista pyynnöistä huolimatta vain Norjan freeosasto lopulta vastasi. 


Jutun lukujärjestys on seuraava.
1. Kysymykset.
2. Suomen liittojen vastaukset
3. Norjan freeosaston vastaus.
4. Kuvaavien freetoimittajien vastaukset.
5. Yhteenvetoni
6. Video, johon olen koonnut kuvaavien toimittajien työnäytteitä koko maasta.

Ennen yhteenvetoani alustukseksi: Toimittajista vastasi 34. Yllätyin iloisesti suuresta määrästä. Aineiston laajuudesta johtuen juttu onkin pitkä kuin nälkävuosi, mutta voit lukea sitä polveillen epälineaarisesti. Osa toimittajista ärtyi kysymyksistä ja muutama kielsi yllättäen vastauksensa julkaisun, sanoen minun pilaavan toimittajien ja kuvaajien hyvän suhteen. 
Kysymyksethän ovat vain kysymyksiä ja kysyn ne masentuneiden ja työnsä menettäneiden kollegoitteni yhteydenottojen tuloksena.  Toimittajan olettaisi tietävän, että kuka tahansa poliitikkokin ärtyy normaaleista toimitusrutiinin mukaisista kysymyksistä, mutta ei sitä julkituo. Noin kaksi toimittajaa katsoi toimittajan kuvaamisen olevan eettisesti väärin.  Liittojen vastaukset on luonnollisesti annettu varoen ja kieli keskellä suuta. 
Liitot korostavat mm. että on paljon hyviä kuvaavia toimittajia ja hyviä kirjoittavia kuvaajia. Palaan tähän yhteenvedossani. 

Kysymykset.

Hei
Olen kuvajournalismin opettaja ja eläköitynyt lehtikuvaaja Jore Puusa.
Teen juttua blogiini http://kuvajournalismia.blogspot.fi/ siitä, miten toimittajien oma valokuvaaminen vaikuttaa ammattilehtikuvaajien työmahdollisuuksiin. Mainitset osaamisalueeksesi freeluettelossa myös valokuvaamisen.Olisi hienoa, jos vastaisit seuraaviin kysymyksiin.

1. Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi?
2. Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse - käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia?
3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen?
4. Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse?
5. Onko sinulla koulutusta valokuvaamiseen?

--

Liittojen vastaukset

SANOMALEHTIEN LIITTO

Hei
Alla vastaukseni. Sanomalehtien Liitto ei liittona suhtaudu tähän mitenkään koska asiaa ole käsitelty, mutta oma kantani alla. Tiedustelet miten Sanomalehtien liitto suhtautuu siihen, että yhä useammin toimittajat kuvaavat omat kuvansa omiin juttuihinsa?

- Ammattitaitoisesti otettu valokuva on olennainen osa laadukasta sanomalehtijournalismia. Kuvan ja otsikon synnyttämä yhteisvaikutelma on ratkaiseva kiinnostuksen herättäjä jutun lukemiseen ja kuvituksen ja tekstin yhteispeli on sanomalehden perimmäisiä vahvuuksia.
- Periaatteessa on parempi jos toimittaja voi keskittyä jutun tekemiseen ja kuvaaja kuvaamiseen, toki hyvässä yhteistyössä. Käytännössä näin ei aina ole eikä pienissä lehdissä ole koskaan ollutkaan. Tähän vaikuttavat sekä taloudellisten resurssien väheneminen että sanomalehtityön monikanavaistuminen. Monet muutkin työnkuviin ja julkaisumuotoihin liittyvät raja-aidat ovat murtuneet. Onneksi toimittajien joukossa on myös erinomaisia valokuvaajia, samoin kuin kuvaajien joukossa erinomaisia kirjoittajia.

Jukka Holmberg
Liittojohtaja

--

Suomen freelance-journalistit ry

Hei,
En sekä kirjoittavia,  kuvaavia että kirjoittavia ja kuvaavia jäseniä edustavana asiamiehenä ryhdy kommentoimaan yksittäisiä kysymyksiäsi. Oman käsitykseni mukaan journalistinen ammattitaito määräytyy työn laadun perusteella. Ammattitaidostaan ylpeä journalisti toimittaa vain arvostelun kestävää aineistoa, oli se sitten tekstiä, kuvaa tai muuta journalistista aineistoa. Kun näitä periaatteita (ja Journalistin ohjeita) noudattaa, en näe mitään syytä, miksi ”hyvän kynän” omaava valokuvaaja ei voisi kirjoittaa juttuja ja toisin päin, valokuvaukselliseen ilmaisuun perehtynyt toimittaja voisi myös kuvittaa juttunsa. Muuten olen sitä mieltä, että tässä kaikille freelancereille vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ei ole syytä asettaa eri ammattiryhmiä toisiaan vastaan, vaan koettaa yhteisellä esiintymisellä vaikuttaa kaikkien vapaiden journalistien toimintaedellytysten parantamiseen.

Ystävällisin terveisin
Jukka Väyrynen, asiamies

--

Suomen Journalistiliitto ry

Tässä liiton näkemyksiä kysymääsi.
 Ensin osaltani edunvalvontajohtajana ja edunvalvonnan näkökulmasta:
Peruslinjauksena Journalistiliitto ei ole nähnyt hyvänä viime vuosina laajentunutta toimintatapaa, jossa kaikki tekevät kaikkea.Tähän linkittyi erityisesti kuvaamisen osalta jo useampia vuosi sitten käyty keskustelu videoklipeistä ja niiden tekemisestä.

Tässä liitto korosti vapaaehtoisuutta, ketään ei saisi vain pakottaa tekemään jotain uutta, jota ei osaa tai johon ei ole motivoitunut.Koulutus oli toinen korostettava asia. Jotta jotain uutta voi tehdä, pitää ensin saada koulutus tekemiseen. Tässä oli puutteita. Kolmanneksi uusilla työtehtävillä on vaikutusta myös tehtävän vaativuuteen ja sitä kautta palkkaukseen sekä työn määrään - kun jotain tulee lisää, pitää jotain ottaa pois.

Esimerkiksi videoklipeissä on onneksi tultu terveempään suuntaan, jossa on erikseen ammattikuvaajia ottamassa laadukasta kuvaa.Tämä kertoo erityisammattitaidon merkityksestä journalismin laadun kannalta.
On parempi tehdä sisältöä, joka antaa jokaiselle erityisesti jotain kuin kaikille kaikkea.

Käytännössä lopulta kyse on tasapainon hakemisesta. Tietyssä määrin monitekeminen on perusteltua, ja kun se perustuu vapaaehtoisuuteen ja omaan motivaatioon. Pakotettuna, kouluttamattomana ja aikaisemmalla palkalla aikaisempien tehtävien päälle taas ei.

Hyvä muistutus ammattikuvaajan merkityksestä on sinänsä erittäin surullinen uutinen eiliseltä, Hannes Heikuran kuolema ja sen uutisoinnissa kerrotut lukuisat vuoden lehtikuvat. Hanneksen kuvissa esimerkiksi ja laajasti tunnustetusti näkyi ammattikuvaajan työn merkitys. ”Kuka vaan” ei olisi saanut taltioitua samaa kameralle.

Sekä jatkona puheenjohtaja Hanne Ahon näkemys enemmän ”poliittisesta” puolesta:

Visuaalisuus on olennainen osa viestintää ja kuvajournalismi olennainen osa journalismia. On harmi, jos kuvan käyttö viestinnän välineenä vähenee.  Ja on  harmi, jos kustantajat unohtavat kuvan merkityksen osana journalismia.

Toimittajissa on monenlaisia kuvaajia. Jotkut todella osaavat kaksi työtä yhtä hyvin, kirjoittamisen ja kuvaamisen. On myös kirjoittavia lehtikuvaajia. Näiden monitaitureiden lisäksi on paljon kuvaavia toimittajia. Kuvaavia toimittajia on perinteisesti aina ollut paikallislehdissä, joiden resurssit ovat rajatut. Näille toimittajille kuvaaminen on osa mielekästä leipätyötä.

Median murroksessa ammattitoimittajien työt ovat vähentyneet samoin kuten ammattilehtikuvaajien. Kuvaajien ammattitaito on äärimmäisen arvokas osa journalismia. On toivottavaa, että kuvan viestinnällinen merkitys muistetaan, eikä vain tyydytä kuvittamaan juttua. Tällöin myös ammattikuvaajien työn arvo pääsee oikeuksiinsa.

terveisin
Petri Savolainen
edunvalvontajohtaja, OTK

--

HSY

Me emme ole yhdistyksenä ainakaan tähän mennessä ottaneet näihin asioihin kantaa. Koska yhdistyksen päätöksenteko tapahtuu kollegiaalisesti, en voi puheenjohtajanakaan puhua tässä asiassa koko HSY:n nimissä.

Käsittääkseni valtaosalla HSY:n jäsenistä on tässä suhteessa ja ainakin toistaiseksi varsin selvät toimenkuvat: kirjoittavat toimittajat kirjoittavat ja kuvaajat kuvaavat. Mutta kuten todettu, suurin osa on jäsenistämme on työsuhteisia.

On selvää, että sekä kirjoittavan toimittajan että kuvaajan työssä vaaditaan ammattitaitoa, joka poikkeaa siinä toisessa tehtävässä vaaditusta ammattitaidosta. Se ei periaatteessa sulje pois sitä teoreettista mahdollisuutta, etteikö ihminen voisi olla piinkova ammattilainen kummallakin alalla, mutta käytännössä tuollaiset renessanssi-ihmiset ovat harvassa.

Free-puolella kyse on varmaan siitä, että palkkiot ovat pieniä ja työnantajat pyrkivät niitä entisestään minimoimaan: kirjoittajan ikään kuin jutun ”sivutuotteena” ottama kuva tulee työnantajalle selvästi edullisemmaksi kuin kuvaajan lähettäminen keikalle erikseen. En kuitenkaan syyllistäisi sellaisia toimittajia, jotka sekä kirjoittavat että kuvaavat: kysehän on siitä, mitä – ja millaista journalistista laatua – työnantaja edellyttää ja kuinka paljon työnantaja on siitä valmis maksamaan.

En siis haluaisi nähdä tätä sellaisena kysymyksenä, jossa jakolinjoja tehdään kirjoittavien ja kuvaavien journalistien välille. Journalistien keskinäisellä riitelyllä teemme vain hallaa omalle asiallemme.


Jyrki Räikkä/ HSY

--

Norjan Freeosaston johtaja
Hi Jore Puusa. 

The problem that you are pointing to is of course a problem for norwegian photojournalists as well. We experience the same situation that editors think that anyone can take a picture, and we witness photographers loosing their jobs and freelance photographers loosing assignments. 

I am the leader of the freelance journalists in the Norwegian Union of Journalists. We dont have an official point of view in this question , but I can tell you my opinion. I actually think we will see this trend reversing after a while. Because the quality of the photos are sometimes so bad that you might as well not have a photo. I think that in the long run, it will change the kind of assignments that we get. I believe that the way to go is for the publications to make stronger priorities as to when to use a professional photographer and when not to. Some stories in a newspaper is not really a photo-story; like political meeting and so on. While other stories rely heavily on high quality reportage photography. 

I hope this was clarifying, let me know if you have further questions. 

best regards,
Anette Andresen, photographer

--

Kuvaavien freetoimittajien vastaukset
( vastauksiin en ole koskenut muuten, paitsi poistin pitempiä Jore ja Jeretervehdyksiä ja muisteluja menneestä. Yhtenäistin hiukan muotoa ja korjasin muutaman kirjoitusvirheen)

Eveliina Ahonen
Tässä vastaukset kysymyksiisi:
1. Oma osaamiseni on melko hyvä.
2. Käytän yleensä aina ammattivalokuvaajaa ja usein työskentelen valokuvaajamieheni kanssa. Käytän omia kuviani vain, jos kyseessä on media, jolla on todella pienet resurssit, kuten voisi olla maakunta- tai harrastelehti. Jos kuvien taso vastaa palkkiotasoa, se on mielestäni ok. Media taas ei voi olettaa saavansa hyviä kuvia polkuhintaan.
3. Tietysti se voi harmittaa. Mutta, aina on olemassa monilahjakkuuksia, jotka osaavat asiat paremmin kun alalle kouluttautuneet. Tunnen valokuvaajia, jotka ovat esim. parempia stailaajia, kuin minä itse. Se on minusta ihailtavaa. ( Työskentelen sisustustoimittajana ja olen itseoppinut journalisti. )  Tiedän myös kuvaajia, jotka kirjoittavat paremmin kun osa journalisteista.
4. Se joka osaa, voi tehdä sitä mistä hänelle maksetaan. Arveluttavaa on puolestaan se, että korkeatasoiset lehdet tilaavat laaduttomia kuvia tai turhanpäiväisiä tekstejä. Ei myöskään ole reilua että kuva+teksti -paketista maksetaan reilusti vähemmän. Tekijän pitäisi saada lähes sama palkkio, kuin erillinen kuvaaja ja kirjoittaja yhteensä.

--

Mika Horelli
1. Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi?
Olen kuvannut paljon lehtikuvia juttuihini Tanskassa ja Yhdysvalloissa, joissa olin freelancerkirjeenvaihtajana vv.1995 -2010. On aivan selvää, että ammattikuvaajalla olisi ollut enemmän aikaa, osaamista ja mahdollisuuksia keskittyä kuvaamiseen lehtijuttuja tehdessä kun toimittajalla joka myös kuvaa. 

