tiistai 7. heinäkuuta 2015

Ulkoministeri Soini tuhosi Suomen ja Venäjän suhteet.

Vältellessään poliittista vastuuta ja puolueensa romahdusta neljän vuoden kuluttua Timo Soini valitsi ulkoministeriyden rahaministerin duunin sijaan. Hän ei kuitenkaan osannut ennustaa, että jää historiaan E. Erkon 1938-1939 jälkeen seuraavana ulkoministerinä, joka tuhoaa Suomen suhteet Venäjään.
Kokematon ulkoministeri toisti haastatteluissa notifikaatiosanaa, jonka oppi suurin vaikeuksin sanomaan oikein ( syväkurkkuni UM:ssä mukaan). Virkamiehillä oli melkoinen työ saada Soini tajuamaan, miten kriisiä voitaisiin hoitaa ja…siinä epäonnistuivat.
-
Kuten aina hädän hetkellä, Suomi mokaa. Suomi olisi surkea osallistuja, jos maat voisivat pelata sakkia, siinä pelissä pitää ennustaa vastustajan siirrot ajassa eteenpäin.
Venäjä retkutti meitä mennen tullen ja pienen populistipuolueen yhdenasian mies ei osannut pelata isojen poikien kanssa. Eivät auttaneet raiskauksesta tuomitun Putkosen kirjoittamat sutkauksetkaan.
-
Nyt ollaan kusessa ainakin jonkun aikaa tai jopa lopullisesti. Tässä olisi tarvittu Erkki Tuomiojaa, joka tajusi - että USA on aika kaukana ja Venäjä on aika lähellä.
Soini ja monet muut tässä maassa eivät ymmärrä oleellisinta asiaa, karttaprojektiota.
Kun maailmaa katsotaan kartalta Suomen ja Helsingin projektiosta, ei Venäjä näytä niin pahalta pedolta kuin jos…maailmaa katsotaan Moskovan projektiosta. Naapurimaa minisuomi on kärpäsenpaska jättimäisen Venäjänmaan laidalla. Tsuhnille naureskellaan kun me juostaan puskiin piiloon Moskovan ärähtäessä. Siihen on vaan totuttava, geopolitiikalle ei voi mitään.

Puhekuplan sitaatit suoraan Timo Soinilta. Todennäköisesti © on demariloikkari Putkosen?

On olemassa ns " common sense" jota on hiukan vaikeaa kääntää suomeksi. Tätä "maalaisjärkeä" ei nyt oivallettu käyttää, jos sitä onkaan. Kun rakkaat itänaapurimme niin päättävät, he ajavat Suomen yli vuorokaudessa, emmekä voi sille mitään. Talvisota ei toistu, enää eivät piippalakit rämmi mantteleineen hangessa kainaloaan myöten. Rokat heidät konepistoolilla suolasivat, nyt on ihan eri kokoiset pyssyt.
1939  Sanoma Oy:n luoja ulkoministeri Erkko pakeni Ruotsiin ensimmäisten joukossa, minnehän Soini suunnannee? Irlantiinko pubiin?
-
Otetaan turpiin kuitenkin mieluummin EU:lta kuin Venäjältä, jooko...

Ei kommentteja: