maanantai 6. heinäkuuta 2015

Onko tämä uutiskuva manipuloitu?

HelsinginSanomat julkaisee Kreikan kansanäänestysfarssista uutiskuvan. Koko aukeaman jutussa on kolme kuvaa. Yksi niistä on Lehtikuvan Rekomaan ja kaksi paikallisten kuvatoimistokuvaajien ottamaa. Apinalaatikossa komeilee kuitenkin kahden HS:n toimittajan naamat, joista toinen väittää itseään lisäksi kuvaajaksi ( Koponen) ja sen perusteella opettaa kuluvana kesänä toimittajia kuvaamaan Virossa, jotta lehtikuvaajien työt vähenisivät entisestään.
-
Aukeaman isoin kuva on Marco Djurican (Reuters) ja näyttää! manipuloidulta.
Kuva on vedetty yli aukean.  Oikean laidan huolissaan oleva mies ja keskellä olevan parin miehen käsi ja lippu ovat omituisia. Lippua pitävä käsi on liikaa eri mittakaavassa kuin naista pitelevä käsi. Huolissaan olevalta näyttävä mies vaikuttaisi muualta siirretyltä.
-
Kaikkia näitä elementtejä ympäröi halo, joka yleensä syntyy kun kokematon kuvankäsittelijä irroittaa elementin vaalealta ja tuo sen uuteen paikkaan MUTTA ei mene matting kohdassa defringe valikkoon. Valotasapaino ei toimi ja monta muuta kohtaa on pielessä. RAW:tä ei varmaan saa mistään. Olen opettanut PS:ä kohta kaksi vuosikymmentä. Sen perusteella väitän, että tämä uutiskuva on manipuloitu.
Mutta, saattaa olla ettei olekaan, on toki mahdollista, että rasterikulma ja jokin yliterävöityksen aiheuttama halo saavat aikaan yhdessä osittaisen laajentuneen rajapinnan painon aikana. Kuva on kuitenkin osin luonnottoman näköinen ja jos olisin HS:n kuvatoimittaja en tätä käyttäisi, varsinkaan kun taitteen osan oikealla puolella olevassa kuvan osassa, joka siis on painettu eri arkille ei ole haloa - eli mitään ei siellä liene siirretty.
-
Nyt tietysti tulee miettineeksi sitä kenen agendan mukaista on näyttää MAHDOLLISESTI manipuloitu kuva lehdessä, joka omissa eettisissä ohjeissaan kieltää kuvien manipuloinnin ja mitä merkitystä tällä on aikana, jolloin HS on jo kuvajournalisminsa tason suhteen kaukana taka-asemissa  Suomen lehtien kärkikymmeniköstä.

Päivitys....juttuni epäilijöille korostan, että olen itsekin kahden vaiheilla, kuten lihavointikin osoittaa. Teen päätelmäni HS:n printin, en iPad version pohjalta. Syytä muistaa, että manipulointi näkyy vasta printissä ja kokenut kuvankäsittelijäkin tulostaa aina 100% printin ennen kuvan antamista asiakkaalle, koska screeniltä ei PS virheitä näe.







-------------------------------------------------------------------------------

Muutama päivä aiemmin HS julkaisee jutun, jossa valottaa pyörävarkauksien torjuntaa. Keinoksi annetaan kuvata pyörä molemmilta puolilta neutraalia taustaa vasten, tämä kuitenkaan ei ole onnistunut kuvaaja Katarina Sällylältä. Häneltä ei myöskään ole onnistunut kakkoskuvan kuvatekstin mukainen pyörän tunnistenumeron kuvaaminen, vaan alakuvassa on vain soossia. Otsikko ja kuvat elävät ihan omaa elämäänsä.
Kesä on vahinkojen aikaa ja...kuvissa polkupyörä!!!! Kuka tätä skeidaa kehtaa tehdä????



13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Väitän, että on. Mutta, kun journalismissa tuntuu kaikki olevan sallittua ja ei mikään kiellettyä ja kun JSN:kin sekoilee, kuin palloliitto, niin en ihmettele enää mitään. Olemme lähestymässä hetkeä, jolloin tekemisen moraali joko roikkuu jalkovälissä tai pankkitilillä. Kohta kilpaillaan liki uskottavimmasta uutisesta ja uutiskuvasta. Kun euro on paras konsultti, niin siihen ei enää Puusan Jorea kaivata tai rehellisesti sanoen: "On kaivattu jo jonkin aikaa, mutta ei riitä pokka pyytää...."

Jore Puusa kirjoitti...

Jos eläisimme -80 lukua ( olettaen että some olisi silloin), olisi HS:n kuvatoimittaja tai uutispäällikkö jo ajat sitten ottanut yhteyttä ja sanonut mielipiteensä ja...olen aivan varma, että hän olisi alkanut tutkia asiaa.
Mutta Te, jotka tämän satutte lukemaan, tulette huomaamaan, ettei mitään tapahdu, koska journalismin oikeellisuus ei enää pidä sisällään kunniakäsitettä.
Kun tätä kuvajournalismiblogia olen pitänyt eri muodoissaan 15 vuotta, ei sinä aikana blogin sisällä ole kertaakaan syntynyt keskustelua aina kulloisestakin aiheesta.
Minulle soitti tänään masentunut ikäiseni lehtikuvaaja, joka on heitetty ulos duunistaan toimittajien otettua hänen työnsä. Hänellä olli kahden kuukauden putki takanaan ja piippu ohimollaan.
Tällaisia ihmisiä ei SJL:n mukaan ole, vaan kaikki liiton jäsenet ovat yhtä ja samaa suloista perhettä. Kun koetan kommunikoida liiton kanssa, he ovat äärimmäisen ärtyneitä. Puheenjohtaja vastasi minulle muutama kuukausi sitten että hänen koko aikansa menee minun mailieni lukemiseen ja vastaamiseen. ( kahden sähköpostin jällkeen) Tämä koski juttuani kuvaavista toimittajista ja heidän röyhkeistä vastauksisitaan tutkimuksessani.
Journalistilehdessä ei ole ollut ainuttakaan juttua kujosta viimeiseen viiteen numeroon.
Kukaan ei uskalla reagoida koska pelkää työnsä puolesta. Ymmärrän sen. Mutta. Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.
Ne Teistä jotka lukevat, mutta olette hiljaa. Kehtaatteko kertoa lapsenlapsillenne, miten olitte tappamassa kuvajournalismia vaikenemalla?

Anonyymi kirjoitti...



näyttää siltä, että toi epäilevä tuomas on tuotu kuvaan.
...... korvasta vetämällä.

ps. reikkalaisista lisää: niil ei mitää hätää. ei lopu lämpö, ei lopu yhteisöllisyys. ja mikä hurjinta: ei noin makeist maisemist lopu koskaan turismi. niille on parasta , et angela heittää ne vittuu eeuusta.

sillon (muutama vuosisata sitte) ku ne oli viisaita, niiden työttömyys oli sata rosenttii silloinki.

ja et syntyis mitää järkevää, pitääki olla satarosenttinen työttömyys - ja rauha. ympyrä sulkeutuu - reikkalainen ympyrä.

jore. keep on rockin

t. pekka kasurinen

Olli Lähdesmäki kirjoitti...

Kun katson kuvaa Ipadiltani sekä Pad versiota että näköislehteä ei näitä haloja näy kummassakaan versiossa. Kokonaisuus näyttää hyvältä ja aidolta, ihmettelen jos kuva on manipuloitu, ainakin Padin Retina-näytöllä katsottuna oletettu kuvayhdistely olisi täydellisesti tehty. Miehen oikea käsi näyttää hieman suhteettoman isolta mutta olisiko kyseessä kuitenkin vasemman käden asento, kuvataiteen "lyhennys". Sen kummemmin kilpalaulantaan ryhtymättä, uskaltaisin väittää että kuva on aito. Sitäpaitsi lehdestä tarkasteltuna kuvahan on kuvajournalismia, sommittelu paikallaan, pääkohta ja ajatus oikeassa paikassa, ratkaiseva hetki, kertoo kreikkalaisten Ei-puolen tunteet, eikä arvota viestiä muun Euroopan näkökulmasta jne.............
Toki Padissa ei ole aukeaman välistä taitosta joka häiritsee ja vaikuttaa painetussa lehdessä.