Kuvani ovat kuitenkin olleet riittävän hyviä, että ne on aina käytetty. Toinen asia on tietysti se, että jo ennen toimittajan uraani olin ollut vuosia asialle omistautunut valokuvauksen harrastaja. Jo aikana ennen digikameroita paitsi kuvasin, tein myös vedokseni kuvista itse. Vaikka pimiötyöskentelyn osaaminen on eri asia kuin kuvaustilanteiden hallinta, luulen kuitenkin että minä olin jo ennen toimittajaksi ryhtymistäni keskivertoa edistyneempi valokuvaajana.

2. Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse - käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia?
Kysymys on sikäli kummallinen, että jos vaihtoehtoina ovat joko jutun kirjoittaminen ja kuvaaminen itse tai sitten että et saa juttua lainkaan kaupaksi, niin eettisyydestä riippumatta on pakko toimia niin että saa työnsä kaupaksi. Minusta eettisyydestä pitäisi kysyä niiltä lehtijuttujen ja lehtikuvien ostajilta, siis toimituksilta, jotka kieltäytyvät maksamasta erillisille kuvaajille ja pakottavat juttujen ostamisen ehtona, että kirjoittava toimittaja myös kuvaa itse juttunsa. Kun muutin vapaaksi toimittajaksi New Yorkiin vuonna 1998, kaupungissa oli varmaankin viisi suomalaista free-kuvaajaa, jotka elivät sillä, että paikalla olevat toimittajat käyttivät heitä juttujensa teossa. Niin minäkin tein ja oli suunnattoman iloinen, että tämä oli mahdollista. 
Joskus 2000-luvun alkupuolella digikameroiden yleistyessä toimitukset sitten alkoivat yksi kerrallaan kieltää kuvaajien käyttämisen ja vaativat, että toimittaja kuvaa itse juttunsa lähinnä symbolisella kuvapalkkiolla. Tästä tuli juttujen myymisen ehto. 
Kysymyshän oli siitä, että digikameroiden myötä kuvien lähettämisestä toiselle puolelle maailmaa tuli niin yksinkertaista, että sen saattoi tehdä kuka tahansa eikä analogisten kuvien kehittämiseen ja skannaamiseen tarvittavia taitoja enää katsottu tarvittavan. Samalla unohtui kokonaan, että valokuvaajan työ on pääasiassa vaativaa luovaa työtä ja tekniikka vain sitä palvelevaa toimintaa.
Muutamassa vuodessa suurin osa kaupungissa työskennelleistä freekuvaajista menetti tällä tavalla työnsä. Lehtiä ei tuntunut lainkaan kiinnostavan kuvien laatu, ainoastaan se, ettei niistä tarvinnut maksaa kuin murto-osa aikaisemmista palkkioista. Mutta siis kysyit etiikasta. Jokainen yrittää sinnitellä oman leipäpuunsa kanssa niin pitkään kuin mahdollista. Kun minulta oli kielletty kuvaajien käyttö, niin sitten piti tulla toimeen ilman tai omakin työ olisi loppunut siihen. 

3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen?
Viittaan edelliseen. Kun mediat kyykyttävät journalisteja - niin kuvaajia kuin kirjoittajiakin - parhaansa mukaan, kysymys on ollut eloonjäämiskamppailusta. Jokaisen on pakko löytää oma nichensä tai luovutettava. Minä palasin Suomeen sen jälkeen kun riittävä osa lehdistäni siirsi ulkomaanuutisten toimittamisen netin varassa toimivaksi sivutyöksi kotitoimituksiin. Millään laadulla ei ollut mitään merkitystä.

4. Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse?
Luulen, että tämä olisi oikeastaan aika hyvä ratkaisu, kunhan kuvaaja osaa myös kirjoittaa ja osaa journalistisen työn säännöt ja periaatteet. Epäilen että median koko ajan visualisoituessa kuvaajien rooli tulee kasvamaan samalla kun kirjoittavat toimittajat on helpompi ainakin ulkomaantöissä korvata internetin kautta saatavasta informaatiosta kotitoimituksissa toimitetuista jutuista. Jos itse olisin freelancer-lehtikuvaaja, pyrkisin laajentamaan markkinoitani nimenomaan siihen suuntaan, että kirjoitan jutut kuvieni ympärille itse.

--

Sauli Herva
Vaihdan mielelläni ajatuksia kanssasi eo. kysymyksistä/mieltäsi askarruttavista asioista. Mutta soittele, sillä teema on laaja, monitahoinen ja minusta tulokulmasi on ainakin kysymysten asettelun valossa yksipuolinen.

--

Ilpo Lommi
Kiintoisa ja hyvä aihe. Tässä vastauksiani.

1. Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi?
- puoliammattilainen uutiskuvauksessa (asteikolla 1-10: kalusto 7, kokemus 8-9 uutiskuvauksessa, osaaminen 8 eli kokonaisuutena 8)

2. Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse -käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia?
- asia ei ole minusta eettinen vaan käytännön kysymys: kuvaan jos pyydetään ja kuvauskohde on sellainen jotta omat taidot, kokemus ja kalusto riittävät; keskityn uutiskuvaukseen
- käytän joskus myös vaativissa kuvauksissa (jos tarvitaan esim. studio-olosuhteita tai laajaa valaisukalusto ym) ammattikuvaajia alihankintana tai yleisimmin suosittelen heitä toimeksiantajille.
- aika harvoin pelkästään teen uutiskuvaumsia mutta niitäkin toki tulee vuodessa ehkä 10-15 pienimuotoista keikkaa
- esim. juhlatilaisuuksien ja tapahtumien laaja-alaista kuvausta en juurikaan tee etenkään enää, korkeintaan jollekin lähitutulle tai sukulaiselle harrastusmielessä.

3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen?
- varmaan on vaihtelevaa kokemista - isompiin ristiriitoihin en kuitenkaan ole törmännyt. 
Itse en pidä sitä jonkun leivän syömisenä, koska työni on ylensä ellaista, etteivät ammatikuvaajat lähtisi keikoille niillä palkkioilla tai sitten eivät tilaajat maksaisi ammattikuvavien palkkiovaatimuksia.

4. Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse?
- en myöskään paheksu jos joku kuvaaja kirjoittaa juttuja kuvaamisensa ohessa - sellaistakin on joskus ollut. 
eli mikäs siinä jos osaamista löytyy, monitaitoisuus kunniaan!

5. Onko sinulla koulutusta valokuvaamiseen?
- joitakin kursseja olen käynyt vuosikymmenten mitatan ja ottanut vinkkejä ammatikuvaajilta.
- paras koulutus on tullut yli 30 vuoden työkuvaamisen ja harrastuskuvaamien kautta (alkanut ensimmäisestä kamerasta alle 10-vuotiaana ja jatkuu edelleen 58 v:na.)

--

Pentti Niemi
1. Mieluiten teen juttuni yhdessä innostuneen ammattikuvaajan kanssa. Valitettavasti asiakkaan budjetti ei aina mahdollista valokuvaajaa, joten joudun usein käyttämään kameraa itse. Näen osaamiseni tyydyttävänä ja pyrin parantamaan sitä uusien projektien myötä.
2. Prosovoiva kysymys. Näen itseni "varsinaisena ammattilaisena" eli moniosaajana, joka tarpeen mukaan kirjoittaa, ottaa valokuvia ja toteuttaa videotuotannon alusta loppuun. Lehtijuttujen osalta viittaan edelliseen vastaukseeni: yhteistyön toimiessa tulos on enemmän kuin osiensa summa, ja minusta on erittäin vapauttavaa keskittyä kirjoittamiseen taitavan kuvaajan hoitaessa oman osuutensa. 
3. Ei aavistustakaan.
4. Siitä vaan kirjoittamaan, kunnioitan syvästi kaikkea luovaa työtä. Jos joku valokuvaaja osaa kirjoittaa erikoisaloistani paremmin, hän saakoon tilaisuutensa.
5. Ammatillisen osaamiseni pohja tuli Yleisradion Ammattiopistosta, josta jatkoin myöhemmin erilaisille journalisti-, taitto- ja kuvauskursseille. En ole saanut monivuotista valokuvaajan koulutusta, vain lyhytkursseja. Arvostan syvällistä ja yhteen ilmaisun alueeseen kohdistuvaa osaamista, mutta nykyisillä työmarkkinoilla tarvitaan myös moniosaajia. 
ps. Kokemukseni mukaan valokuvaajista ei välttämättä kehity hyviä videokuvaajia. Monet perusjutut ja varsinkin valaisu ovat samankaltaisia, mutta esimerkiksi jatkuvuus, leikkauksen dynamiikka ja äänimaailman hienoudet avautuvat harvoille "old school" -valokuvaajille. Keskinäistä kunnioitusta vaaditaan näidenkin erilaisten ammattiryhmien välillä, vaikka käytäntö usein edellyttää samalta henkilöltä sekä valo- että videokuvaamista.

--

Hannu Räisänen
1. Pidän valokuvausosaamistani hyvänä. Olen kuvannut 50 vuotta, niistä 20 viimeisintä ammatikseni, olen myös pitänyt useita valokuvaamiseen liittyviä kursseja viimeisen 15 vuoden aikana.
2. En näe mitään ongelmaa. Juttuni liittyvät lähes aina johonkin kapea-alaiseen erikoiskohteeseen, eikä "varsinaisen ammattilaisen" käyttö tuo kokonaisuuteen lisäarvoa koska osaan kuvittaa jutun juuri niin kuin se pitääkin kuvittaa.
3. En osaa kuvitella miten he sen kokevat. Nykyään lähes kaikessa työssä pitää osata monialaisesti, menneet ovat menneitä; latojat ovat hävinneet kirjapainoista (jotka muuten nekin ovat muuttuneet/muuntuneet tavattomasti) jne...
4. No mikä ettei, siitä vaan jos taito ja tieto riittää. Tervetuloa joukkoon!
5. Varsinainen koulutukseni on jotain aivan muuta, valokuvaukseen olen käynyt "kantapääkoulun" (vrt. vastaus kohtaan 1).

--

Toni Degerlund
1. Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi?
Omasta mielestäni olen ihan kohtuullisen hyvä valokuvaaja ja osaan ottaa tarvittaessa hyviä kuvia. En ole varmaan samalla tasolla kuin ammattikuvaajat, mutta en mikään aloittelijakaan, joten jotain siltä väliltä J
 2. Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse - käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia?
Hiukan kaksipiippuinen juttu. Tavallaan ihan kiva ottaa kuvia itse, koska harrastan valokuvausta muutenkin ja pidä siitä. Lisäksi kun tietää minkä tyyppistä juttua on tekemässä, niin osaa ehkä paremmin ottaa siihen sopivan kuvankin. Mutta toisaalta ammattilainen on aina ammattilainen ja itse arvostan myös ammattilaisen otetta ja näkemystä kuvaamisessa. Joskus myös voi olla ihan hyväkin, että on oma kuvaaja, jolloin voi keskittyä itse jutun tekemiseen ja henkilöiden haastatteluun yms. Kolikolla on aina kaksi puolta ja ehkä tämä enemmän kallistuu kuitenkin epäeettisyyden puolelle, vaikka itse pidänkin kuvaamisesta.
 3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen?
Vaikken olen henkilökohtaisesti heidän kanssaan jutellut asiasta, niin voi kuvitella, että he eivät pidä tilanteesta ja suhtautuvat asiaan negatiivisesti. Onhan sekin totta, että suutari pysyköön lestissään ja ammattilaiset ovat sitä varten, että he tekevät ammattimaista jälkeä. Läheskään kaikilla ei ole ollenkaan riittäviä valmiuksia ottaa laadukkaita kuvia vaikkapa paikallislehdessä missä pääsääntöisesti toimittajat ottavat itse kuvat omaan juttuunsa.
 4. Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse?
Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään tätä vastaan, jos lehtikuvaaja mielellään myös haluaisi kirjoittaa juttuja. Nythän tietysti haetaan moniosaamista ja pitäisi olla valmiudet tehdä kaikkea mahdollista media-alaan liittyvää,, kirjoittaa juttu painettuun lehteen, tehdä siitä oma versio nettiin ja someen, ottaa kuvia ja tehdä mahdollisesti video sekä podcast. Tässäkin kolikolla on varmaan kaksi puolta.
 5. Onko sinulla koulutusta valokuvaamiseen?
Virallista koulutusta ei ole, mutta joitakin kursseja olen kyllä käynyt. Lisäksi kirjahyllystä löytyy useimpia valokuvaamiseen ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Olen harrastanut teini-ikäisestä saakka kuvaamista ja myös itseoppinut sitä kautta kuvaamiseen liittyviä lainalaisuuksia J

--

Pentti Niemi
1. Mieluiten teen juttuni yhdessä innostuneen ammattikuvaajan kanssa. Valitettavasti asiakkaan budjetti ei aina mahdollista valokuvaajaa, joten joudun usein käyttämään kameraa itse. Näen osaamiseni tyydyttävänä ja pyrin parantamaan sitä uusien projektien myötä.
2. Prosovoiva kysymys. Näen itseni "varsinaisena ammattilaisena" eli moniosaajana, joka tarpeen mukaan kirjoittaa, ottaa valokuvia ja toteuttaa videotuotannon alusta loppuun. Lehtijuttujen osalta viittaan edelliseen vastaukseeni: yhteistyön toimiessa tulos on enemmän kuin osiensa summa, ja minusta on erittäin vapauttavaa keskittyä kirjoittamiseen taitavan kuvaajan hoitaessa oman osuutensa. 
3. Ei aavistustakaan.
4. Siitä vaan kirjoittamaan, kunnioitan syvästi kaikkea luovaa työtä. Jos joku valokuvaaja osaa kirjoittaa erikoisaloistani paremmin, hän saakoon tilaisuutensa.
5. Ammatillisen osaamiseni pohja tuli Yleisradion Ammattiopistosta, josta jatkoin myöhemmin erilaisille journalisti-, taitto- ja kuvauskursseille. En ole saanut monivuotista valokuvaajan koulutusta, vain lyhytkursseja. Arvostan syvällistä ja yhteen ilmaisun alueeseen kohdistuvaa osaamista, mutta nykyisillä työmarkkinoilla tarvitaan myös moniosaajia. 
ps. Kokemukseni mukaan valokuvaajista ei välttämättä kehity hyviä videokuvaajia. Monet perusjutut ja varsinkin valaisu ovat samankaltaisia, mutta esimerkiksi jatkuvuus, leikkauksen dynamiikka ja äänimaailman hienoudet avautuvat harvoille "old school" -valokuvaajille. Keskinäistä kunnioitusta vaaditaan näidenkin erilaisten ammattiryhmien välillä, vaikka käytäntö usein edellyttää samalta henkilöltä sekä valo- että videokuvaamista.

