lauantai 15. marraskuuta 2014

Mutta tällaisia kuvia otetaan

Rio Gandara oli HS:n yksi yllätysvalinnoista uudeksi kuvaajaksi. Aivan varmasti hän oppii vuosien varrella työnsä, koska saa jo nyt aikaan tarkkoja ja teräviä kuvia. Mutta osa hänen kuvistaan on edelleen amatöörimäisiä ja niistä puuttuu kuvajournalistinen dramatiikka. Tästä syystä en ole halunnut aiemmin kirjoittaa hänen kuvistaan. Vaikka itse olin tutkinnollisesti valmis valokuvaaja  1976, kesti viitisen vuotta ennenkuin olin hionut reaktiokykyä, rutiinia ja tietämystä ammattimaiseksi. Lehtikuvaajan työ on yksi vaikeimmista, jos se otetaan tosissaan.
-
Gandara kertoo presidentti Koivisto keikastaan HS:ssä.
Nyt kokeilemme seuraavaa. Kirjoitan kuvista kaksi kritiikkiä. Ensimmäinen on puhtaasti positiivinen, eli sellainen, jota nykykuvaajat pitävät realistisena. Toinen on kriittinen, jollaista nykykuvaajat pitävät loukkaavana. Sitten äänestetään. Vaihtoehdot ovat positiivinen ja kriittinen, kummasta pidät, kumpi osuu paremmin kohdalleen. Jännittävää!

Positiivinen: Rio Gandara kuvaa presidentti Koiviston myhäileväksi vanhukseksi, jolla on salaviisas hymynkare huulillaan. Vanhan miehen rypyt ja paljon kokenut käsi kuvastavat valtiomiehen arvovaltaa, joka ei häviä vuosien kertyessä. Koiviston karisma näkyy hänen katseessaan. Käsi taas kertoo historiaa, tuo etusormi on puristanut pikakivääri Emman liipasinta ja venäläinen hyökkääjä on sortunut tuleen. 
Tuo käsi on iskenyt lentopallon vastustajan kenttään sikariportaan otteluissa, miltei pelottaen vuorineuvokset väistämään. Gandara tavoittaa satamajätkästä maan johton nousseen miehen olemuksessa lempeän todellisuuden, valokuvaaja valaisee neutraalisti ja päästää esiin vanhuksen olemuksesta yksityiskohtia, jotka kertovat iän - mutta ystävällisesti tarkkaillen. 
Gandara esittää kasvojen ja käden yhteyden mielenkiintoisesti verraten työmiehen iän myötä muuntunutta kättä ja valtiomiehen silmien älykästä pilkettä. gandara on luonut unohtumattoman teoksen jolle toivoo jatkoa muiden elossa olevien presidenttiemme suhteen.

Kriittinen: Rio Gandara kuvaa presidentti Koiviston  Mme. Tussaudin vahakabinetin hirviönä. Kun Gandaralla olisi ollut mahdollisuus valaista profiili suoraan edestä ( siis suoraan kohti profiilia)  ja korostaa näin valtiomiesmäisyyttä häivyttäen samalla ihon ongelmat, hän tuokin koko hipiän rosoisuuden ihmeteltäväksi reprovaloillaan. 
Koiviston katseelle ei jätetä tilaa ja hän katsoo negatiiviseen menneisyyteen vasemmalle. Kasvokuvassa on perustelematonta tyhjää ylhäällä ja toisaalta perustelematonta tummaa torsoa alhaalla. Stylisti olisi huomannut takaraivon lattapainanteen, joka jokaisen kuvaajan on oivallettava ja nostettava ( pyydettävä nostamaan) tukka siten, että kallon muoto muuttuu monitahokkaasta ovaaliksi.  Kasvokuva tuo mieleen kuoleman, Koiviston silmä on painunut sisään ja pupilli ja valkuainen ovat yhtä ja samaa. 
Koiviston irtileikattu käsi on kuin Maija Tammen kuolemagallerioista. Vääntyneet sormet ja poimuttunut iho ovat turhia kauhuelementtejä, joita sivuvalo julmasti korostaa. Koiviston käden näyttäminen inhorealistisesti ei palvele juttua. Ruumiinosien vivisektio on outo tapa esittää persoona ja pikkusormen osan deletointi tekee kuvasta amatöörimäisen. Taiton ongelma on  mittakaavahäiriö, käsi koetaan aina pienemmäksi kuin kasvot, tässä ne on esitetty toisin - vaikka ylemmässä profiilikuvassa olisi ollut mahdollisuus keskittyä kasvoihin ja jättää miljöö neutraalina pois. 
Gandara on hukannut mainion tilaisuuden tehdä Koivistosta se eläköitynyt valtiomies, jota hän on, nyt Gandara  tekee Koivistosta höperösti hymyilevän sotaveteraanin, jonka käsi esitellään geriatrialääkäreiden sairaskertomuksen objektina.


