perjantai 14. maaliskuuta 2014

Miksi kuvajournalismin taso on romahtanut?

Kävin kuluvalla viikolla useita keskusteluja kollegoitteni kanssa ja olin yhteydessä muutamiin kirjoittaviin tuttuihini pääkaupunkiseudun lehdissä. Keskustelimme journalismin tilasta ja lehtikuvista.
-
Oireellista on, että kaikki ensimmäiseksi kielsivät ehdottomasti nimensä käytön jutun yhteydessä. Pelko, että seuraavien YT neuvottelujen aikana ns. "hankalat" pannaan ulos, lamaa tällä hetkellä keskustelun journalistien ammattikunnassa. Kuitenkin  "hankalat" ajattelevat omilla aivoillaan ja heidän juttujaan jaksetaan lukea ja kuvia katsoa toisin kuin myötäsukaisten, koska ne erottuvat valtavirrasta.
-
Kokoan tähän  yleisiä syitä, viittaamatta erityisesti mihinkään mediaan tai henkilöön.
Kuvituksena on suomalaisten lehtien www sivuilta kokoamiani, parin päivän sisällä julkaistuja kuvia. Kuten näkyy, ei Lehtikuvaajat Ry:n lausahdus:"kuvajournalismilla menee nyt paremmin kuin koskaan" ole tuulesta temmattu ;-)
Tässä ensin otsikoita, jatkan selventävillä teksteillä viikonlopun aikana. Jos mieleesi tulee syy, jota en mainitse, mailaa. En koskaan ilmaise lähdettäni, toimin journalistin sääntöjen mukaan.
Kuvan kirveen hamarapuolella ei kuitenkaan ole tekemistä  miehen päähän osuneen kirveen hamarapuolella.



1. Harvesting ilmiö ja sen aikaansaama masennus ja toivottomuus tulevasta johtaa välinpitämättömyyteen laadun suhteen.
Harvesting tarkoittaa mediyrityksen suorittamaa lehden tms. alasajoa siten, että lehti laitetaan ns. kuntoon ottamalla ns. löysät pois eli irtisanomalla kaikki, joita ilman lehti edes jotenkuten tulee toimeen. Kun lehti näyttää hyviä tunnuslukuja, se voidaan myydä. Esim Eero Lehden toiminta KeskiUusimaan suhteen.

2. SJL on  liitto, joka keskittyy heikkona olemaan ärsyttämättä lehtien omistajia.
SJL ei juuri koskaan ole huolehtinut (kuvaaja) jäsenistään siten, että liitto olisi kokonaisvaltaisesti koettanut parantaa visuaalisten työtekijöiden asemaa. Tekstikysymyksissä kuvaajien ongelmat on pyyhitty yli  samaa tahtia omistajien vaatimusten kanssa, kunnes on päästy toimittajien asioihin. Tässä viittaa suoraan SJL:stä kolme vuotta sitten saamaani tietoon. Kuvaajat tulivat mukaan vasta 1971. Heitä ei juuri liiton elimissä näy ja heidät koetaan yleensä hankaliksi ja heikosti koulutetuiksi.

3. Lehtitalojen johdossa on useimmiten taloushallinnon koulutuksen saaneita, harvoin enää journalisteja.
Journalistien johtaessa lehtiä esim toimitusjohtajina, he näkivät millä on merkitystä lehden myynnin kannalta ja oivalsivat tuotteen laadun merkityksen. Talouskoulutuksen saaneet taas katsovat vain viivan alle huomioimatta busineksen erikoislaatuisuutta, siis neljättä valtiomahtia, vallan vahtikoiraa.

4. Toimituksissa kuvaa käsittelevät tekstijournalistit, joilla ei ole mitään koulutusta visuaalisuuteen. He myös usein kuvaavat kuvat.
Hyvin harva toimittaja välittää juttunsa yhteydessä olevan kuvan visuaalisista arvoista. Heitä toki on mutta enimmäkseen kuva koetaan reliikiksi, pakoksi, jonka voi toimittajakin ottaa, koska kuvan laatua ei kyetä arvioimaan ( ollenkaan) Tähän puuttuva kuvaaja koetaan hankalaksi. Kuvaaja ei kuitenkaan voi puuttua toimittajan tekstiin. Hierarkia on vahva.

5. Taitto on ns. reikätaitto dammeineen, eikä mahdollista nopeita muutoksia ja innovatiivisia ratkaisuja kuvien suhteen, kuten voimakasta vaakaa tai pystyä.
Tämä karsii kuvaajan oivallukset pois ja estää uutisiin reagoimisen kuvan kautta.

6. Suomessa on valokuvaan liittyviä ammatteja aina halveksittu.
Jos katsotaan suomalaista elokuvaa -on valokuvaaja aina esitetty juoppona hölmönä, joka pilaa juhlat häiriköiden. Vrt Toivo Mäkelä / Oikein hyvä ihmiseksi.

7. Mediaa kuluttavaa ja sitä ostavaa yleisöä ei ole koulussa opetettu vaatimaan laatua, lukemaan kuvaa ja keskustelemaan mediasta.
Kuka tahansa voi toimia kuviksen opettajana peruskoulun alakoulussa. Huvikseen akvarelleja maalaava uskonnonopettaja ei välttämättä ymmärrä mediasta mitään.

8. Ilmaiskuvalla on yhä laajempi merkitys ja kuvan antamista ilmaiseksi pidetään normina.
Kuvastaan rahaa pyytävää ammattilaista pidetään vajakkina. Miksi siitä (kuvasta) pitäisi maksaa, kun kaikki kuvat on webissä ilmaisia?

