sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Miksi en äänestä tänään(kään)

Miksi en äänestä näissä(kään) vaaleissa.

Olen istunut lehtikuvaajana eduskunnan kuvaajalehtereillä ja kuppiloissa vuodesta 1976. En ole koskaan -- Marjatta Stenius-Kaukosta -- lukuunottamatta tavannut tai kuvannut kansanedustajaa, joka olisi painamassa nappeja muun kuin itsensä takia. Kaikki eivät edes paina, kokoomuksen veijarit Sasi ja Zyskovicz kiilasivat napit alas tulitkun pätkillä.

1. Edustajat lupaavat asioita. Nämä lupaukset he siirtävät aloitteiksi eli kirjaavat ylös mitä vaalikarjalleen lupaavat. Nämä aloitteet viedään valtiopäivien alkaessa eduskunnan pääsihteerin huoneeseen, josta ne siirtyvät eduskunnan arkistoon kilometrien jonojen jatkoksi. Tiettävästi koskaan yksikään aloite ei ole mennyt läpi ja jatkanut matkaansa laiksi.

2. Eduskunta ja hallitus on virkamiesvetoinen. Todellisuudessa maata johtavat ministeriöiden virkamiehet, joita taas johtavat lobbaajat. Mitä etuja lakeja valmistelevat virkamiehet saavat lobbaajilta, ei tiedä kukaan. Demokratian kanssa ei Suomen "parlamentilla" ole mitään yhteyttä.

3. Puolueet valvovat tarkoin edustajiaan. Ryhmäpäätökset sitovat edustajia paitsi kun puolueen satraapit antavat luvan poiketa niistä, yksikään edustaja ei voi äänestää haluamallaan tavalla.

4. Kun eduskunnan saunaan vielä pääsi journalistina, kuuntelin muutaman vuoden aikana kännisten edustajien äärimmäisen halveksivaa puhetta äänestäjistään, sekin riitti.

5. Oman diagnoosini mukaan suurin osa edustajista on hakemassa palkan lisäksi paikkaa esimerkiksi valtionyhtiön johdossa, jotta ei tarvitsisi tehdä mitään muuta, kuin nauttia tähtitieteellistä palkkaa elämän loppuun.

6. Edustajista suurin osa on oman diagnoosini mukaan sosiopaatteja ja jopa psykopaatteja. Siihen riittää todisteeksi, kun istuu eduskunnan kuppilassa hiljaa ja kuuntelee.

7. Suurin osa annetuista äänistä menee jokatapauksessa hukkaan, kun ihmiset äänestävät tuttujaan tai muuten mukavia ja hyviä ihmisiä, jotka kuitenkaan eivät pääse sisään.

ja lopuksi, hyväuskoinen kansa äänestää sisään samat pöljät, jotka ovat jo miltei tuhonneet Suomen. Nämä pöljät ajavat jopolla punaisissa farkuissa tiedotustilaisuuteen ja omaavat geeniperimänä ison suun ja hyvät hampaat, substanssilla ei siinä ole mitään merkitystä. He vain ovat niin somea, niin somia!

Eduskunnan kuvaajalehterillä joskus -80 luvun alussa




2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mielipiteesi on väärä.
http://i.imgur.com/NrviOBK.jpg

Jore Puusa kirjoitti...

Miten mielipide voi olla väärä? Sehän on vain mielipide, yhteiskunta joka asettaa joidenkin mielipiteet vääriksi, koska on erimieltä niiden kanssa, alkaa lähestyä fasismia.