3 kommenttia:

Jari Kähkönen kirjoitti...

Kasvokuva on ammattilaisen palkalliseksi työksi törppö veto, jos ei ole ketään kuvattavaa kampaamassa niin sitten moista kuvaa ei pidä ottaakaan. Ammattilaista moisen tilanteen ei pitäisi pitkäänkään haitata, jos on oikeasti ammattilainen. Kuvan ulkoiset asiat semiotiikkaan yhdistettynä se on kohdettaan lyövä ja halventava. Ja kyllä tuo käsikuva vaan on yksinkertaisesti järkyttävä, pakko alkaa kysymään kuvan kohteen ihmisarvon perään.

Ehkä onkin niin, että tätä asiaa ei ota tosissaan ennenkuin sinua kuvataan julkaisutarkoituksessa lehteen puoliväkisin tai tehtaillulla suostumuksella? Ja sitten saat nähdä julkaistun lopputuloksen eli kuinka kehosi katkeaa, sekä kuinka silmäsikin irtoavat kuopistaan täynnä turhaa mössöä olevassa surrealistisen valkotasapainon ruudussa. Jos viimemainitun syytä pitää arvata, veikkaisin itse alivalotuksen korjaamista huolimattomasti kuvankäsittelyssä versus painokone.

Parhaimmillaankin veto olisi ollut pelkkä arvohenkilön pönörepro, jossa itse olin pelkkä statisti. Tietysti huomasin mitä oli tekeillä, mutta kuvaava avustaja ei silti suostunut ottamaan uutta kuvaa vaikka sen sanoinkin, että mitä tuosta tulee tulokseksi. Se vain rupesi kyselemään nimeä kuvatekstiä varten. Ojensin käyntikortin ja tittelin lukiessaan jätkä muuten meni ihan puihin/omituiselle mutkalle, ei uskaltanut enää edes silmiin katsoa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä homma että toimittajat kuten Kähkönen tajuaa miten valokuvataan ja mitä on valokuvan kuvallinen kerronta ja viestintä. Onnettomille dokumentaarikuvaajille pitää sanoa miten kuvataan eikä antaa harrastajien viedä alaa pohjamutiin. Lehtiin ei pidä laittaa yhtään pönöreproa vaan journalistien tekemiä lehtikuvia! En osta yhtään lehteä missä keho katkeaa ja silmät irtoavat kuopistaan!Jos osaaminen on tasoa kamera versus painokone ja toimittajakin näkee miten kuva ei toimi ja pitää hyväksyä osaamattomuus joka on Guttenbergin ajalta. Toimittaja ei todellakaan voi olla osaamattoman valokuvaajan taluttaja, jolla osaaminen on negaatio kaikesta journalismin tasosta ja ammattitaidosta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvat ovat vanhan ihmisen halveksuntaa .miksi tällaista tehdään.lukijat ja kuvattu henkilö ovat kauhuissaan.missä kunnioitus