maanantai 25. tammikuuta 2016

2015 kujo ja Peshawar


30 vuotias lehtikuvaaja istuu Pakistanin Peshawarissa, InterContinentalin permit roomissa.
Kuvan ottaa HS:n ulkomaantoimittaja Timo Vuorela, jolle kuuluu lähin olut ja RayBanit. Me odotamme jo neljättä viikkoa, Timo hakee edelleen luotettavaa fikseriä Afganistania varten ja minä kuljen Peshawarin katuja, vaikka respa pyörittelee silmiään aina kun livahdan ovesta ulos.
"No no sir dey will kut Your headd off. Dis city is not safe for whide peopble. My cousin can dake You to bazaar....etc". ( koetan transkriptata pakistanilaista D englantia) 
Mitä minä bazaarilla, pitää kuvata jotain, jota läheddää Suomeen. Jotain epävakauden visuaalista ilmenemää.




Pakistanissa ei saanut kansa kitata kaljaa eikä juoda olutta, mutta me vääräuskoiset saimme. Meitä varten oli synnintekohuone hotellin kellarissa. Permit room. Siellä asui Ahmed, paikallisen yliopiston työtön englannin lehtori. Hänellä oli edessään valtava musta kirja. Jokainen drinkki kirjattiin ylös, mustekynällä. Ostettaessa Ahmed otti passin, katsoi numeron, kirjasi ylös ja myi. Permitin nurkassa kiroili britti, rekkakuski, jonka vetäjän kone oli hajonnut. Hän oli firmansa konkurssin jälkeen rahattomana kuudetta viikkoa jumissa Peshawarissa. "Goddammit these fuckin apes" suoltui valkoisen miehen rotuoppia ukkelilta, jolla leuoissa kolme hammasta Thatcherin sosiaalipalveluleikkausten indisiona.

Jos Jesse olisi Jullen kanssa posahtanut pöytään bisselle ja kertonut, että 2015 alani on loppu ja että äijäpaha olet viidettä vuotta työttömänä lehtikuvaajana, olisin tarjonnut taivaallisille sedille gintonicit ja muuttanut työmaata. Minusta oli mukava ajaa rekkaa. Tien yksinäisyydessä ajatukset rullasivat.

Millainen kujovuosi 2015 oli.


Lehtikuvaajat RY
muutti nimensä Suomen kuvajournalisteiksi :-) Olin ottanut Facebookissa jo paljon aiemmin tuon ryhmän nimen, joten suomalaisen tavan mukaan lehtikuvaajien puheenjohtaja kävi uhkailemaan ja halusi ao ryhmänimen itselleen. Jos olisi kohteliaasti pyytänyt, olisin antanut.


2015 ei ollut vuoden lehtikuvaajakilpailua. Oli vain minun huvittava kuvajournalisti 2014 kilpailuni, johon osallistui kolme kuvaajaa.
Kuvajournalismia on otsikon, leipätekstin, kuvan, ingressin, taiton ja kuvatekstin yhdistelmä kuten joskus ennenvanhaan, kuvajournalismia ei ole yksittäinen julkaisematon pönötys irrallaan jutun kontekstista.

Tänä vuonna ei enää kukaan lähettänyt minulle kuviaan, siis reproja sivukokonaisuudesta.




HS tekee aukeaman puffin oman stafferinsa näyttelystä ja kirjasta. Kyseessä on syrjäytyneistä nuorista miehistä tehty reppari. Ja tuon kuvakoosteen clouksi tai gägiksi on valittu kuva, jossa setä puhaltaa posket tyhjiksi vitutuksen merkiksi. Ihmistä ei saa asettaa halveksittavaan asemaan journalimissa. Kaveri kulkee tämä , hänestä totaalipöljän näköisen tekevä kuva mukanaan loppuelämänsä. Meillä kuvaajilla ei ole mitään oikeutta tehdä pahaa kuvattaville. Kuvaajan kyvyttömyyttä alleviiva,  että tämä on samalla ainoa kuva koko setissä, jossa on edes jonkinlainen kuvallinen ote.


2015 helmikuussa opetin muutamia kertoja Tampereen Yliopiston kuvajournalismin laitoksella. Liekö ollut ensimmäinen kerta, kun opiskelijta ostivat itse opettajan oltuaan tyytymättömiä laitoksen tarjoamaan opetukseen. Opiskelijat ovat Tampereella tehneet useita valituksia kujo-opetuksesta. Turhaan.

2015 tein harvat kuvaukseni suomenruotsalaiselle medialle ja pikkuruiselle paikallislehdelle, joka joutui vuodenvaihteessa lopettamaan.
Forum, Handelsgillet ja pari muuta ruotsinkielistä julkaisua ostivat kuvauksia-
Liityin UKKO. fi palveluun laskuttaakseni ja saadakseni liiton kassaa varten oikeanlaisen paperisodan. Taloudellisesti kuvaamisessa ei ole mitään järkeä, satasesta jää käteen noin 25 €. Mielenterveydelle taas tekee hyvää, kun asiakas pitää kuvista ( aidosti, eikä nimen perusteella)



HS:n kuvien kokonaisarvosana pitää antaa. Kouluarvosana siis. Kuvien visuaalinen taso laskee koko ajana. HS:n kuvaajissa ei ole kuin Jukka Gröndal, joka osaa tehdä visuaalisen lehtikuvan aiheesta kuin aiheesta. Kokonaisuudelle annan pitkään harkittuani 6,5. Tuo tule siitä että useimmiten kuvat ovat tarkkoja. Mutta kuvaajat eivät hallitse enää niinsanottua "laatikkoon kuvaamista" eli eivät näe ollenkaan kohteen ympäröivää miljöötä eivätkä pysty kehittämään miljööstä journalistisen narratiivin osaa, siis amatöörikuvausta.


2015 tapahtui historillista. IltaLehti irtisanoi kuvaajansa ja osti toimittajille DSLR myllyt.
Se näkyykin selkeästi. IL:n kuvamateriaali on eräs huonoimmista Suomessa. IL:n johto suhtautui halveksivasti ja ylimielisesti kuvaajiinsa eroprosessissa, myös sanallisesti. Sama ilmiö näkyi Aamulehdessä, josta laitettiin ulos mm kuvankäsittelijät ja muutama lehtikuvaaja. Nyt koko lehden kuvaliikettä pyörittää viisi lehtikuvaajaa, jotka käsittelevät myös toimittajien kuvat. Tuostakin johtuu, että graafeja on AL:ssä paljon enemmän ja ne ovat heikkotasoisia verrattuna kansainväliseen tasoon.

2015 Suomen printin lippulaivan kuvatoimituksen boss Jukka Gröndahl halusi takaisin kuvaajaksi. Näin osa lehden kuvista parani. Mutta uudeksi päälliköksi tuli vanha Zappaklubilainen ja sen seurauksena freerekry muuttui 10 vuoden takaiseksi, eli käytetään huonoimpia mahdollisia kuvaajia ja jos mahdollista - vain naisia. Olen ehdottoman tasa-arvon kannalla ja siksi tekijät pitäisi valita osaamisen, ei sukupuolen perusteella.

2015 irtisanottiin lisää lehtikuvaajia kaikkialla Suomessa ( ja maailmalla). Seuraus oli selkeä ja lukijoiden havaitsema. Kuvien taso romahti. Sen seurauksena levikki laski ja ilmoittajia lähti.. Tuon seurauksena pantiin taas lisää kuvaajia ulos ( koska irtisanomiset kohdennetaan useimmiten kuvapuolen ihmisiin) jonka jälkeen kuvien taso romahti taas..... ja levikki laski. Oravanpyörä, jonka seurauksia ei tajuta, koska teksti-ihmiset tai kaupallisen alan ihmiset johtavat myös kuvantuotantoa lehdissä.
Internetajan nuoret eivät jaksa katsoa vinossa pönöttäviä teryleeniukkoja, vaan äänestävät jaloillaan.



Tässä esimerkki kertakaikkisesta osaamattomuudesta. Kuvassa lienee puhkipalanut keskivartalolihava mies röökillä parvekkeella? Kun ottaa valokuvan Suomen merkittävinpään lehteen pitäisi osata edes hiukan valokuvausta.

