Viime yönä meri oli pelottava. Olin Björkholmassa noin 8 mailia Sköldvikistä etelään yötä. Ajelin ensin huvikseni ja sitten kauhukseni pikkuisella jollalla keskellä ei mitään. Läntinen taivas leimusi salamien valosta. Meri huokasi kuin miljoonien hukkuvien kauhunhuudot olisi yhdistetty sinfoniaksi. Tunsin lyijynkarvaisen veden kutsuvan: "tule jo, aikasi siellä törmäsit kallioon, täällä on pehmeää ja hyvä olla". Nukuin kauhun painajaisia nähden hytin hikisessä bunkassa, paapuurin täkillä tallusteli lintu ja kiljaisi välillä hyytävästi. Yksin siinä on, kovin yksin. Aamulla valuin pois kotimarinaan aivan väsyneenä.
-
Kuin kohtalon johdatuksesta kuvasinkin tänään tabloidille mysteeriksi jääneessä " Ms. Irman" haaksirikossa hukkuneiden omaisia. Koetan kirjoittaa ja piirtää auki pari lähikeikkaani, siis peruskujoa sinulle. Tässä kuva viimeyöltä, puuttuu vain veden pinnassa kouristeleva käsi, joka vajoaa hitaasti aaltoihin.
-
Kuin kohtalon johdatuksesta kuvasinkin tänään tabloidille mysteeriksi jääneessä " Ms. Irman" haaksirikossa hukkuneiden omaisia. Koetan kirjoittaa ja piirtää auki pari lähikeikkaani, siis peruskujoa sinulle. Tässä kuva viimeyöltä, puuttuu vain veden pinnassa kouristeleva käsi, joka vajoaa hitaasti aaltoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti