keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kuvajournalismista keskusteleva Suomi



Tämä ruutukaappaus on lehtikuvaaja Eetu Sillanpään facebooksivulta. Sillanpää on vanhan linjan kuvaaja, hän kuvaa siis visuaalisesti traditionaalista lehtikuvaa, jota lehtien lukijat haluaisivat nähndä nykyisen suorasalamapönötyksen sijaan. Olen rankannut Sillanpään Suomen parhaaksikin alallaan. Kun hän päivittää FB seinäänsä, on kuvien alla usein satoja tykkäyksiä ja kymmeniä kommentteja. Se osoittaa miten paljon selkeästä kuvasta ja kiltistä miehestä pidetään. Toki iso osa kommenteista ja peukuista on silkkaa mielistelyä, mutta niinhan somessa aina.
-
Tämä keskustelu liittyi Sillanpään kuvaan peltoaukealta, valkoisia rehupaaleja ja musta taivas. Käykää katsomassa. Oleellista on, että vastasin Eetun seinällä erään kommentoijan tekstiin ja...sain samantien osoituksen suomalaisen kuvakeskustelun tasosta -- kirjoittajana eläköitynyt HS:n Heikki Kotilainen.
Ei ihme että me olemme juuttuneet rypemään mutavelliin, allalla toimivilla ei kertakaikkiaan ole kompetenssia muuhun kuin nuolemiseen tai kaikenkattavaan vihaan erillaista kohtaan.
-
Kotilainen oli HS:n kuvaaja, johon siirtyi Lehtikuva Oy:stä. Hänellä oli muutamia hyvätasoisia reportaaseja Iranista LK:n aikoina, mutta HS.ssä ei kuvaaminen enää sujunut kuvatoimiston malliin, tiettävästi Kotilainen toimikin kuvatoimittajana loppuajat. Kotilaisen kanssa tein ensimmäisen keikkani Helsingissä. Kuvasimme presidentin esittelyn Smolnassa 1977. Muistan vielä sanat: " Kuvaat vaan ihanniinkuin ennenkin" Niistä ajoista olemme tulleet tilanteeseen, jossa kirjoitukseni ei saakaan enää vanhemman kuvaajan toimintakehoitusta, vaan "Voi Hyvä Hysellys!" tuomion.

12 kommenttia:

sa.mih kirjoitti...

Eetu, en tunne miestä. Enkä edes kolmesti kiellä. Mutta face, kiitos että informoit mitä siellä jälleen tapahtuu. Muutenhan olisi tullut tunne, että olen taas jäänyt jostain paitsi?

Anonyymi kirjoitti...

Kuulkaapas nyt.En ole moneen vuoteen nähnyt ainuttakaan lehtivalokuvaa,joka herättäisi ajatuksia.Ne eivät nykyisin ole edes reprotasoa ja aika kaukana tiedonvälityksestä,kun jotkut taidehörhöt haahuilee,jossa metikössä aivan pihalla.Ja HK ynnä muut ,jotka osasitte aikoinaan.Mikä teitä vaivaa.Onko se dementia,näkökyky vai mikä.Katsokaa sanomalehtiä.Alemmaksi ns. Kuvajournalismi ei voi vajota.No päivä päivältä kyllä vajoaa.Ja katoaa.Kuka kehtaa enää kuvajournalismi termiä edes käyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Vakavasti otettava lehtikuvakeskustelu lienee mahdotonta.Se pitäisi tehdä julkisesti ja omalla nimellä ja siihen nollatason itsetunnon omaavat lehtikuvaajat eivät ryhdy .Mutta tuskinpa mitään merkitystä olisi silläkään.Sanomalehdet ajavat alas kuvien tasoa,ammattiyhdistyksen ovat vallanneet jotkut nobodyt ja liittoa ammattikuntamme ei kiinnosta.Tekisipä joku tutkimuksen,miksi kuvajournalismia ajetaan alas.Taitaa olla myöhästä ,kun kultaisen ajan kokeneet ukot ovat kuolleet ja kuolee harva se kuukausi.Mutta olis niitä muutama jäljellä...

Anonyymi kirjoitti...

Mä keksin ratkaisun, millä viimesistäkin vakituisista lehtikuvaajista päästään eroon.Tosin se on vain osa sitä teksti kuvat ja videot samalta hölmöltä strategiaa,jota yks iltapäivälehti ym toteuttaa parhaillaan.Kun toimittajat enää harvoin uskaultautuvat ihmisten ilmoille niin voisivat pyytää haastateltavilta siinä telefoonissa että lähettäkää selfiet.Ja aika paljon annettavaa vois olla valvontakameroilla ,niitä kun iso veli on laittanut roikkuun joka paikkaan.Ja passikuvia vois myös käyttää.Niissä lienee vielä jonkinlainen laatuvaatimuskin,jota ainakaan sanomalehtikuvissa ei ole.Niin ja on noita harrastajaniiloja käytetty jo kauan.Niille riittää,kun nimi näkyy julkastun kuvan yhteydessä. Jne jne jne jokin muu ammattikunta olis ryhtynyt kapinaan kauan sitten.Tämä ei.

Anonyymi kirjoitti...

Joopa joo.Maailma on värillinen ja elävä kuva kertoo enemmän asioita kuin yksikään pysäytetty kuva.Niin olikohan se valokuva mistä ne bossit puhu. Finland on Funland mitä tulee ...en enää termiä käytä.Se ei ole edes huono vitsi.Se on ...heipat.

Anonyymi kirjoitti...

Joopa joo.Maailma on värillinen ja elävä kuva kertoo enemmän asioita kuin yksikään pysäytetty kuva.Niin olikohan se valokuva mistä ne bossit puhu. Finland on Funland mitä tulee ...en enää termiä käytä.Se ei ole edes huono vitsi.Se on ...heipat.

Tom Pesch kirjoitti...

Onpa suomalainen keskustelu! Mistä asiasta täällä voisikaan keskustella ilman että keskustelukumppani pahoittaa mielensä tai työntää päänsä ahteriin?

Anonyymi kirjoitti...

Journalismista keskustelua on.Olen ollut todistamassa yleisötilaisuuksia ja paneelikeskusteluja,joissa aiheina ovat olleet mm. rikosjournalismi,kulttuurijournalismi,urheilujournalismi,poliittinen journalismi,talousjournalismi,julkkisjournalismi jne. mutta koskaan en ole ollut enkä tulee olemaan tilaisuudessa,jossa keskustellaan kuvajournalismista.Ja todennäköisesti siksi,että ei ole mistä keskustella.Sitä kun ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Kun maan arvostetuin kuvaaja on tyyppi joka kaali tyhjana raahaa studioflasheja kentan laidalle niin ohi on

Anonyymi kirjoitti...

A.Laitinen kirjottaa taas asiaa ja sen mikä minustakin on lehdissä hauskinta lukea.Ne on oikasuja palsta.Pääsisipä joku lehtikuvaaja heittään kolumnin kuvajournalismista,mutta ei pääse,koska se ei ole yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Tollanen ns keskustelu ei ole mukavaa luettavaa.selkaan puukottamista kateutta ja totaalisesti tulehtuneet suhteet entisiin kollegoihin.tekis mieli sanoa painukaa v...n

Anonyymi kirjoitti...

Joo kylläpä tätä tulee paskaa niskaan kun jotain sanoo.