2015 Keskustelu lehtikuvauksesta hyytyi miltei kokonaan. Tässä esimerkki. Vaalikampanjan aikaan YLE Strada ohjelma tuottajanaan Inari Uusimäki pyysi minut vaalimökkikiertueelle ja kuvaamaan tapahtumia kertomalla samalla kuvaamistavoista. Piti myös arvioida nykylehtikuvausta. Neljän tunnin proggiksen tultua tallennetuksi, tuli seuraavana päivänä soitto -- jossa sanottiin-- että heidän on pakko ottaa ohjelmaan vastaväittäjä, kertomani ei voi olla totta ja oli liian kriittistä.
Kenen piti tulla....sitä pyynnöstä huolimatta ei kerrottu. Kun tällaisesta ei oltu sovittu etukäteen, kielsin materiaalin käytön. Jos olisin ( kuten kuulin myöhemmin) kehunut kujon tilaa, ei mitään ongelmia olisi ollut. Kriittisyys piti torjua, koska sen esitti mieskuvaaja.

Kuvajournalistien FB ryhmän kommenttialueet ovat tyhjiä, keskustelua ei seuran sisällä ole. Journalistiliiton lehti ei kirjoita kujon ongelmista. Jos lehtikuvauksesta on juttu ,se käsittelee kuvaajan harrastuksia tms. mutta ei koskaan vaikkapa kuvaajien korvaamista toimittajilla. Liittomme on surullisesti  toimittajien liitto, on aina ollut.
Tervettä, rajuakin keskustelua tarvitaan juuri nyt, mutta sitä ei ole ollenkaan.
Jos jotain hyvää alallamme olisi ollut, kertoisin sen tässä.

Suomessa on tällä hetkellä 3+1 lehtikuvaajaa, jotka uskaltavat kritisoida alaansa, myös lehtitalojen sisällä.

Olen tuo 1 ja muut ovat aktiiveja, joten heitä ei voi mainita, he ovat jo nyt vaikeuksissa toimituksissaan, joutuvat puhutteluihin ja kiusaamisen kohteeksi ollen samalla työpaikkansa parhaat kuvaajat.

....ja. Tamepereen UNI hakee vierailijaprofessoria. Myös KUJO:n osaajille on tarjolla mahdollisuus. Aion hakea ja se olkoon sitten viimeinen työpaikkahakemus tässä elämässä..
Kuten sanottua jäin työttömäksi, kun sukseni menivät HEO:n uskovaisen johdon kanssa ristiin 2011.
Työttömyysaikana olen tehnyt ne mainitut 151 työpaikkahakemusta, avointa ja kohdennettua. Kertaakaan en päässyt haastatteluun.

Hain esimerkiksi Jorvin sairaalakuvaajan paikkaa, erikoistumisalue tiedotus, siihen otettiin hääkuvaaja, jolla kontakti Jorvin johtoon ;-)
Toisen kerran hain taistelukuvaajien ohjaajaa SA INT:iin. Siihen valittiin myös rekryn tuttu, jolla ei ole taistelukuvaamisesta mitään kokemusta.

Minulla nyt hiukan olisi ollut :-)

Suomessa on varaa hukata osaaminen, itsenäinen ajatteleminen ja kyky kyseenalaistaa. Sitten ihmetellään, miksi menee päin helvettiä.




Ja viimeisenä esimerkki "urheilukuvauksesta" tänään tässä maassa. Huokaan syvään ja poistun hiljaa Reinot jaloissani naristen taustaverhon taa vasemmalle ja istun keinutuoliin kyynel silmänurkassa.











9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja kiinalaisen pakkasopin kirjoittaja laittaa takin sisälle vuoren, kun joku muu laittaisi sinne vuorin...

Jore Puusa kirjoitti...

Kiinassa kaikki on suurempaa, takitkin :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa että haet proffan paikkaa vaikka jollekin Koutaniemen kaltaiselle se varmaan meneekin :P Pidetään silti sulle peukkuja!

JK

Jari Niiniö kirjoitti...

Käväisin pitkästä aikaa journalistin sivuilla.

Oli tavallaan surkuhupaisaa kun ajankohtaiset-osio on täynnä otsikoita, joiden sanoma on, että pian kaikki saavat potkut.
Esimerkkejä:
"Alma Aluemediasta irtisanottiin kuusi toimittajaa"
"Aller ulkoistamassa taittotyötä Viroon ja Latviaan"
"Alma Mediaan isot yt:t"

Onneksi kuitenkin maassa on yksi iloinen kuvaaja, Valokuvaaja Leif Weckström, joka kertoo olevansa Hufvudstadsbladet-lehden ainoa täysipäiväisesti työskentelevä valokuvaaja.