--

Minna Huuhka
Hienoa, että olet ottanut asian hoitaaksesi! Tämä varmasti on herkkääkin herkempi asia monille. Työn menettäminen on varmasti kova isku.
Mutta haluan kysyä, että miksi valokuvaaja on altavastaaja? Minulla on kokemusta monenlaisista kuvaajista urani varrella. Osa ideoi itse juttuja ja oli hyvin aktiivisena tekemässä uutta. jotkut kuvaajat vain odottelivat että jalostan yhteisen ideamme ja myyn sen ja hän tulee paikalle kuvaamaan. ja sitten oli heitä, jotka vain odottelivat että puhelin soi ja heitä pyydetään keikalle. Ja kaikki nämä kuvaajat olivat yrittäjiä. Ei liene vaikeaa arvata keillä näistä menee taloudellisesti hyvin. Toki kaikki olivat ihan yhtä kovia ammattilaisia, eikä kyse varmasti ole ammattitaidottomuudesta.
On hullua, että syytä huonoon tilanteeseen haetaan toimittajista, jotka ovat älynneet tienata kuvaamisella. Kyllä syyllinen huonoon tilanteeseen löytyy asiakaskunnasta, jolle raha on nykyään kaiken a ja o. Laadulla ei niin väliä.
Kun minulla meni alussa huonosti, eikä töitä meinannut riittää, mietin että jos sama meno jatkuu, hankin sivutyön vaikka marketin kassalta. Eli jos omalla työllä ei elä, pitää keksiä uusia keinoja. 
Pitäisikö kuvaajille järjestää ideointityöpäivä, että mithän muuta voisi visuaalisen alan ammattilainen tehdä taidoillaan? Jos kuvaaminen ei elätä, pitää varmaan keksiä jotain hyvissä ajoin ennen kun epätoivo iskee. 
Nykymaailma on todella raadollinen. Freelancerille se on erityisen raadollinen. Ei kuitenkaan ole edelleenkään oikein etsiä syyllistä omasta "heimosta".

--


Riitta Nikkola 
1. Olen hyvä valokuvaaja, mutta toki huonompi kuin suurin osa ammattikuvaajista. Kahdessa elämäni ensimmäisessä työpaikassa minun edellytettiin myös kuvaavan.
2. Ei ole, ja mieluiten liikun ammattivalokuvaajan kanssa, on helpompi keskittyä haastatteluun ja on kiva käydä kuvaajan kanssa keikalla - silloin kun yhdessä päästään menemään. Kun olin tilaajapuolella, vaadin aina ammattikuvaajan mukaan matkaan, vaikka toimittaja olisi sanonut kuvaavansa myös. Kuvaan itse vain tilaajan - usein pienibudjettiset lehdet - vaatimuksesta, eikä kuvista makseta yleensä makseta erikseen. Huom! Käyntikortissani lukee vain: Toimittaja. 
3. Luultavasti ymmärtäväisesti, ainakin yllä mainitsemassani tilanteessa.
4. Suhtautuisin ymmärtäväisesti, varsinkin jos osaavat ja haluavat kirjoittaa.
5. Yliopistossa kävin kurssin, ja myöhemmin työpaikan kustantamalla kurssilla.  Enimmäkseen olen oppinut ja opiskellut itse ja olen kriittinen kuvien suhteen. 
Mukavaa kevättä ja paljon työkeikkoja kaikille :)

--

Riitta Mikkonen
Kiitos Jere kyselystäsi,
ihan omaan opettajataustaani perustuen otan nyt kopin ja vastaan, kun aihe minunkin mielestäni on liian vähän tai liian yksipuolisesti keskusteltu.

Ensinnäkin vastaus minun näkökulmastani siihen suureen kysymykseen, jota et numeroi, eli ‘miten toimittajien oma valokuvaaminen vaikuttaa ammattilehtikuvaajien työmahdollisuuksiin’:minun kohdallani ei mitenkään, koska teen juttuja pääasiassa lehdille, jotka eivät erikseen valokuvista maksa, ja toisaalta niin pienillä palkkioilla, että niistä ei riitä edelleen jaettavaa. Silloin kun teen lehdille jotka oikeasti valokuviin ovat valmiita panostamaan ja maksavat suoraan valokuvaajalle, käytän mielelläni ns ammattikuvaajaa.
Oma työtapani poikkeaa myös siten, että käsittelen kuvia erittäin vähän, yleensä korkeintaan rajaan. Tavoitteeni on kuitenkin tehdä se jo kuvausvaiheessa, joskus vaan ei onnistu.

1. Valokuvaustaitoni arvioin kohtalaiseksi, mikä tarkoittaa että joskus onnistun hyvin ja joskus huonommin. Teknisesti olen huono ja käytän paljon automaattiasetuksia, enkä siis väheksy myöskään kameroita suunnitelleiden insinöörien ammattitaitoa. Sisällöllisesti olen keskimääräistä parempi, koska minulla on kohtalaisen paljon visuaalista koulutusta, kokemusta ja näkemystä. Erityisenä avuna pidän kuvan sisällön toimimista tekstin kanssa yhdessä, se ei siis ole erillinen minun näkemykseni aiheen kuvittamisesta, oli se sitten nosto tekstistä tai sen laajennus.

2. Eettinen oikeudenmukaisuus toteutunee kohdallani varsin hyvin, sillä suurin osa niistä jutuista joita teen, jäisi kokonaan tekemättä ellen niitä tekisi, siitä yksinkertaisesta syystä, että pääasiassa teen juttuja omasta aloitteestani, vain harvoin tilauksesta. Ja kuten mainitsin, mielelläni tarjoan töitä myös valokuvaajille, silloin kun se on mahdollista.

3. Itselläni on niin laaja ja monialainen koulutus, että ymmärrän että harmittaahan se, jos on vain yksin koulutusammatti ja muutkin tekevät samoja töitä ja jopa saavat palkkaa ja kenties menestystäkin samalla alalla, kenties ihan harrastuspohjalla.

4. Kuvaajilla on ihan yhtä suuri oikeus kirjoittamiseen kuin kaikilla muillakin! Kannustan lämpimästi! Kun hankkii laajan ammattitaidon, voi tehdä sitä mitä osaa ja mikä huvittaa, eikä pelkästään sitä mihin on koulutus.

5. Minulla on käsi- ja taideteollisuusalan suunnittelija- ja opettajakoulutus, lisäksi maisterintutkinto kulttuuripuolelta, ja kaikkiin näihin koulutuksiin on kuulunut valokuvauksen opiskelua sekä dokumentoinnin että tulkinnan näkökulmasta. Itse asiassa muodollista, ammatillista koulutusta lienee huomattavasti enemmän kuvaamiseen kuin kirjoittamiseen (siis jollei peruskoulutusta ja yleisiä opintoja lasketa). Toki ensimmäinen järjestelmäkamera oli jo ennen näihin koulutuksiin menemistä, mutta siitä huolimatta en koe olevani sen enempää valokuvauksen harrastaja kuin ammattilainenkaan. Valokuvaus on yksinkertaisesti vain yksi tekninen työväline, vertaisin sitä vaikkapa tekstinkäsittelyyn.

Juttuihini liittyvät kuvat eivät ole taideteoksia, eikä teksti ole kaunokirjallista. Työni ei ole taidetta, enemmänkin yhteiskunnallista vaikuttamista, oman tulkinnan kautta. Korostan siis, etten myy erikseen valokuvausta, vaan teen sitä jutun tai muun työn täydennykseksi.

Toivottavasti sait tästä vastauksia kysymyksiisi. Minun työtapani ei varmaankaan ole ihan tavallinen, mutta tälle on näköjään oma tarpeensa tässä muuttuvassa journalismin maailmassa.

Korostan edelleen, etten kilpaile ammattikuvaajien kanssa, enkä vie heidän töitään. Jospa päinvastoin huonot-keskinkertaiset kuvani nostavat hyvien kuvien arvostusta! Jollei olisi kyse työnteon kannattavuudesta, jos oivaltaisin toisenlaisen ansaintamallin tai jos voisi tehdä ‘töitä’ ajattelematta paljonko siitä maksetaan, ja jos vielä olisi kätevästi kyytiin otettava kuvaaja, niin mielelläni parityöskentelyäkin tekisin. Kahdet aistit juttukeikalla tarkoittaa kuitenkin kahta näkökulmaa ja extrana vielä niiden yhteensovittamisen kompromissi, mikä on toki mahdollista vain kun parityöskentely perustuu hioutuneeseen yhteistyöhön.

--

Markku Rouhiainen
1. Niin hyväksi kuin kolmen vuosikymmenen opettelu/harjoittelu/käytäntö voivat aikaansaada.
Myönnän että laiskuuteni näkyi kuvissa; kai sen pitikin näkyä jossakin, kun ei jutuissa.
Kuvakulmien ja tilanteiden etsintä jäi vähemmälle.

2. Tämä on kaksipiippuinen juttu, jossa etiikka ja realismi ovat kaiken aikaa tukkanuottasilla.
Vain riittävän suuri (7-päiväinen) sanomalehti pystyy käyttämään toimittajan & kuvaajan
valjakoita. Alle viiden henkilön toimituksissa se on mahdotonta. Kysymys on siis
kapasiteetista, ei etiikasta. Digitekniikalla on melkoinen vaikutus tässäkin.

3. Ei ole ollut päällekaatuva ongelma kohdallani missään. Molemmat kirjoittivat ja kuvittivat.
Sivukeikat ratkaisi toimeksianto. Aikakautiset lehdet tilasivat joko jutun tai kuvituksen,
jutun kuvituksineen tai pelkän tekstin. Siinä on tilanne, jossa ei ole rakoa puhua etiikasta.
Jos etiikasta puhuu niin pian huomaa kollegan nimen jossakin aviisissa jutuntekijänä ja kuvittajana.
Miksi tilaaja haluaisi maksaa 2 x 300 €, kun saa saman materiaalin 1 x 400 eurollakin?

4. Mikäpä siinä. Freelancerit taitavat näin jo tehdäkin. Perusteet kuten kolmosessa.

5. Ei ole. Eikä ole toimittajaksikaan. Silti lienen Suomessa ainoa t-harjoittelijasta suoraan
päätoimittajaksi siirtynyt journalisti. Toimittajaksi ja kuvaajaksi tullaan ja ollaan.
Kouluttautumisella voidaan kehittyä, kunhan varoo tasapäistymistä. Vain lahjattomat
opiskelevat ... Ei se Tamperekaan suolla toimittajia kuin liukuhihnalta tai rotaatiosta.
Peruseväät on oltava jo kävelemään opittaessa. Karjalan Maahan pestattiin aikoinaan
uutispäälliköksi Tampereella kouluttautunut ja maisteriksikin lukenut mies, jolla ei ollut
alkeidenkaan hallintaa uutispäälliköksi. Oli pari kuukautta, ja sitten työnantaja antoi kenkää.
Irtisanomisaika oli 90 sekuntia. Kun aika ylittyi, pomo soitti poliisit hakemaan. Siinä
kyydissä ex-uutispäällikkö vietiin Wanhaan Jokelaan olusille. Jäi sittemmin eläkkeelle
entisen Turun ja Porin läänin lääninsosiaalineuvoksen virasta. Että se
kouluttautuneesta uutispäälliköstä.

Raha se on joka sanoo viimeisen sanan, vaikka etiikka maistuisikin paremmalta.
Tämän päivän ydinongelma on mielestäni se, että esimerkiksi HS ostaa kaikki oikeudet
yhden julkaisuoikeuden hinnalla. Saat itse 300 ja Hesari niin paljon kuin ehtii myydä.
Oman otoksesi kuvakaappaus? Mikä ettei, mutta HS saattaa laskuttaa ...

--

Anitta Oertel
1. Minulla on noin 10 vuoden kokemus, taito kehittynyt kantapään kautta ja 
paljon on  tietysti opittavaa. 
2. On. Toimeksiantajan toivomus usein miten on, että kuvaan itse. Toisaalta 
esimerkiksi kansikuviin minulla on kuvaaja, sekin toimeksiantajan 
toivomuksesta. On mahtavaa saada tehdä juttuja, joissa kuvaaja on mukana.
3. Vaikea sanoa, mutta luulen, että he tiedostavat yleisen tilanteen (kilpailu, 
kustannukset jne.) ja osaavat myydä osaamisensa itse.
4. Ihan ok, jos halua ja osaamista on.
5. Ei ole. 

--

Marko Mäkinen
1. Hyväksi, koska olen valokuvaaja, joka ryhtyi kirjoittamaan pyynnöstä artikkeleja. Freeluettelossa joutuu valitsemaan kategorian, ja kun jo reilun kymmenen vuoden ajan liikevaihdostani noin 80 prosenttia muodostuu kirjoitetuista ja samalla kuvatuista toimeksiannoista niin oma nimeni löytyy toimittajien puolelta.
2. On.
3. Valokuvaus on niin laajamuotoinen taideala, että töitä varmasti riittää jokaiselle. Esimerkiksi olen itse paikannut isojen mediatalojen nimekkäitä valokuvaajia määrätyissä työtehtävissä, koska heidänkään ammattitaito ei ihan kaikkeen kuvaamiseen riitä.
4. Tervetuloa joukkoon. Jo nyt lehtikuvaajat syövät osaksi videokuvaajien leipää.
5. Ei. Harrastuksesta tuli työ. Kouluni kävin kaupallisella alalla.

--

Tuomo Pirttimaa
1. Se on juttukokonaisuuksien ostajien arvioitavissa. Kirjoitan ja kuvaan erikoislehtiin, joihin riittää tarjontaa, eikä heidän tarvitse ostaa huonoja kuvia tai juttuja.
2. On.
3. Toivoisin heidän ajattelevan, että hyville kuville riittää aina ostajia.
4. Jos he kirjoittavat hyviä juttuja, hyvä heille. Yleensäkin kannustan ihmisiä laajentamaan osaamistaan ja katsomaan asioita heille asetettujen rajojen ja rajoitteiden yläpuolelta.
5. Ei, ei myöskään toimittajan työhön. Molemmista on 30 vuoden työharjoittelu, joka jatkuu edelleen.

--

Helena Kujala
1) En yllä ammattilaistasolle ja sen myös aina tuon julki. Jos kuvani tilaajalle kelpaavat niin hyvä. Alalle tullessani valokuvaaminen kuului uutistoimittajan toimenkuvaan niin maakuntalehden aluetoimituksessa kuin paikallislehdessäkin. Jouduin siis kuvaamaan juttuni itse. Kehitin myös filmit ja tein kuvat valmiiksi asti.   
2) Totta kai käytän ammattikuvaajaa aina kun siihen annetaan mahdollisuus. Valitettavasti Suomessa on useita lehtiä, joilla ei ole varaa maksaa erikseen kuvaajalle ja toimittajalle. Eettistä puolta pitäisikin kysyä tilaajalta eikä freetoimittajalta. 
3) Kyllä asia on yleisesti tiedossa, tuskin siitä yksikään kuvaaja hernettä nenäänsä vetää.
4) Kyllähän osa lehtikuvaajista myös kirjoittaa. Vapaassa maassa jokainen saa hankkia leipänsä kuten haluaa. Riittää että osaa tehdä jotain niin hyvin, että laatu tyydyttää tilaajaa.  
5) Toimittaja-koulutuksen valokuvakurssi + muutamia muita kursseja salaman käytöstä ym...     

--

Kirsi Haapamatti
Näköjään osa suhtautu kyselyysi asenteellisena - ja sitä se tietenkin tarkoituksellisti tässä kohden olikin. Lisäisin omiin vastauksiini vielä, että varsinkin nykyään moni toimittaja on myös valokuvaaja ja päin vastoin, ja taitaa eirräin hyvin molemmat hommat. Itsekin koetan koko ajan kehittyä kuvaajana, vaikka kirjoittaminen intohimoni onkin. Juuri siksi, että asiakkaat niin usein toivovat, että toimittaja myös kuvaa (tai kuvaaja myös toimittaa?).
Ihannetilanteessa menisin keikoille toimittajana, ammattikuvaaja mukanani. Todellisuudessa tämä on yhä harvinaisempaa, ja sen vuoksi minun on kehityttävä valokuvaajana. 

--

Anssi Orrenmaa
1. Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi? Keskinkertaiseksi
2. Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse - käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia? On. Hinta-laatu-tehokkuussuhde on toimeksiantajan vapaasti arvioitavissa.
3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen? Samalla tavoin kuin muunkin kilpailun.
4. Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse? Sopii yrittää, kenttä on aivan vapaa.
5. Onko sinulla koulutusta valokuvaamiseen? Käynyt kaksi kurssia sen jälkeen, kun ryhdyin freelance-toimittajaksi, joka välillä myös valokuvaa.

 --

Tuulevi Aschan
Jos viitsit vaivautua tutkimaan tekemiämme töitä, huomaat monenlaisia kombinaatioita ja myös osaavia kuvaaja-kirjoittajia. On myös erilaisia asiakkaita ja asiakastarpeita. Itsestäni: sen lisäksi, että kuvaan joissain tapauksissa itse, työskentelen myös kuvaajien kanssa. Muuten en aio tähän paneutua - lähestymistapasi on kiusallisen  asenteellinen. 

--

Tapani Mylly
Vastaan tässä vain neljänteen kysymykseen:
Minusta ihan ok, kunhan kuvaaja osaa esittää haastatellulle kysymyksiä, jotka eivät johdattele, eivätkä ole valmiiksi omien mielipiteiden ja asenteiden muokkaamia. ;-)

--

Mathias Luther
Kas, näyttää siltä että aiot kirjoittaa jotain. 
1. Olen jäävi arvioimaan omaa osaamistani, mutta samasta paikasta kuin löysit osoitteeni löydät myös työnäytteeni, vapaasti kaikkien arvioitavissa. 
2. Kysymys on samanlainen kuin oletko lakannut hakkaamasta vaimoasi. Siihen sisältyy väittämä että vastaanottaja ei ole varsinainen ammattilainen. Onko tällainen kysyminen eettisesti oikein? Muistutan vielä että niin kuvaaja kuin toimittaja ovat avoimia ammattinimikkeitä. 
3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneen toimittaja-kuvaajan kokevan sen että jatkuvasti väitetään että hänen työnsä täytyy olla ala-arvoista koska hän osaa myös jotakin muuta? Jos tarkoitat vanhaa väitettä että kuvaava toimittaja vie kuvaajalta työt aliarvioit työsi vaativuuden. Hyvin tehdyt kuvat vaativat työtä ja aikaa olipa niiden tekijän nimike mikä tahansa. Kuvien tuottamiseen käytetty aika on tarkoittaa että minulta jää tekemättä tietty määrä muita juttuja ja kuvia, jotka jäävät siis jonkun muun tehtäväksi. 
4. Mikään ei ilahduttaisi minua enemmän kuin että kuvaajat alkaisivat kirjoittaa näitä jokapäiväisiä juttuja joita teemme ja toimimaan fikserinä. Kuvaajan osa on miltei aina hauskempi, ja voisin hyvin ajatella vaihtavani. Itse asiassa olen myös toiminut pelkkänä kuvaajana, mutta  varsin usein tehtävien yhdistämisestä on tuloksen kannalta lisäarvoa, enkä siis ajattele taloutta. 
5. Muurlan valokuvauskoulun monimuotoopiskeluna toteutettu valokuvauskoulutus 1997-2001, sen lisäksi useita workshopeja. Yli 50 vuoden kokemus tietysti tekee jotakin, ensimmäiset maksetut työt yli 40 v sitten. 

--

Maisa Lappi
Onpa sinulla aika jännä suhtautuminen free lance -toimittajiin, jotka mieluummin yrittävät elättää itsensä kuin olla kortistossa yhteiskunnan elätettävinä! En ymmärrä ajatustasi, ettei kirjoittaja saisi itse kuvata. Eli kuten vitsissä Poliisit – toinen osaa lukea, toinen kirjoittaa.
Meillä monella free-toimittajalla on varmaan monta erilaista taustaa, jolta olemme ponnistaneet free-polulle. Minä jäin 90-luvun laman alussa työttömäksi vakipalkkaisesta työstä ja päätin yrittää työllistää itseni perustamalla oman yrityksen. Olen pikkutytöstä saakka harrastanut valokuvausta, opetellut kehittämään omat valokuvani (kun kuvat olivat vielä paperista) ja saanut innostuksen kesä”isältäni”, mökkinaapurinamme olleelta lehtikuvaajalta, joka opetti minua löytämään ensimmäisen Minoltani hienoudet.
Asiakkaani, joille olen tehnyt lähinnä asiakaslehtiä, ovat kysyneet minulta, osaanko myös kuvata. Olen kertonut kuvaavani mielelläni.
En lähde itse arvottamaan kouluarvosanoilla taitojani, sen ovat asiakkaani tehneet tilaamalla minulta vakituisesti töitä. Eettisesti en lähde tässä kohtaa arvuuttelemaan tekoani tehdä mieleistäni, monipuolista työtä. Jokainen on oman onnensa seppä. Tiedän myös kuvaajia, jotka kirjoittavat itse juttuja, jopa kirjoja. En heitä kadehdi tai syytä moraalittomuudesta. Olen iloinen ammattitaidosta, olipa se miltä alalta tahansa.
Toivon, että saat eläkkeellä ollessasi nautintoa työnteon jatkamisesta. Vai pitäisikö sinunkin luopua opetustyöstäsi ja antaa se nuoremmille?
ystävällisin terveisin
Maisa Lappi

--

Mari Kokkonen
Kiitos Maisa, että jaksoit vastata tähän näin rakentavasti ja älykkäästi. Itse olen käynyt keskustelua tästä omalla Facebook-seinälläni, enkä nytkään vaivaudu kommentoimaan tämän enempää.

--

Jorma Hyvönen
1. Yli 40 vuoden kokemuksella arvioisin hyväksi. Kuviani on julkaistu lukuisissa lehdissä. Olen myös tehnyt yhteistyötä ammattikuvaajien kanssa. 
2. Ei ole eettisesti ongelmaa, ja kuten totesin, olen käyttänyt alan ammattilaisia, kun siihen on ollut tilaisuus.
3. Tapa kokea varmaan vaihtelee. 
4. Kyllä se minulle sopisi. Työn jälki ratkaisee eikä muodollinen koulutus. Onhan esimerkkejä hyvistä valokuvaajista, jotka osaavat myös kirjoittaa: Hautala, Martti Lintunen jne.
5. Muodollista koulutusta ei ole. Joitakin kursseja olen käynyt.

--

Vera Miettinen
1. Kouluarvosanalla 7.
2. Olen toiselta koulutukseltani valokuvaaja, joten mielestäni siinä ei ole eettisesti sen takia mitään väärää. Jos en olisi, pitäisin sitä vähintään epäreiluna valokuvaajien tienaamismahdollisuuksia ajatellen. 
3. Uskoisin, että kaikenlainen amatööri-valokuvaaminen ärsyttää heitä. Varsinkin nyt, kun internetin ja helppojen digikameroden takia kuka tahansa voi leikkiä valokuvaajaa.
4. Tiedän, että sitä tapahtuukin. Onhan se lukijan aliarvioimista.
5. On. Valmistuin vuonna 2005 Helsingin tekniikan alan oppilaitoksesta media-assistentiksi, valokuvaus pääaineena.

--

Anonyymi
Arvon ammattilainen!
Jo kysymyspatteristasi ilmenee, että kantasi on kriittinen ja 
ymmärrän sen kyllä. Vastaan niin hyvin kuin osaan.

1. Kysymykseen voisi kysyä vastauksen STT-Lehtikuvan 
valokuvauspuolelta, sillä aluekirjeenvaihtajana ja -avustajana 
(vakituisena aluetoimittajana vuoteen 2006 ja sitten 
toimeksiantosuhde free-toimittajana vuodet 2007-2014) 
kuvaaminen kuului tehtäviini. Sain usein kehuja otoksistani 
talon ammattilaisilta.
Kouluarvosanalla arvelisin kuvaustaitoni asteikolla 4 - 10 
siihen 7- 8 vaiheille. Kuvien käsittelyä en osaa enkä yritä.
Muitten toimeksiantajien jkeikoille olen mieluiten aina 
ottanut ammattikuvaajan mukaan, koska silloin voi keskittyä 
haastattelemiseen ja havainnointiin. Toimeksiantaja on 
tavallisesti määritellyt, kuka kuvaa. Osalla taloista on "omat" 
kuvaajat.

2. Eettisesti olisi paras, että kukin tekisi parhaiten 
osaamansa homman. Etiikalla on vain niin vähän sijaa nykyisessä 
toimitustyössä, missä yksi ja toinen väittää olevansa 
toimittaja ja missä talot vaativat toimittajilta niin 
valokuvaamista, videopätkiä tai tv-kuvaa kuin radioääntä ja 
grafiikan pohjia ja kaiken mahdollisimman reaaliaikaisesti. 
Vaadittuihin tehtäviin eivät kohta riitä edes intialaisen 
jumalan kahdeksan kättä, kuten tapanani on sanoa. 
Valintoihin vaikuttavat myös tilaajien pienentyneet budjetit.

3. ks. edellä

4. Jos kuvaaja kirjoittaa hyvin, siitä vaan. Olen mielestäni 
nähnytkin sellaisia kuvavoittoisia juttuja.

5. Olen opiskellut Tampereen yliopistossa pääaineena lehdistö- 
ja tiedotusoppi. Opintoihimme kuului Ensio Kauppilan 
valokuvauskurssi. Sen jälkeen ostin ensimmäisen kunnon kameran 
ja olen harrastanut kuvaamista järjestelmäkamerallani vapaa-
ajalla. 
Jossakin vaiheessa myös tilasin Valokuva-lehden kotiini, minkä 
lisäksi olen hankkinut esteettistä näkemystä valokuva- ja 
taidenäyttelyissä eri puolilla maailmaa.
STT-vuosina saimme ajoittain valokuvauskoulutusta.

--

Jenni Meronen, free-toimittaja Roomassa

1.      Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi?

