keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Geometriset harjoitukset.

Alkukesä oli kylmä ja sateinen ja minulla oli suuria vaikeuksia Tiina III:sen koneen kanssa. Surukseni en päässyt merelle kuin pari kertaa. Sain vihdoin startin toimimaan edellispäivänä ja viime 14-15.7. yön ja illan vietin tutussa laguunissa.
Harvoin jos koskaan kuvaan mitään luonnossa. En halua pilata kokonaisvaltaista elämystä kameralla. Nyt kuvasin muutaman harjoitteen, jotta edes hiukan rutiinia säilyisi. Opiskelijani varmaan muistavat, että kutsuin tällaisia geometrisiksi harjoitteiksi, koska mielestäni nämä eivät ole valokuvia, vaan niitä kuvaamalla pesee likaa visuaalisesta silmästään. Valokuviksi ne muuttuvat, jos niihin lisää henkilökohtaisen panoksen.


Käärme on lähtenyt nahastaan. Koskaan en ole nähnyt tapahtumaa livenä. Nahka on halkaisijalla, koska nahka on viiva. Viiva tarvitsee seurakseen orgaanisia, hallitsemattomia muotoja. Pelkkä viiva olisi mittakaavaton ja staattinen. Käärmeenahka haukottelee.
-
Kameran terävyysalueet ovat itseasiassa 3D. Kun näkee tällaista ajattelee heti missä asennossa kenno on viivaan nähden ja mitä kuvaajan pitää tehdä kääntääkseen kennoa, jotta terävyysalue kulkee pitkin viivaa ja jättää osan kuvan tasosta softiksi. JOS on saanut koulutuksen - osaa ajatella 9x12 palkin kautta. Käännät ja väännät plus nostat ja lasket lautaa.  Scheimpflug sedän touhuja lisäksi The Scheimpflug principle images the anterior eye with a camera at an angle to a slit-beam creating an optic section of the cornea and lens.
Harjoitelmissa valotan aina ali rajusti, jotta voin PS:ssä ladata suuren merkityksen vaalealle tai valkoiselle, tiedäthän 0,3 - 0,1 alueelle käyrän oikeassa ylänurkassa. Haluan sinne paljon kamaa, jotta voin katsoa, mitä nyansseja vaaleassa on ja on helpompi  leikkiä eri ajatuksilla otsikoista, johon kuvan prinsiippi sopii ilman lattean vision tuomaa alkuharhaa. Sillä jokaisen harjoitteen taustalla on halua saavuttaa suvereeni kyky tuoda kuva ja teksti samaan tilaan tasaveroisina ja yhdentarkoituksen journalistisena tuotteena.




Puu nimeltä Laaksonen. Tässä saaressa olen käynyt 19 vuotta. Tämä mänty on odottanut minua juttusille sen ajan ja paljon ennenkin. Sen latvus on aina ollut yhtä hintelä ja kuiva. Merkillistä sinnittelyä. Annoin sille nimeksi Laaksonen erään kauan sitten tapaamani miehen mukaan. Hänelläkin oli harva latvus ja sisua perkeleesti. RIP Pera.
-
Laaksonen on kolmanneksessa, kolmannesta haen aina näissä harjoitteissa, jotta näkisin sen näkemättä sitä. Minä siis kuvaan oikealla silmällä ja ohjaan fyysistä itseäni vasemmalla - katsoen sitä kautta näkien laajemman kokonaisuuden. Kuten ikäisilläni koulutetuilla oikeilla lehtikuvaajilla - on todellisuuteni split image. Etsimen tasaisen 2D sijaan, kuvaan 3D tilassa jolloin näen 60 millin kannasta johtuen streona asiat ja voin liikkua tilaan, jossa tarpeettomat elementit eivät kohtaa. Siitä esimerkki alempana TIINA III maston sijoittelun suhteen. Tämä kaikki syntyy jatkuvasta harjoittelusta - kuten viulistillakin.
Ikävä kyllä tuloksen näkeminen ja oivaltaminenkin vaatii harjoitusta, jota yleisöllä ei ole ja siksi me PRO kuvaajat olemme työttömiä ja siistin näköiset hymykoneet tekevät kuvia kunhan kamerasta tsimppauksen jälkeen saavat ne ulos.




Jotta voisi pilkata pölkkypäiden hirmuisia kuvia, pitää itse kuvata juuri niitä samoja. Tässä pätee arvostelu, jonka mukaan ei saa arvioida kuvia, ellei itse pysty samaan. Banaalin kuvan ottaminen on PRO:lle hankala paikka. Ihankuin Retuperän WBK:lle väärin soittaminen tahallaan. Se, että tuossa istun ja oikean käden vieressä on konjakkilasi ja on mielipuolisenupeanihana hetki.....ei mitenkään edellytä, että se pitäisi kuvata ja naamakirjailla. Mutta se pitää tehdä kerran. Ja katso lapsi, taivas aukenee. Auringonlaskukuvaa peukutetaan vimmalla, jota ei koskaan todellisten sydänveripäivitysten kohdalla. Kritiikittömällä kansalla kamala kohtalo


Hyikamala, että vihaan pystykuvia ja siksi en voi mennä enää yhdellekään safarille. (kirahvit)
-
Mistä se johtuu?
Pystykuva puristaa lähes aina vaakasuunnassa tapahtuvan liikkeen kasaan. Minulla on jokin perverssio nähdä liike kuvassa tai sen puute. Pystykuvassa liike toki voi olla ylhäältä alas mutta mikä siten liikkuu luotisuoraan ylösalas? Raketti...mutta sekin kuvataan usein Cape Canaveralissa vaakana miljöön takia. Kuvan pääkohde lukitaan miljööseen miltei aina, siksi pelkkä ötökkäkuva on omituinen, koska se kertoo mikroskooppisen hienosti kärpäsen Alientyyppisen suun muodon, mutta ei kerro mitään siitä, missä kärpänen luudaa.
Pystykuvan toinen ongelma on, että mittakaavattomana vaakataso alkaa kääntyä pystytasoksi. Mittakaava ja kuvan sisäisen visun kontrasti tekee pystykuvan aineistosta
vaa´an takaisin. 




Luonnon materiaalikontrasteja kuvaamalla oppii. Ei tämäkään ole Valokuva, vaan käyttää vanhaa totuutta, epänormaaliin rajaukseen ja sijoitukseen tasossa asetettu kuvan osa nousee voimakkaimmin esiin.
Kontrasteja voi lisätä lukuisia, pinota kuvatessaan kuten PS layereita. Hento RGB kontrasti, orgaanisen ja epäorgaanisen kontrasti. Kevyen ja raskaan.... Limaisen ja siveän puhtaan....jne. Näin kuvista voi kunnon otsikoinnin ja kuvaajan oman kieliopin kautta saada aikaan lehtikuvan isolla L:llä.
Kuvan jännitteen täytyy pysyä yllä jonkinaikaa.
Siksi nykyinen HS:n trendi, Martin Parrilta kopioitu suorafläsh kuvottaa, koska se tappaa kuvan oman kielen ja tuo tilalle rikospaikkakuvan detaljeilla mässäilyn. Suorafläsh on vain temppu aikana, jolloin RAW:stä voidaan kaivaa eteen lisää D:tä.
Nyanssit ovat oleellisia toki, kukaan ei tätäkään hiukan softina katsoisi - MUTTA tilanne muuttuisi, jos tämä olis täysin softi. Silloin softi ei olisi virhe, vaan tarkoitus.




Aina reissussa harjoitellessa on tehtävä positiivinen ja negatiivinen kuva . Tuonne pimeään se TIINA III sukeltaa, mutta on toivoa vielä, pimeys on vain uhka, koska liikkeellä on tilaa. Loppuvalo viistää. Mikä on totta? Katsoessasi lokaatiossa tuohon suuntaan on vasen laita softi ja tukossa, koska aurinko strittaa öögaan.
-
Miten softi ja tukossa sen laidan pitäisi olla, jos kuva verifioituu printissä?
Missä menee valehtelun ja Heikuroinnin raja?
Kuka lopulta määrittää absoluuttisen totuuden kuvan suhteen?
Onko suorafläshkuva ainoa absoluuttinen totuus, koska se avaa kohteesta kaikki viistävän valon aikaansaamat 3D alueet?


---------------------------------------


Tämä kuva menee Matti Björkmanille. 
Viikko sitten syöpään kuolleelle Lehtikuvan kollegalleni. 
Matti oli hiljainen PRO. Ole sinä tuo lokki kuvassani. 
Vanhat kuvaajat eivät kuole, he vain feidaavat pois.

Aamu. Tämä on muistonäpsy.
Ehkä en enää koskaan kuvaa auringonnousua horisontista?
On viileää ja linnut alkavat kiljua ja karjua ja piipittää ja sirkuttaa ja kurnuttaa ja kiekua ja.....
Ne palvovat uutta valoa yön kauhujen jälkeen ja ovat ihmeissään ollessaan vielä hengissä, kaikki meistä eivät ole..

2 kommenttia:

Jore Puusa kirjoitti...

Voi hitto, piti laittaa tähän kissavideo mutta tulikin pohdiskeleva kuvajournalismijuttu. Kuka sellaista paskaa nyt jaksaisi lukea. Älkää ihmetelkö miksi suomalaisella ammattikuvauksella menee päin seiniä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, sentään Nyt.fi julkaisi juttuna videoklipin aivastelevista siilinpoikasista, kannattaa ottaa oppia

Mutta ei sentään, hyvään aikaan tuli luettua tuo juttusi koska se on hyvin totta. Ei kannata jäädä siihen harhaluuloon että kun kerran on jotain hoksannut sitä ei kannattaisi harjoitella ja harjoitella ja harjoitella. Ulkona sataa ja taidan viedä kamerani kävelylle, saattaa muutama kuvakin tulla reissun tuloksena.

JK