Anonyymi kirjoitti...

Aika hukassa näkyy slehtikuvaus olevan.Tärkein elementti kuvassa on nyk kuvateksti,kun kuvasta ei ihmistä tunnista.Nuoret vetää urheilua laajakantilla, niin että puolet kentästä näkyy ja itse kohde kärpäsen paskan kokoisena, siten ettei itsekään itseään tunnista.Yksi syy stillien huonon tasoon lienee se,että nyt satsataan videoihin..

Anonyymi kirjoitti...

Manipuloitu tai ei niin enemman kiinnostaa lkuvien yleinen taso.jos kuva on mielestani kehno niin voit olla varma etta se kehutaan kun sen ottanut teini.jos vainoharhaisia ollaan, niin taitavat totuttaa lukijat paskaan jo nyt.ja kun ovat tottuneet,lkuvaajia ei tarvita.selittakaa joku paremmin kujon romahdus.

Anonyymi kirjoitti...

Katselin viisi aviisia today.ei ollut katseltavaa vaikka muutama ok kuvaaja oli ollut asialla.tilanne on surullisempi kuin koskaan.ja onhan noita epatoivoisia puheluita tullut mullekin ja surullisia kohtaloita koettu.alas ajavat alaa.paljon alemmaksi ei voi vajota.kummaa touhua.miksi kujon on oltava bullshittia.varmaan siksi etta liikkuva kuva kertoo asiat paremmin kuin still.

Anonyymi kirjoitti...

Lentis.ei verkkokuvia.futis ja kiekko yms.ei maalikuvia ja pesis.ei lyontikuvia.ja helle.ei rantakuvia.ja gallup.ei tiiliseinaa taustalle.jne jne niin ja koris.ei korinaluskuvia.kiekossa mentiin taannoin niin pitkalle etta vaikka raipe teki 4 maalia,niin piti kuvata makkaran syojia.

Anonyymi kirjoitti...

Koettu on hieno ammatti kohta 40 vuotta ja yritetty jotain ja saatu aikaankin jotakin.kun katselee nykymenoa ei voi muuta kun todeta etta ...

Anonyymi kirjoitti...

Kauan sitten autonkuljettaja vei kuvaajan ja toimittajan keikkapaikalle ja juoksupoika haki filkkarullat jotka kopisti kehitti jne.ja palkkaa maksettiin kunnolla.nyt ei ja kuvaaja kuskaa ja aukoo ovia ja kasittelee kuvat ja ottaa videon jonka editoi ja jopa tekee haastattelun kun ei toimittaja oikein osaa.moniosaaja jo nyt tuo kuvaaja ja jatkossa noita ovat kaikki.osaamisesta tosin kaikkea tekevien kohdalla ei voi puhua.katastrofi se on .

Anonyymi kirjoitti...

Miksi kuvaajat hakevat erikoisuuksia.kuvataan silpomista,teurashevosia tai otetaan kauniita kuvia elukoihin sekaantujista.ok leikkeli bunuelkin silmia ja raatopaikkahan maailma on.mutta en halua tietaa ihan kaikkea.enka halua mieltani manipuloitavan ainakaan tolla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Ne sanoo ole hiljaa.joo ollaan sitten.last words.erotkaa journalistiliitosta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvankäsittelijä. Ai se joka ei edes valkosta osaa pipetillä laittaa kondikseen ja pekkasia pitelee.Kiekkokuviissa jää on hänen jäljiltään yleensä paskan ruskeeta tai kusen keltasta.ja huutaa kun palosireeni,kun kuvia laitoit kamalasti vaikkapa linnan juhlista.over on koko touhu.antaa olla.heipat.