Keskitasoa. Minulla on käytössä hyvä kamera, ja kuvani ovat kelvanneet hyvin esimerkiksi sanomalehtiin, verkkoon ja useisiin järjestölehtiin. Aikakauslehtiin kirjoitan vähän, ja silloin käytän yleensä paikallista ammattikuvaajaa.

2.      Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse - käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia?

Kannatan ammattikuvaajien käyttämistä jutuissa. Kyse on kuitenkin rahasta. Useimmilla asiakkaillani ei ole varaa tai halua maksaa ammattikuvaajan käytöstä, jos kyseessä on juttu johon tarvitaan 1-2 kuvaa tai esimerkiksi vain haastateltavan kasvokuva.

On myös helpompaa ja nopeampaa tehdä kaikki itse, kuin alkaa etsiä jokaista juttua varten paikallista kuvaajaa.

3.      Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen?

Uskon heidän ajattelevan, että se heikentää heidän työtilannettaan, alentaa kuvien laatua ja kenties myös polkee palkkioita. Toisaalta alan ammattilaiset luottavat varmasti siihen, että heidän työnsä on yleensä laadukkaampaa ja erottuu joukosta edukseen.

4.      Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse?

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos tekstin laatu kelpaa lehdille ja sen lukijoille. Mielestäni kuvaaminen ja kirjoittaminen eivät sulje toisiaan pois, vaan joku voi olla hyvä tekemään molempia –ja kenties tekee samalla keikasta vielä videonkin.

5.      Onko sinulla koulutusta valokuvaamiseen?

On. Olen käynyt Haaga-Helia –ammattikorkeakoulun journalismilinjan, ja koulutukseen kuului useita kursseja valokuvaamista ja kuvankäsittelyä.

--

Henri Kirkanen
En kuvaa lehtiin. Olen radiotoimittaja ja ainakin Ylellä edellytetään moniosaamista. Juttukeikalla teen samalla kertaa jutun televisioon, radioon ja nettiin samalla kerralla hankituista materiaaleista. Nettikuvat ovat pääasiallista valokuvaamistani. Ennen Ylellä lähti keikalle samaan aikaan kuvaaja, äänittäjä ja toimittaja, sekä tekniikan pojat+autonkuljettaja. Nyt täytyy yhden henkilön hoitaa kaikki editointia myöten. Tiedän kyllä Turussa ja alueen pikkulehdissä monen toimittajan itse kuvaavan juttunsa. Kuvat eivät uutisissa tietenkään ole mitään taidetta. Kun tein lehteen juttuja, pyysin aina ammattikuvaajan mukaan. Se tietysti oli sitten lehden asia antoiko. Esim. Turussa valtalehdessä kuvaajien määrä on laskenut roimasti. Kyllä - jos toimittaja kuvaa juttunsa itse, niin se on pois ammattikuvaajalta. Toisaalta Turussa on ammattikuvaajia, jotka kirjoittavat juttuja hanakasti aina kun sitä pyydetään. Kuvaajana olen itse kouluttanut itseäni erilaisilla teemakursseilla. Valokuvaajan ammattitutkitoa (VAT) minulla ei ole, eikä Ylen nettijuttujen kuvaamisessa sitä ole vaadittu. 

--

Jari-Pekka Laitio-Ramone
1 JA 5) Olen ottanut noin 95-97 prosenttiin sanomalehtijutuistani itse kuvat. Teen todella monipuolisesti erityyppisiä artikkeleita ja toki sitäkin kautta kuvaustaidot ovat kehittyneet, mutta myös käymissäni kouluissa valokuvaus on ollut yksi osa oppisisältöä. Myös tuttujen ammattikuvaajien kanssa olen vaihtanut neuvoja ja opiskellut itse. Olen vuosien myötä hankkinut ammattilaislaitteistoa, kuten objektiivit 
ja OK-runkokin Canon EOS 70D
2) Olen työskennellyt sanomalehtitoimittajana lähes 20 vuotta ja vain viimeiset puoli vuotta olen ollut määräaikaisessa työsuhteessa. Freelancerina halusin työskennellä omien valintojeni vuoksi. 
Teen kuukausittain paikallis- ja maakuntalehtiin 30-45 juttua ja oikeastaan yhden pääsarjatason joukkueurheilulajin otteluita huomioimatta otan juttuihini itse kuvat. Noista otteluista tosin osan kuvaan itse. Asun keskikokoisessa maaseutukaupungissa ja paikallislehden toimituksessa on kolme kuvaaja-toimittajaa ja ei yhtään pelkkää kuvaajaa. Eikä tietääkseni ole koskaan ollutkaan eli siksikään en koe eettisesti huonoa omaa tuntoa. 
Maakuntalehdissä, mihin kirjoitan, on toki omat kuvaajat. Maakuntalehtijututkin kuvaan pääosin itse. Aikataulujen laatimisen yms. kanssa on paljon kätevämpää, että otan juttuihini itse kuvat. Jotkut lehtijuttutilaisuudet voivat kestää useita tunteja ja tilaisuuden edetessä tietää parhaiten keitä kannattaa kuvata ja milloin ottaa yhteiskuvia, kuin jos kuvaaja kävisi paikalla jossain vaiheessa 20 minuuttia. 
Jos työskentelisin aikakausilehdille ja tekisin etenkin henkilöjuttuja, sitten kuvaajan käyttö olisi ehkä monesti parempi vaihtoehto kuin jos kuvaisin itse.
3 JA 4) Tuskin monella pienellä paikallislehdellä olisi varaa käyttää jatkuvasti freelancerkuvaajia, eikä monella ole rahkeita pitää työsuhteessa erillistä kuvaajaa. En panisi pahakseni jos olisi asetelma, että kuvauksen etusijalle laittava kuvaaja kirjoittaisi juttuja, jos taidot ovat vähintään melko hyvät.

--

Kirsi Haapamatti.
1. Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi?
Sanon aina, että täydellisissä olosuhteissa liikkumattomasta kohteesta saan ok kuvia. Kehittämisen varaa on. Jos saisin valokuvata ilman jutuntekoa, voisi sujua paljonkin paremmin. Itse keikkatilanteessa kaikki muu vie huomiota kuvaamiseen keskittymiseltä. Hyviä kuvia saadakseni joudun kuvaamaan todella paljon, eli keikka-aika venyy.

2. Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse - käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia?
Haluaisin aina kuvaajan mukaan, tietenkin! On valitettavaa, että kovin usein näin ei enää ole. Ei se oikein ole, mutta en pidä sitä varsinaisesti toimittajien eettisenä ongelmana, vaan tilaajien. Kun saan juttutilauksen, tarjoan aina kuvaajaverkostostani kuvaajaa keikalle mukaan. Vaikka siis tilaaja haluaisi, että minä myös kuvaan. Jos ammattilainen kuvaa ja toinen ammattilainen kirjoittaa, on lopputulos aina parempi. Moninkertaisesti! Joskus ehdotukseni menee läpi, joskus ei.

3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen?
Nauravat partaansa toimittajien surkeita taitoja. Mutta vakavasti ottaen, tuskin naurattaa. Heiltä menee työ. Ja varmasti lehtikuvaajia harmittaa kuvajournalismin taso lehdissä, kun toimittajat räpsivät. Tiedän useita lehtikuvaajia, jotka ovat siirtyneet tekemään mainoskuvaa ym. koska lehtikuvakeikkaa ei enää ole. Saman siirtymisen ovat tehneet monet toimittajatkin - tekevät asiakasviestintää, markkinointitekstejä jne. (Sillä puolella kuvaajan saa aina mukaan keikalle.)

4. Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse?
Onhan niinkin välillä, jotkut kuvaajat myös kirjoittavat. Se on ihan ok sopeutumista median murrokseen ja siihen, että median ammattilaisilta vaaditaan monenlaisia taitoja. Mutta myös toimittajien "apajilla" on nykyään monenlaista toimijaa. Asiantuntijat, virkamiehet, otona kirjoittavat asianharrastajat... tekevät toimittajien hommia pikkupalkkioilla. Tuntuu, että toimittajaksi voi ryhtyä kuka vain. Niin kuin tietenkin voikin.

5. Onko sinulla koulutusta valokuvaamiseen?
Lukuunottamatta paria yksittäistä kurssia yliopistolla (journalistiikan pääaine), ei.

--

MARJA-LIISA KINTURI
1. Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi?
Keskinkertainen

2. Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse - käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia?
On ja ei. Käyttäisin kovin mielelläni ammattilaisia juttujeni kuvaamisessa, mutta se on kiinni toimeksiantajista. Vain hyvin harvat toimeksiantajat kehottavat käyttämään ammattikuvaajaa…olettavat, että friikku ottaa kuvat itse samalla keikalla - eivätkä useimmiten edes maksa näistä kuvista. Jatkossa tilanne käy entistä tiukuemmaksi, kun somea varten pitäisi pystyä samalla juttukeikalla ottamaan myös videokuvaa ja editoimaan sekin. Pitää siis olla entistä enemmän monitaituri.  Rahastahan tässä on kyse. Sanoisin myös toisin päin, että aika monet hyvät valokuvaajat toimivat toisin päin: kirjoittavat itse juttunsa. Näin varsinkin matkailualalla.

3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen? 
Tuskin se heitä miellyttää, mutta ehkä saamme anteeksi, sillä ei kirjoittava toimittajakaan tee mieluusti ylimääräisiä hommia, vaan keskittyisi mieluimmin jutun ja haastatteluiden tekemiseen ja kirjoittamiseen. Mutta jos kirjoittamisen ja sen jutun myymisen ehtona on kuvat, sitten niitä pitää vaan ottaa - vaikka  vähemmän ammattimaisestikin. Tietysti nykyinen kameratekniikka helpottaa - kuvista tulee edes jotenkin siedettäviä. Sehän myös riittää monille julkaisuille.

4. Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse?
Niin pitää varmaan tehdäkin - tässä suhteessa rajat ovat aika häilyviä. Monet näin jo tekevätkin. 

5. Onko sinulla koulutusta valokuvaamiseen?
Olen käynyt joitakin lyhyempiä kursseja, yrittänyt tutustua kameratekniikkaan ja perehtynyt kuvalliseen ilmaisuun muillakin tavoin.

--

Minna Huuhka
Moi!
Ihan pakko vastata. En ole enää free, mutta teen edelleen kirjoittajan ja teen valokuvaajan töitä nykyisessä työssäni. Olen siis Minna Kärkkäinen os Huuhka

1. Miten hyväksi arvioisit oman valokuvausosaamisesi?
Valokuvaaminen on pitkälti välinelaji. Jos minulla on käytössä kunnon kamera (kuten on aina ollut), työn jälki on ihan hyvää. En väitä kilpailevani esim valotuksellisilla yksityiskohdilla ja hienosäätöjen osaamisella ammattikuvaajien kanssa, mutta näissä minun hommissa (talotekniikka-alan toimittaja-kuvaajana) omat kuvani ovat ihan  samaa tasoa käyttämiemme freekuvaajien kanssa.

2. Onko sinusta eettisesti oikein, että valokuvaat omat juttusi itse - käyttämättä alan varsinaisia ammattilaisia?
Aivan hassu edes kysyä. Ei siinä ole mitään eettistä tai epäeettistä. Kyse on taloudellisuudesta eikä mistään muusta. Kyse on tietenkin myös laadusta, joskus siihen on varaa ja joskus ei.

3. Miten ajattelet alalle kouluttautuneiden lehtikuvaajien kokevan toimittajien lehtikuvaamisen?
Varmasti harmittaa, että jos tuntuu että hintoja poljetaan. Ei tässä pitäisi kuitenkaan olla ammattiaitoisen ihmisen kannalta ongelmaa. Kyllä töitä on niille, jotka löytävätä ne ansaintalogiikat tällä alalla. Jos joku syyttää huonosta työtilanteestaan toimittajia, niin katsokoot peiliin.

4. Mitä ajattelisit, jos lehtikuvaajat alkaisivat kirjoittaa tarjolla olevat jutut itse?
Olisi hienoa! Jos osaat kirjoittaa hyvin, niin mikis et jo kirjoita?! Tervetluoa vain kaikki tälle erittäin kilpaillulle alalle! Kuka tahansa voi ryhtyä toimittajaksi, myös valokuvaaja, tämä on ihan vapaa ammatti!

5. Onko sinulla koulutusta valokuvaamiseen?
Olen valokuvaajan tytär ja ammattiopintoihini kuului paljon valokuvausta.
On hassua hakea tällaista vastakkainasettelua. Ei freelancereiden tukala tilanne parane sillä, että alkavat syytellä toisiaan.

--

Paula Heikkinen-Lehkonen
Minä olen freelancer, ja sekä kirjoitan että valokuvaan. Niillä erikoislehdillä, joille teen töitä, ei ole varaa lähettää keikoille erikseen kuvaavaa ja kirjoittavaa toimittajaa. Miksi osaaminen pitäisi rajoittaa vain yhteen sektoriin? Etenkin näinä taloudellisesti kireinä aikoina on erittäin tarpeellista olla moniosaaja. 

Isäni harrasti valokuvaamista, joten olen jo lapsena roikkunut pimiössä seuraamassa kuvien kehittämistä ja tietysti itsekin häärinyt pienestä pitäen kamera kädessä. Opiskelin taideteollisessa ja Helsingin yliopistossa pääaineena taidehistoria. Myöhemmin vaihdoin lehdistö- ja tiedostusoppiin, tosin en suorittanut akateemista loppututkintoa loppuun. Katson siis koulutukseni ja taustani puolesta omaavani riittävät taidot juttujeni kuvittamiseen. Enhän ota taidekuvia, vaan käyttökuvia!