Lisäksi hän haluaa kertoa toisesta kuvaajasta, joka on norjalainen, ja tämän tosi hienosta lausahduksestaan "det är mycket bättre att vara pressfotograf än att arbeta’ (on parempi olla lehtikuvaaja kuin tehdä töitä)".
http://www.journalisti.fi/artikkelit/2016/1/journalismi-on-iloni-ja-tyni/

Pätkän idea tuntuu olevat, että on ihan jette kivaa tehdä hommia, ihan vaan kun se on niin kivaa.
Palkasta , taloudesta kollegoiden ahdingosta viis....

Pääasia, että itse pääsee kaikkiin hauskoihin paikkoihin ja Suur-Saimaan mökkiläisetkin kutsuvat kylään.


Tavallaan hauskaa, huomata ns. ammattilehtien yleinen tendenssi myös tässä tapauksessa.
Tämäkin julkaisu haluaa vain hymyillä iloisesti erinäisten henkilöiden kautta, vaikka todellisuudessa kaikki menee päin Peetä.


Jore Puusa kirjoitti...

Journalisti haluaa esitellä onnellisen kuvaajan. lehti ei uskalla tai pysty kertomaan alasta.
Lefa on lefa...kiltti mies joka haluaa itselleen ja muille hyvää.
Ja samalla ei tajua että olisi ollut mahdollisuus puhua ongelmistakin.

Anonyymi kirjoitti...

No johan on: kuvaajia irtisanotaan,kuvien taso ties mitä ja sokerina pohjalla: koulutus niin huonoa,että opiskelijat tilaavat paremman ja maksavat luennot omasta pussistaan!!!!???

Anonyymi kirjoitti...

Journalisti-lehden "ilo erikoisnumero" on tutkivan journalismin merkkipaalu,joka pitäisi palkita.LW:n lisäksi lehdessä esiintyy muitakin iloisia,innokkaita ja hymyileviä kujo-ihmisiä.Näiden löytäminen on varmasti vaatinut runsaasti työtunteja.Kiitos: kyllä taas jaksaa jäsenmaksuja maksaa.

Jari Niiniö kirjoitti...

"Journalisti-lehden "ilo erikoisnumero" on tutkivan journalismin merkkipaalu,joka pitäisi palkita.LW:n lisäksi lehdessä esiintyy muitakin iloisia,innokkaita ja hymyileviä kujo-ihmisiä.Näiden löytäminen on varmasti vaatinut runsaasti työtunteja.Kiitos: kyllä taas jaksaa jäsenmaksuja maksaa."

Tuo on ihan jees jos vastapainoksi tulee myös kylläpä vituttaa -numero.
Sen ei tarvitse olla edes erikoisnumero, sillä vittuuntuneita kuja-ihmisiä löytyy varmasti helpommin kuin iloisia ja lystikkäitä kujo-ihmisiä.

Siitä ei toki myöskään tule mitään palkintoa, sillä sehän olisi mökötyksen suosimista, jota nykyisessä tykkäysyhteiskunnassa ei tule missään tapauksessa hyväksyä.

Yltiöpositiiviset, hihittelevät ja söpöt pikku ikipissikset voivat hoitaa ennakkosensuurin, niin varmasti ei tule kellekkään paha mieli.

Tosin jos pissis ei saa valinnoistaan riittävästi tykkäysnippelin hiblauksia, niin toki pitää muistaa järjestää tälle kriisiapua, ettei pikkunen mieli järky elämän tuulista ja takaiskuista.
Ja ainahan se mieli palautuu taasen iloiseksi, jos joku lahjoittaa läjän plagioituja marimekkokuoseja, ihan vaan hyvää hyvyyttään, ilman mitään taka-ajatuksia kriittisen journalismin tason säilyttämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs Jore sanoo Vuoden kuvajournalisti -ehdokkaista? Minä sanon että kuraa kaikki viisi. Pari hyvää yksittäistä kuvaa, mutta kokonaisuudet todella heikkoja.