9. Kuvajournalisteilta puuttuu itseltäänkin kyky keskustella ja toimia joukkona tilanteen parantamiseksi.
Vrt juttuni alempana vuoden lehtikuvaajakilpailusta...

10. Alan sisällä on jo kauan vallinnut selkäänpuukotusmentaliteetti, työ hankitaan dissaamalla kollegaa ja viemällä hänen työpaikkansa tai asiakkaansa.
Vrt. Sanomien sopimus ja 300 rohkeaa, jotka kieltäytyivät allekirjoittamasta ja joiden töille ilmaantui heti tekijät.

11. Irtisanomiset alkavat aina visuaalisista suorittajista, jolloin heidän sananvaltansa vähenee kiihtyen. Samalla nuoret lopettavat lehtien lukemisen, kuvien ollessa tämän jutun yhteydessä julkaistujen tasoisia.

12. Median sisällä on aina ollut selkeä hierarkia ja pennalismi, joita tabuja rikkomaan pyrkivät on kyseenalaistettu. Median hierarkiassa tulee ensin teksti-ihminen ja sitten kuvantekijä.

13. Alan koulutus on heikkotasoista ja siellä opettavilla henkilöillä ei ole omakohtaista kokemusta lehtityöstä.
Vrt esimerkiksi opiskelijoiden vuosia jatkuneet valitukset johdolle Tampereen YO:n kuvajournalismikoulutuksen tasosta.







2 kommenttia:

Jari Kähkönen kirjoitti...

Kuva numero kymmenen on niin huono, että se on jo hyvä ts. originellilla tavalla salaovela ja lyö jutun narratiivia korville. Vähän niinkuin Stalinin puhdistusten aikaa kuvannut laatusarja Arbatin lapsen Yle Teemalla, jossa kouluun saapunut Isä Aurinkoisen rintakuva oli sidottu säilyäkseen ehjänä kuorma-auton lavalla. Kaikki kakarat hoilasivat kuorossa, että Stalin on hirtetty.

Kuvassa esitetään surkean näköinen sosiaalijohtaja lysyssä ajettuna käytävaan kuin vailla jopa työhuonetta, sekä viimeistään salaoveluus laukeaa taustan "taloustoimisto" -kyltissä, joka sitoo kuvan tiiviisti kunnallisen hämärävallan, alibudjetoinnin ja kieron bisneksenteon viitekehykseen. Se on juuri näin oikeasti, ja yhdistetynä noin kaheliin juttuun kuin sosiaalijohtajan työssäviihtyvyys, lopputulos on dimangia.

Kyseessä on kuitenkin pitkälti taiteen lainalaisuuksiin liittyvä ajatus pääosan työn keskinkertaisuudesta, harva onnistuu olemaan edes oikeasti aivan kauhean huono. Isossa kuvassa...hahahahaa...anteeksi... Tämä on kuitenkin yksittäistapaus, joka ei mitenkään vaikuta Joren postauksen pääteesiin, siihen lähes karotisvaltimot salpaavaan keskinkertaisen huonouden massaan joka on yhä suuremmassa osassa tässä maailmassa.

Joren teesit ovat mitä suuremmassa määrin totta. On yhä enenevässä määrin se ja sama, että kuka olet ja mitä sinulla on tarjottavaa. Jos et siis ole jo aiemmin käytetty toimija, joka tekee vain tietynlaisia asioita tietynlaisella tavalla. Muiden yhteydenottoihin ei pääsääntöisesti reagoida mitenkään ja pieni prosentti puhuu yhteydenottajan pois kauden vakiokliseellä, joka koskee yleensä tekosyytä miksei sinulta voida ostaa.

Kun tänään puhuttaa journoa, olkoon tekstin tai kuvan ihmisiä, yhä useammin havaitsee asianomaisen olevan kuin hiekkaa silmissään tai muutenvaan alentuneessa arvostelukyvyn tilassa. Ja sen kyllä huomaa myös työn jäljessä. Rima ja odotukset ovat kroonisesti alentuneet eikä enää edes vähääkään hävetä vaikka hieman jälkeenpäin ripitettäisiinkin.

Vähintäänkin Joren postaus on siis vahva yritys löytyy selitys ilmeiselle journalismiongelmalle, joka kyllä koskee koko kenttää eikä suinkaan vain yksin kuvaa, vaikka ilmeistä onkin että se on blogistille rakkain.

Jari Kähkönen

Jore Puusa kirjoitti...

Jokseenkin kaikki ongelmat juontuvat siitä, että alalla EI keskustella ollenkaan. Ja kun kirjoitan ei yhtään tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Journalistilehden mielipidepalstalla ei ole mitään keskustelua. Ennenvanhaan oli kuitenkin joskus kriittistä keskustelua ja sen katsottiin kuuluvan journalismiin. Nyt tilalle on astunut pelko työn menetyksestä tai siitä, ettei pääse työn alkuun ollenkaan.
Pelko hallitsee mieliä, eikä silloin voi keskustella vapaasti ongelmista.
Mutta luulisi, että jotkut vakituiset uskaltaisivat.
HS voisi aloittaa:
Jukka Gröndahl voisi sanoa jotain, samoin Markku Niskanen. Te kaksi voisitte määrittää suhdettanne freepolitiikkaan ja Sanomien karmaisevaan lehtikuvien tasoon. Ette te kommenttienne takia potkuja saisi varsinkaan, koska yhtiön miehinä puollustaisitte Sanomien ratkaisuja. Mutta niistä kommenteistä voisi lähteä liikkeelle ahdistusta puhdistava keskustelu.