Todellinen ongelma tänä päivänä mielestäni on pikemminkin se, että kameroiden kehityttyä ja digikuvaamisen yleistyttyä amatöörit (etenkin minun erikoissektorillani) pystyvät hankkimaan hyviä kameroita ja ottamaan  suhteellisen hyviä kuvia, joita jakavat ilmaiseksi sekä netissä että pienlehdille pelkästään siitä ilosta että näkevät kuvansa julkaistuina. Niinpä kuvista maksaminen on erittäin nihkeää.

---

Yhteenvetoja ja poleeminen osuus.

Suomessa lehtikuvaaja on usein toimitusten hierarkialle alisteinen. Toimittaja ottaa halutessaan yhteyttä kuvaajaan, tarjoaa keikkaa ja on väliporras lehden ja kuvaajan välillä. Siksi murroskausi on erityisen raskas hierarkian alimman portaan kuvaajille, joiden elintaso on romahtanut toimittajien kuvatessa juttunsa ja amatöörien tuottaessa muun materiaalin ilmaiseksi.
Lähes kaikki  vastanneet toimittajat katsoivat, että eettisesti ongelma on ostavan lehden, ei toimittajan, joka kuvaa, kun lehti ei anna käyttää kuvaajaa. Kaikki viittaavat lehtien talouden ongelmiin syynä kuvaamisensa, omaa syytä ei koe tässä kuin pari toimittajaa.
Kuvaajat taas ovat enimmäkseen eri mieltä. Tuntemieni kymmenien lehtikuvaajien mielestä toimittajat ovat ahneuksissaan ottaneet myös kuvapalkkiot, koska se on mahdollista digiprosessin helpotettua kuvaamista. Tähän liittyen moni toimittaja sanoo, että kuvaaminen riippuu laitteista ja sanoo omaavansa niin hyvät laitteet, että kuvat onnistuvat.

Päivitys 17.3. 11.47

Perustelen mielipiteitäni yllä ja alla kymmenillä kuvajournalismikursseilla, joilla olen opettanut toimittajille toimintaa lehtikuvaajan kanssa ja kuvajournalismin perusteita mm. entisessä Taideteollisen Korkeakoulun jatkokoulutusosastossa ja monissa muissa.

Jutut ovat ALV vapaita, kuvat eivät. ALV velvollisuus on yleensä toki hyvä asia - mutta se kuitenkin nostaa laskun loppusummaa ja jos asiakas ei itse ole alv järjestelmässä saattaa työ mennä toimittajalle, joista ainakin osan väitetään kätkevän kuvien laskutuksen jutun sisään asiakkaan tarpeesta riippuen. Olen kuullut jopa, että  reportaaseja myydään sarjakuvina veroteknisistä syistä. Itse olen käynyt tästä väännön lääninveroviraston kanssa koettaen selittää, ettei valokuva enää ole tavara vaan kuvaajat myyvät julkaisuoikeuksia kuten toimittajatkin. Perustuslain mukaan suomalaiset ovat tasa-arvoisia.
-
Visuaalisuuden vähättelyn ongelma on jatkunut vuosikymmenet, tekstipuolen ihmisistä kovin harva osaa lukea kuvaa ja nähdä miten se toimii parhaimmillaan jutun kanssa. Kyseessä on pitkälti suuntautuvuus,  tekstiä tuottava ajattelee pääsosin eri aivopuoliskolla kuin kuvaaja.
Moni toimittaja pitää kuvaamistaitoaan hyvänä ja hyvyyden arvoksi käsitetään että kuva kelpaa asiakkaalle. Tämä on selvää asiakkaan katsoessa kuvan suhteen ns. "viivan alle", mutta kuvamateriaali - jota lehdissä näkee, on ammattikuvaajan ja alan opettajan mielestä tasapaksua ja heikkolaatuista. Se taas ei ole ihme, koska jutun tekeminen ja senjälkeen kuvaaminen on hyvin hankalaa. Toimittajien melkoinen ärtymys kyselyn vastauksissa kertoo, että moni näyttäisi tuntevan toimistaan omantunnon piston, kuvaava toimittaja kun faktisesti syö lehtikuvaajan pöydässä, oli syy siihen mikä tai kuka tahansa.
-
Toimittajien ja kuvaajien keskinäiset ongelmat alkavat -70 luvun alun lehdistölakosta, jossa toimittajat voimakkaasti vastustivat lehtikuvaajien tuloa journalistiliiton jäseniksi. Olen itse elänyt sen ajan läpi, jolloin toimittaja ohjasi kuvaajaa napsuttelemalla sormillaan ja käyttäytymällä ylimielisesti ja loukkaavasti.  Kuvaajien tarinat joidenkin toimittajien käytöksestä olisivat karskia luettavaa. Alkoholin kanssa läträttiin pitkälle kohti - 90 lukua ja kuvaaja joutui usein huolehtimaan heikossa hapessa olleesta toimittajasta. Toisaalta kuvaajat osasivat myös sotkea asiat kännissä, sekoilua kuitenkin rajoitti, että kuvaaja on aina ollut toimittajan autonkuljettaja ja joskus palvelijakin, joka sai juoda kaffetta keittiössä toimittajan lounastaessa salissa :-) 
Yleistää ei toki pidä. Oli myös erinomaisesti toimivia työpareja ja kunnioitus toisen osaamista kohtaan on edelleen mahdollista, vaikkakin vähenevää, kun kuvaaja ja toimittaja taistelevatkin keskenään elinmahdollisuuksista, eivätkä enää yksikkönä journalistisen jutun loistavuudesta kilpailevan lehden kanssa..
-
Suurelle joukolle ammattilehtikuvaajia toimittajien ja amatöörien lisääntyvä kuvaaminen merkitsee ja on jo merkinnyt  työn vähenemistä tai loppua. Henkilökohtaisesti näen, että eettisyys voisi olla voimakkaampaa ja toimittajat + kuvaajat voisivat koota rivejään, jotta journalismi pelastuisi ja ammattilaiset tekisivät ammattilaisten työn. 
Nuoret printin lukijat eivät näe riittävästi hyvää kuvamateriaalia ja lopettavat lehtien lukemisen, koska  aikamme pursuaa visuaalisuutta. Lehdissä ei tätä ymmärretä, vaan pysytään vanhoissa malleissa.  Kun lukijamäärä vähenee, pannaan ulos visualisteja, jolloin kuvien laatu heikkenee ja lisää lukijoita  lähtee. Ilmoittajat saavat vähemmän vastetta ja se johtaa väheneviin ilmoituksiin, joka johtaa visualistien………….jne. Säästetään ajan tarpeet huomioiden aivan väärästä henkilöstöryhmästä.
-
Naistoimittajat ärtyivät jostain syystä kysymyksistä. Se yllätti minut. Sain pari raivostunutta yksityismailia, joissa minua syytettiin kaikesta mahdollisesta median nykytilanteessa. Jostain syystä naistoimittajien ja miesfreekuvaajien suhde on ollut ikävällä tavalla jännitteinen. Miesfreen on oltava erityisen kieli keskellä suuta työskennellessään naistoimittajan kanssa. Oli aika, jolloin hieno auto ja jouluksi lähetetty sampanjapullo takasivat keikkoja. Naistoimittajilla tuntuu edelleen olevan tarve alistaa kuvaajaa kollegoitteni kertomusten perusteella. Miksi, en tiedä. Kovin surullista.
-
Toimittajat toivottavat kuvaajat kirjoittamaan. Se on kuitenkin erittäin epätodennäköinen siirtymä, siksi varmaan lämpimät tervetuloatoivotuksetkin. Hyvän ja napakan ja oikeakielisen jutun kirjoittaminen vaatii kuvaajalta paljon enemmän opiskelua ja  osaamista, kuin toimittajan digipokkarilla nopsaan ottama automaattinäpsy. Kuvaajien koulutus ja yleissivistystaso ei juurikaan tue kirjoittamista. Niinpä Suomessa on vain kolme-neljä kirjoittavaa kuvaajia, jotka voi ottaa vakavasti. Kuvaajat ovat tässä ratkaisevasti heikommilla, eikä heidän ansaintalogiikkansa  valu toimittajien alueelle juuri koskaan. 
-
Oma kirjoittamiseni on niin onnettoman kömpelöä ja täynnä kielioppivirheitä + typoja, etten ikinä kehtaisi tarjota juttuja, varsinkaan kun mieleeni ei edes tulisi yrittää ottaa kollegani ansaintamahdollisuutta itselleni, vain koska se olisi mahdollista, tai joku sitä edellyttäisi.
-
Eräs ratkaisu lienee, että peruskoulun alakoulussa ryhdytään kouluttamaan median lukijoita asiakkaiksi, jotka ymmärtävät myös visuaalisuutta. Nythän alakoulussa kuvista saa opettaa kuka tahansa ja vasta yläkoulussa tulee peliin kuvismaikka, joka hänkään ei aina ole kiinnostunut median visuaalisuudesta. Toinen auttava teko olisi voimakkaampi yhteenliittyminen ja solidaarisuus, se taas on liittomme asia ja alalla 40 vuotta olleena pahoin pelkään toteutuuko voimakeinojen käyttö lehtitalojen suuntaan, kun jokainen on varpaillaan oman elinkeinonsa suhteen. Näistä syistä ennustan ammattimaisen lehtikuvauksen  tuhoutuvan kymmenen vuoden sisällä kokonaan ja lehtien alkavan näyttää visuaalisesti lukukelvottomilta. Mihin se johtaa, jää nähtäväksi.
-
Kaksi tuttuani, rajua ammattilaista  on tehnyt itsemurhan työn hävittyä ilmaan. Viime vuosien aikana suuri joukko kuvaajia on irtisanottu ja toimittajat ja amatöörit ovat ottaneet heidän työnsä. Kuvaajien murhe ja masennus on koskettavaa, siksi tämä juttu. Koska toimitustyössä on vallalla raju pennalismi, eivät kuvaajat itse uskalla nousta kritisoimaan tilannetta. Jos vakituinen puhuu ääneen ongelmista, häntä uhataan suoraan potkuilla ja freet tietävät, että keikat loppuvat seinään taidoista riippumatta, jos koettaa keskustella vaikeasta tilanteesta. Pelko hallitsee alaamme. 
Kuvaajien murheesta riippumatta  osa toimittajista ei näe mitään ongelmaa kuvaamisessaan. Suomi 2015 ei tunne armoa edes saman ammattikunnan sisällä.
-
PÄIVITYS 17.3. 10.33. Huolimatta suuresta määrästä pyyntöjäni, en ole saanut kuvaajia keskusteluun mukaan, kukaan ei uskalla.

--

VIDEO
Huomaa, että kysymyksiin vastanneet toimittajat eivät ole videon kuvia ottaneet, kävin heidän materiaaliaan läpi - mutta päätin olla ottamatta heidän kuviaan mukaan. Sanat riittäkööt ja kollegansa vastatkoot esimerkkikuvista, jotka siis ovat sitaatteja kritiikkiä varten.
-
Videossa näet kuvaavien toimittajien töitä kautta Suomen. Otin järjestelmällisesti mukaan lehtien www sivujen lähtöjuttujen pääkuvat. Otsikot ja kuvat ovat harvoin kontekstissa ja kuvat ovat kautta linjan heikkotasoisia.
Videon ääniraita saattaa olla hieman poleeminen, mutta sallittakoon se vanhalle miehelle :-)
Kun katsot videota, muista Suomen Freelance- Journalistien asiamiehen Jukka Väyrysen sanat: "Ammattitaidostaan ylpeä journalisti toimittaa vain arvostelun kestävää aineistoa".






Iltalehti, yksi Suomen suurimmista. Kuvaajien irtisanonomisen jälkeen
laatu romahtaa. 
"Ammattitaidostaan ylpeä journalisti toimittaa vain arvostelun kestävää aineistoa".



Sanomalehtien yhteystietokäytäntö . Muut toimitukset ensin, lehtikuvaajat viimeisenä, ilman kasvokuvia.




45 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huonosti tehty juttu huonolta kuvaajalta.
Anna olla tämä alue ja tosiaankin keskity jatkossa vain valokuvaamiseen, kirjoittamaan ei moisia törppöjä tarvita.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Jore,
Kiitos. Se oli mielenkiintoista luettavaa. Olit vetänyt aika reippaat johtopäätökset vastauksista. Minusta annetut vastaukset eivät ollenkaan tukeneet tekemääsi yhteenvetoa. Sen perusteella suosittelen, että keskity edelleen vain kuvalliseen ilmaisuun. Minäkin yritän keskittyä tekstipuoleen aina kun vain mahdollista.
Ystävyydellä,
Marja-Liisa Kinturi

Anonyymi kirjoitti...

Toimittajana totean, että kirjoitan kun haluan, kuvaan kun haluan ja teen kumpaakin yhdessä kun haluan, eikä tekemisiäni Puusan kaltaiset jälkijättöiset sosiopaatit määräile. Tässä maassa on vapaa ammatinvalinta tiettävästi.
Jos kuvaajat eivät pysy hengissä nykytöillään, löytyy syy peilistä. Turha tulla määkimään, että toimittajat työn vievät, kuvaa paremmin kuin me ja lopeta itkeminen.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on niin Pusa, että poistat tämän tekeleen heti kun vielä pystyt poistamaan. Ennenkuulumatonta roskaa. Miten mies, joka vihaa noin paljon toimittajia on pystynyt toimimaan alalla.
Et sinä voi ketään määräillä, sinun ajatuksillasi meidän toimittajien työnteosta ei ole mitään merkitystä. Painapa deleteä, kun sinulla vielä on sormi millä painaa.

Anonyymi kirjoitti...

Harvoin tulee törmättyä näin isoon läjään kuraa. Lähtien kysymysten asettelusta tämä on ihan uskomatonta höpöä! Olen täysin samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa.

Jore Puusa kirjoitti...

Tämä tuli emaililla tunnistamattomasta osoitteesta juuri.
--
Olen työtön lehtikuvaaja, Puusan juttu pitää 100% paikkansa. tai se on aika lievä paljon pahempaa on.
mitä nämä mollaajat on, toimittajia vai. Ei kyllä mikään ihme lukea tuollaista kun muista miten meilläki kuvaajia kohdeltiin ennen irtisanomisia törkeetä on.

Jore Puusa kirjoitti...

Tämä kommentti on siirretty luvan kysymisen jälkeen FaceBookista tänne.
--
Kukaan ei halua enää maksaa mistään yhtään mitään. Kuvanlukutaito ja yleinen kuvanymmärrys on katoamassa. Jos ei ymmärretä niitä kriteereitä, joilla tuotetta voidaan arvottaa, niin miten sille voi määritellä hinnan. Silloin lyhyin reitti on helpoin reitti. Siitä mennään, missä portti on auki, eikä edes siitä mistä aita on matalin.
Henry Rantaniemi

Jore Puusa kirjoitti...

Kiitos tähän mennessä kaikille kommentoineille.
On varmaan hyvä, että pahaa mieltä voi purkaa.
-
Olisi kyllä oikein hyvä - jos kommentoitaisiin omalla nimellä, jotta keskustelu saataisiin alkuun, se olisi hyvin tärkeää, jotta kuvaajatkin saisivat äänensä kuuluviin.

Jore Puusa kirjoitti...

Kolme kommenttia FB.stä lisää.
--

Luin vastauksia. "Hienoja" kuvia videolla, katsoin loppuun asti. Olen järkyttynyt ja surullinen...
--

Samaa mieltä kuin edellinen. Kuvat olivat karmeaa katsottavaa noin niinkuin keskimäärin. Lehtien kustantajat ovat varmasti kuurosokeita, kun eivät huomaa visuaalisuuden tarvetta läpysköissään, vaan tuollainen jälki kelpaa. Markalla saa markan tavaran, mutta miksi se riittää?

--
Olen joskus - vastahakoisesti - ottanut kuvia juttuuni. Ehdotan aina toimeksiantajalle ammattikuvaajaa, mutta aina se ei käy. Mielestäni paras kokonaisuus syntyy siitä, että kuvaaja kuvaa ja toimittaja kirjoittaa, mieluiten hyvässä yhteistyössä ja etukäteen kokonaisuudesta keskustellen. Sillä ei valitettavasti tunnu enää olevan merkitystä. Kaikki käy, tuloksena huonoja kuvia ja huonoja tekstejä. Laatua eivät vaadi tilaajat eivätkä lukijat. Poikkeuksia tietysti on, mutta ne ovat poikkeuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on arkea, kun kuvaajina toimivat ihmiset ilman valokuvaajakoulutusta ja opettajina ihmiset ilman opettajakoulutusta.

Anonyymi kirjoitti...

Onko oikein että jotkut opiskelevat opettajiksi monta vuotta ja sitten valokuvaajat menevät kouluihin opettamaan ilman opettajakoulutusta? Pitäisikö opettajaliitolta kysyä, mitä mieltä ovat niistä valokuvaajista jotka vievät työt monta vuotta opettajiksi opiskelleilta?

Mathias Luther kirjoitti...

Pieni huomio ALV:sta.
Tuossa oli pieni kappale ALV:sta joka ei ihan osunut nappiin. ALV-velvollisuus on hyvä ja ihan vältämätönkin asia jos aikoo investoida kalustoonsa niin kuin kuvaavan freelancerin täytyy. Silloin ei ole mitään mieltä kätkeä AVL-alaiset kuvatyöt kirjoituspalkkioihin, pikemmin päinvastoin. Verosäännöt eivät salli poikkeamista kumpaankaan suuntaan.
En tiedä lehtijuttujen ostajaa joka ei olisi ALV-järjestelmässä. Jopa silloinkin kun myynti eli tilaukset olivat täysin verottomia niin lehdet saivat vähentää maksetut ALV:t tuloistaan. Jos taas ajattelee yhdistyksiä materiaalin ostajina niin ne harvoin maksaisivat toimittaja-kuvaaja-parille kuitenkaan.

Mathias Luther

Ja pituusrajoituksen takia jatkan polemiikkia toisessa kommentissa...

Mathias Luther kirjoitti...

Vastapolemiikkia

Vaikka monestakin syystä suhtaudun kriittisesti koko ajatusrakennelmaasi, Jore, pidän muutamia ylläolevia nimettömiä kommentteja silkkana vihapuheena. En hyväksy.
Samoin on selvää että videolla esitellyt kuvaesimerkit ovat miltei poikkeuksetta surulliset.

Vaan ratkaisuna hyppääminen tuplamiehitykseen ei tule tapahtumaan, taloudellisista syistä. Jos todella on kiinnostunut tämän mediasektorin visuaalisen tason nostamisesta pitäisi lähteä kouluttamaan näitä toimittajia kuvaamaan. Sitten pitää maksaa lisätyöstä. Palkkaorjalle pitää antaa hyvät välineet ja keikkaa kohti ainakin 1-2 tuntia enemmän aikaa, freelancerille vastaavasti lisää palkkiota. Aikaa tarvitaan lisää sekä kentällä että toimituksessa. Olemassa olevaa kiinnostusta tähän tehtävään pitää kannustaa, ei tuomita, kunnianhimo pitää herättää ja kouluttautumista tukea.
Vaikka tästä maksetaan n s täyttä korvausta, niin järjestelystä tulee maksajalle hieman työparia edullisempi, siksi että matkatunnit puolittuvat ja toisen työn valmistumisen odottelu poistuu.
Miinuspuolelle tulee kaluston mahdollinen vajaakäyttö ja tarvittava lisäpanostus koulutukseen.
Mutta pitää muistaa että tehtävien yhdistämisestä on myös tuloksen ja työmarkkinoiden kannalta etuja. Monitaitoisuus on aina valtti ja sen ylläpitäminen pitää mielen virkeänä. Työn journalistinen tulos saattaa olla jopa parempi kuin työparin jälki koska tämä yksi henkilö voi käyttää kentällä enemmän aikaa kuvattavan ilmiön tai henkilön havainnoimiseen, ja hänellä on jutun sisällöstä parhaimmat tiedot.
Itse käytän usein koko päivän, ja juttu saattaa edellyttää monta käyntiä. "Ahneuksissani" taidan siinä ohessa alentaa tuntipalkkaani.
Kuvaaminen tukee myös kirjoittamista. Digikameraa on helppo käyttää muistiinpanovälineenä, ja vaikka sitä ei tekisi tarkoituksellisesti niin kuvamateriaali tukee kuitenkin muistia. Minulle kuvamateriaali on osa koko jutun materiaalia – muistiinpanojen, äänitteiden ja mahdollisten painotuotteiden tms ohella. Tästä massasta työstän kokonaisuuden, ja yhden osan puuttuminen tuntuu – puutteelta.
Täytyy muistaa myös että tyypillinen työ provinssissa ei ole samanlaista kuin työ kaupungin suurissa toimituksissa. Niissä toimittaja ja kuvaaja palaavat samaan taloon ja voivat tietoineen ja materiaaleineen tukea toisiaan. Freelancerit sen sijaan lähtevät kukin omaan koloonsa, ja kirjoittaja näkee sen jälkeen vain muutaman kuvan koko keikasta sähköpostissa, jos sitäkään. Siinä ei synny synergiaa.
Kaikki kuvaajatkaan eivät aina synnytä kuolematonta taidetta niin kuin 70-luvun Caj Bremer, Kalle Kultala, Seppo Saves ja tietysti Jore Puusa.
Tarkoittaako tämä että lehtikuvaajan työ on katoamassa? Ei kokonaan, koska tulee edelleen olemaan tilanteita joissa jo nopeuden ja maantieteen vuoksi tehtävät täytyy eriyttää. Tavanomainen Tärkeän Henkilön haastattelu on myös tyypillinen tilanne jossa tehtävät voidaan eriyttää m m suuren johtajan rajallisen ajan ja kärsivällisyyden takia. Lisäksi on tietyt lähinnä ulkomaan tehtävät joissa parin on turvallisempi toimia kuin yksinäisen.
Mutta esimerkiksi reportaasiin sinänsä ei sisälly mitään mikä määrittelisi sen aina nimenomaan kahden henkilön tehtäväksi.
Lehtikuvaajien määrään väheneminen on varmaan pysyvää. Mutta valokuvaa tarvitaan paljon muuhunkin, lukuisiin muihin julkaisuihin, mainoksiin, taideprojekteina ja tietysti perinteisesti yksityiseen käyttöön. Jos kuvaaja osaa siirtyä näihin asia ei ole paljon dramaattisempi kuin mitä moni muu ammattilainen on kokenut viime vuosikymmeninä, toimittajat mukaan lukien.
Aivan näiden meidänkin historiamme aikana ovat lehdistöstä kadonneet puhelinsihteerit, latojat ja valitettavasti myös useimmat oikolukijat.
Mielenkiintoista kyllä latojista tuli ensin taittajia jonka jälkeen latomo sellaisenaan katosi ja sivuntaitto siirtyi toimituksiin – jolloin äsken katoamassa ollut ammattikunta (osa siitä) pääsi hyvin arvostettuun ja haluttuun tehtävään.

Historia on arvaamaton.

Mathias Luther

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh mitä kaunaisuutta ja suoranaista vihaa täällä saa lukea. Onko se niin vaikea ymmärtää että on erittäin epätodennäköistä tehdä yhtäaikaa hyvää tekstiä ja kuvaa - olen sitä yrittänyt pitkään ja aina jompikumpi kärsii.
Ongelma onkin että rahahanoista päättävät tahot vielä vähemmän ymmärtävät tai välittävät kuvan laadun merkityksestä journalismissa. Ilmeisesti ainoa ratkaisu on joko perustaa uusi lehti tai odottaa että joku valistunut taho ottaa vanhan kaartin lehtiä haltuunsa.

JK

Jari Niiniö kirjoitti...

Joidenkin kanssa samaa mieltä siitä, että kysymyksenasettelu ei ehkä täytä tieteellisen tarkkaa kyselytutkimuksen viitekehystä, mutta se nyt ei niin suuri häpeä ole.

Aloin näet videon katsottuani ihmettelemään, että miksi poliitikot, erityisesti näin vaalien alla, eivät ajattele kuvaa vaalimagneettina.
Se kun voi sekä vetää puoleensa, jotta myöskin hylkiä.

Ja kuvalla vaalit voitetaan.
Sen typerän "Sinä päätät" -slouganin keksii vaikka takaperän tollo keijo.
Siinä ei taitoa eikä lahjoja vaadita.

Mutta se kuva.

Miksi poloiset poliitikot eivät muuta lakia ammattivalokuvaajaa suosivaksi, vaan lataavat taskunsa täyteen taskunlämmintä paskaa, kun vaalityö ja kaikki muukin mainostyö kaatuu siihen, että lehtikuvan ottaja on tumpelo.

Jore Puusa kirjoitti...

Anonyymi viitannee työhöni kuvajournalismin opettajana ja suree niitä kaikkia opettajia, jotka sen takia jäävät työttömiksi. Minulla kuitenkin on koulutus alalle, jonka löytää CV:stäni. Olen suorittanut Tampereella 2001 Uusmediakouluttajan tutkinnon, jonka pedagoginen osuus suoritettiin Tampereen Yliopistossa.

Anonyymi kirjoitti...

Pusalla olisi hyvä olla joitain näyttöjä valokuvauksen osaamisesta itse ennenkuin alkaa muita mollata.

Riitta Supperi kirjoitti...

Toimittajien vastaukset ovat pitkälti samankaltaisia: kuvataan, koska sillä tavalla saa työn. Vakituinen työntekijä tekee taasen sen, minkä työnantaja käskee. Toimittajan tulee osata muutakin kuin kirjoittamista. Sama pätee kuvaajiinkin. Vakituiset valokuvaajat lienevät tehneen videota oman toimensa ohella jo muutaman vuoden.

Moni mediatalo on vienyt henkilöstösäästöt äärimmilleen irtisanomalla juuri valokuvaajat. Tämä on surullinen kehitys, eikä varmasti nosta lehden kilpailukykyä markkinoilla visuaalisuuden ja kuvien tullessa yhä tärkeämmäksi lyhytjänteiselle mediakuluttajalle.

Freelancerina kukin tekee omat ratkaisunsa siitä, minkä osaamisen katsoo tarpeeksi ammattimaiseksi, jotta sitä voi myydä. Tämä pätee niin toimittajiin kuin kuvaajiinkin. Yhä useampi free-kuvaaja tekee myös videota. Jotkut myös kirjoittavat. Tärkeintä nyt on oma aktiivisuus ja ideointi, jolloin pystyy tarjoamaan lehdille juttuja, joita kukaan muu ei voisi tehdä.

Moni kuvaaja on myös muuttanut asiakaskohderyhmänsä. Lehtityö tuo päätoimeentulon yhä harvemmalle kuvaajalle. Osa on lopettanut kaikki lehtityöt avustajasopimusten takia. Medianmurros pakottaa lehdistölle työskentelevät entistä enemmän yrittäjämäisempään toimintaan. Syliin tippuvat toimeksiannot ovat vähentyneet, ellei loppuneet kokonaan.

En usko, että kuvaavat toimittajat ovat vieneet free-kuvaajilta sellaisia töitä, jotka eivät olisi kadonneet mediamyllerryksessä muutenkin. Tämä on kehitystä, johon emme voi yksittäisinä tekijöinä vaikuttaa.

Jore Puusa kirjoitti...

Riitta Supperi väheksyi minuun yhteyttä ottaneiden kymmenien freekuvaajien ajatuksia siitä, miten heidän alueillaan toimittajien kuvaaminen on lopettanut lehtikuvaajien työt. Kaikki lehtikuvaajat eivät ole LK RY:n jäseniä ja kenttää on muuallakin kuin Helsingissä.
Eniten ällistyn liittojen ja yhdistysten mielipiteistä.
Kun kenttä, siis yksittäiset lehtikuvaajat kertovat kohtelustaan ja työnsä menettämisestä, niin liitot ym ovat sitä mmieltä, että näin ei ole käynyt.
Kun näen itse vierestä, että kuvaajalta loppuu työ, koska toimittaja ottaa kuvat ja case on 100% selvä, niin en oikein ymmärrä, mitä yhteenliittymät saavat siitä että dementoivat tämän tapahtumien suunnan????
-
Olen jokseenkin joka kohdassa eri mieltä Lehtikuvaajat Ry:n puheenjohtajan kanssa. Nimenomaan yksittäisinä tekijöinä voimme vaikuttaa rohkaistumalla ja tulemalla esiin ja kokoamalla yhteenliittymiä, jotka ovat jonkin asian puolesta pitkästä aikaa. Mutta kun katsoo LK RY:n FB sivuja ei siellä ole juuri mitään keskusteluja lehtikuvaajien välillä, silloinko voidaan vetää johtopäätös että yksittäinen henkilö ei voi vaikuttaa. Kysehän on pelosta, jos tulee esiin loppuvat työt. Juuri silloin pitää JOKAISEN tulla esiin. Kumpaa halutaan. Elää polvillaan vai vaikka sitten kuolla seisaaltaan.
-
Toimittajien lähtökohtaista kuvaamistyön tekemistä EI Lehtikuvaajat ry:n pitäisi näin avoimesti hyväksyä vai onko puheenjohtajalla tässä oma lehmä ojassa, ------kun hyväksyn toimittajien touhut saan itse keikkoja?
-
Että yleisesti jokin asia menee huonosti, ei tarkoita, että se pitää hyväksyä. Keskustelua pitää virittää ja katsoa että ihmiset suhtautuvat työhönsä ylpeästi eivätkä hyväksy esim sitä että HS:n toimittaja opettaa kurssillaan toisia toimittajia ottamaan lehtikuvia.
-
Supperi kirjoittaa että Freelancerina kukin tekee omat ratkaisunsa siitä, minkä osaamisen katsoo tarpeeksi ammattimaiseksi, jotta sitä voi myydä. Tällä tavoin ajatellen tuhoudumme nopeasti. On tehtävä selväksi ettei kelvottoman aineiston myyntiä hyväksytä, vaan se joka osaa tekee - sen mitä pitää että journalistinen kokonaisuus on korkealuokkainen. Käsitykseni Lehtikuvaajat ry:stä notkahti taas pykälän puheenjohtajan myyräntyöstä omiaan kohtaan.

Riitta Supperi kirjoitti...

Hei, huomioithan, että kommenttini eivät olleet Suomen Lehtikuvaajat ry:n virallinen lausunto, vaan henkilökohtaisia ajatuksiani aiheesta.

Jore Puusa kirjoitti...

Voisimmeko sitten saada suraavaksi Suomen Lehtikuvaajat Ry:n virallisen mielipiteen kuvaavista toimittajista.

Anonyymi kirjoitti...

Iltalehti näyttää missä ollaan, surkeita kännykkäkuvia toimittajalta: http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015031819378670_eb.shtml

Anonyymi kirjoitti...

On selvää että moniosaaminen laskee journalismin tasoa.asia ei kiinnosta liittoa,lehtikuvaajat ry tai työnantajaa eikä juuri ketään.ei edes journalismin tyhmistämiä ihmisiä.tissit,onnettomuudet ja julkkikset ovat päivän sana.money talks.itse etsin lehdet joita arvostan ja joista jopa maksan ulkomailta.en tästä maasta.ja kuvajournalismi on aivan pihalla.kiitos ns koulutus mm. Treen yo ja täysin ammattitaidottomat kuvapäälliköt yms. visugurut.Tästä on oikeastaan turha puhua.Peli on menetetty ja pohjamudista ei nousua ole kun sinne ollaan itsemme pakotettu joutumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mennäänpä asiaan.Lehtikuvaajan ammatti on katoavaa kansanperinnettä.Freet opiskelevat uusiin ammatteihin koska duuni ei heitä elätä.Jopa palkitut starat tekevät näin ja jotkut on ruvennu remppamiehiksi tai kanankasvattajiksi.Ja aika monen kantti ei tätä kestänyt eli makaavat siltojen alla tai ovat tehneet itsarin.Vakikuvaajien palkka on päiväpostin jakajan tasolla kun se aiemmin oli lukion rehtorin kanssa tasavertainen vaikka tehdään viikonloppuja ja iltavuoroja.Kun tekijänoikeudet vietiin kuvaajilta ja vapaa ajalla kuvaaminen kiellettiin yms niin taloudellinen katastrofi johti auton kameroitten yms myyntiin.Ja video.Ilman lisäkorvausta ja koulutusta sitä tehdään yms yms jne jne En kaikkea edes muista.Seuraavaks kai paskahuuseja siivoon ja lampaat seuraa perässä.

Anonyymi kirjoitti...

Hetkinen.Lehtikuvaajat ry. Mikä se on.Opiskelijoiden hiekkalaatikko ,johon en tiedä kuuluvan yhtäkään vakituista veteraanikuvaajaa.Vuoden Lehtikuviksi tämä yhdistys valitsee opiskelijoiden lomamatkoillaan ottamia julkaisemattomia kuvia.Vaihtakaa yhdistyksenne nimeä.

Anonyymi kirjoitti...

Journalistiliitto.MItä esim Journalisti lehti kirjottaa lehtikuvauksesta.EI mitään juuri nyt kun pitäs.MItä tämä liitto ylipäätään tekee.Pari kertaa sinne olen soittanut.Ja aina vastaus on ollut sopikaa paikallisesti.Ei tarvita lakimiehen koulutusta moiseen vastaukseen.Ei ihme että just kollega soitti ja kertoi eronneensa ns. Journalistiliitosta

Anonyymi kirjoitti...

Jotain hyvää ehkä siis ehkä on se että lehdessä jossa työskentelen lehtikuvaajana toimittajien valokuvaaminen on vähentynyt kun heille ei enää makseta kuvakorvauksia ehkä siksi että nyt siellä ramppaa Tre yo kuvajournalismikoulutettuja vinoja yms kuvia ottavia hihhuleita joiden kuvista valittaa jopa lukijat.SItten kun tulee harjoittelija muusta ns. oppilaitoksesta niin ihan ok

Jari Niiniö kirjoitti...

18. maaliskuuta 2015 10.11
Anonyymi sanoi..
"Pusalla olisi hyvä olla joitain näyttöjä valokuvauksen osaamisesta itse ennenkuin alkaa muita mollata."

Viikon läppä.
Oikein naurattaa.
Harvoin naurattaa ääneen, kun lukee aivopierun, mutta nyt kyllä naurttaa :-)

Anonyymi kirjoitti...

Olen kysynyt Journalisti lehdestä pari kertaa miksi ette kirjoita lehtikuvauksesta siis tekstarilla .EI vastausta.

Anonyymi kirjoitti...

Päivän sana.Flashit kehiin niin kun vesa koivunen yms ja hienoa tulee kun muuten taidot ei riitä eikä näkemystä ole. Jees ja hekokamera.Jipii.

Jore Puusa kirjoitti...

Minusta on hienoa, että kommentteja tulee edelleen ja erityisen hienoa, että jokunen ammattilehtikuvaajakin on kommentoimassa. olen linkittänyt tänään 20.3 tämän jutun sadalle vakituuiselle lehtikuvaajalle ympäri Suomea, toivon paljon kommentteja ja oikeaa keskustelua. Jos tulee ylilyöntejä moderoin toki. Siis sanoja yleisesti, ei henkilöistä kiitos ja olkaa hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Koskahan kuolee seuraava lehtikuvaaja.Se sano lähtiessään ettei tätä kestä ja kyseessä ei ole vanhus.Repikää tästä.Valitkaa vaihtoehto.Junan alle vai jokeen.

Heikki-Pekka Vaara kirjoitti...

Kiitos tästä tärkeästä jutusta.

Anonyymi kirjoitti...

Työskentelin 70 ja 80 luvuilla kolmessa eri paikallislehdessä.Työtehtäviin kuului toimittajan,valokuvaajan,kopistin,taittajan ja toimitussihteerin työt,joten ei tämä uutta ole ja opin noiden vuosien aikana enemmän kuin Tampereen yliopistossa.Taso oli mitä oli ja piti valita yksi.SItä olen nyt tehnyt yli 30v suuressa mediafirmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Missä oppilaitoksissa saa ammattitasoista opetusta lehtikuvaajaksi? Kuka on ammattitaitoinen lehtikuvauksen opettaja täälä hetkellä?

Jore Puusa kirjoitti...

Tällä hetkellä Suomesta ei saa ammattitasoista opetusta lehtikuvaajaksi mistään. Opettajia ei tällä hetkellä ole ainuttakaan. Jos haluaa alan oikeaa opetusta on mentävä Ruotsiin tai Tanskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kysymys.Ammattitaitoinen lehtikuvauksen opettaja.EIköhän sellaisen pitäisi löytyä yliopiston kuvajournalismikoulutuksesta.Katso ketkä alan huiput siellä kouluttaa.En sano nimiä enkä paljon muutakaan, kun taso on tämä.

Anonyymi kirjoitti...

Tarvitaanko mitään lehtikuvauskoulutusta oikeastaan lainkaan.Teknisen osaamisen saa haltuunsa kuka tahansa aika nopeasti ja helposti.Automatiikka päälle ja valotus ja tarkennus hoituu helposti toisin kuin ennen.Ei tarvita.Pointti on mitä lehtikuvaajan päässä liikkuu ja mitä sinne on tallennettu.Veteraanikuvaajien päässä on paljon kokemusta tietoa ja taitoa .Eikä ketään kiinnosta.

Anonyymi kirjoitti...

Jos haluat menestyä lehtikuvaajana hanki laitteita.Esim kiekkoon kamerat kattoon ja maaliin ja laidalta vetelet stillejä niin paljon kun kamera sietää.Joku saattaa kuvan julkastakin.Ja ulkomaankeikat.Tee tarjous.Saatat päästä johonkin.Matkat ja majotuksen ehkä maksavat ja hienoa.Saat nimesi lehteen. Olet siis jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kerran kolme palkittua ja koulutettua lehtikuvaajaa.Siis silloin kun koulutusta vielä oli.Missä he ovat nyt.Kaikki poistuneet kuvioista.Eivät jaksaneet.Kahdesta en pysty sanomaan mitään.Kohtalo on niin karu.Kolmannelta lähti just talo alta,vaikka siirtyi näistä töistä parempiin.Kyseesä on kolme todellista huippua.Usein lehtikuvakilpailuissa palkittuja.Silloin kun ko kilpailulla oli jotain merkitystä ja arvoa.Eli pysykää kaukana poissa tältä alalta te innostuneet nuoret.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä löytyvät kiinnostavimmat jutut tämän päivän lehdistä.Yleisön osastolta eli ns. lukijalta sivuilta.Siellä kirjoitetaan asiasta vaikka tod näk parhaat on sensuroitu.Ja lukijoiden kuvatkin alkavat olla tasokkaita.

Anonyymi kirjoitti...

Olen kertonut monelle friikulle ja vakituiselle tästä jutusta.Kaikki ovat kehuneet.Yksikään ei ole kommentoinut vaikka lupasivat.Pelko on kova.Eivät edes anonyymisti uskalla.

Anonyymi kirjoitti...

Viikonvaihteen lehdet.Työtön perheenäiti valittaa ettei käteen pakollisten kulujen jälkeen jää kuin tuhat sata euroa.Jaa.Ei mullekaan jää vaikka olen vakituinenen lehtikuvaaja.Toisessa jotkut on lomaillu Filippiineillä.Ok juttu nuorisovankilasta mutta kuvat mustavalkosia vaikka maailma on värillinen.Mutta hyvä vaikka tuskin saivat edes matkakulujaan useassa lehdessä julkaistusta jutusta.No ehkä harjoittelijaksi.Tuskin kesähommiin.

Anonyymi kirjoitti...

Joo.Tili tuli ja meni eikä riittänytkään.Mutta siitä on turha marista kun olemme tähän suostuneet.Jos printin levikit putoo noin 10 pros vuosivauhtia niin ei vakituisia kauaa ole ja taistelu siitä ketkä saavat jäädä on jo alkanut.Ja duunarit suostuu tekeen tämän takia mitä vaan.On koomista seurata noitten video ja nettitelkkaritouhua,jossa journalistinen taso on naurettavaa.Tai ei se naurata,kun siwan roskiksista kohta haetaan ruoka ja lasolia juodaan kun ei ola varaa kaljaan.Kauniit naistoimittajat vois ryhtyä huoraan.Tosin en ole sellasta nähnyt.

Anonyymi kirjoitti...

Toimittajana totean.Totea nyt mitä tahansa.Lehtikuvaajana totean ihan samaa.Finito.Ymmärrätkö.Over.Ohi.Gone.