tiistai 25. elokuuta 2015

Roska


Tyhjensin taloni vintin ja vein kaiken ( päivitys 2.10 -- melkein kaiken, kakkosvarastosta löytyi vielä about 15 laatikkoa roinaa.) lehtikuvaajatyöhöni liittyvän kaatopaikalle.
Kaikki tarkoittaa --- kaikki negani, diani, printtini, kujoluentoni aineistoineen, kovalevyni, CD:ni, DVD:ni - yhteensä kymmeniä tuhansia ammattikuvia ja näyttelyitä ja dataa.......hardwarena roskiin menivät ( huh melkein kaikki -- muutama on sukeltanut odottamatta esiin) kamerani, jalustani, valoni, vanhat tietokoneeni datoineen, kymmenet ulkoiset kovoni ja muistitikkuni .....tuhosin kaikki 8 kuutiometriä, mikä liittyy elämäntyöhöni ammattilehtikuvaamiseen ja kuvajournalismin opettamiseen.
Vain yhden näpsyn eli D800 jätin.
-
Kyllä, tämä oli turha protesti.
Halusin tehdä 60vuotispäiväni kunniaksi näyttelyn meneestä työstäni. Lehtikuva Oy ( olin 1977 - 1984 ) ilmoitti, ettei minua päästetä arkistoon ja lopulta sain tiedon, että negani on mahdollisesti? heitetty roskiin. 

-
A4 media ja Zeeland kieltäytyivät antamasta Pressfotokuviani retrospektiiviä varten. Kun kuvat menivät Museoviraston kautta Suomen pankin holviin ajattelin, että saan vihdoinkin kuvani näyttelyksi. Ei, hekin kielsivät -- vaikka siellä on edelleen kymmenien tuhansien työkuvieni lisäksi satoja omia symbolisia perhekuviani, joita myös hyvitettäviksi arkistokuviksi 
(PF koodilla 701) kutsutaan, museovirasto siis työkuvieni lisäksi "varasti" minun 100% omia kuviani yli 250 kpl.
On täysin mahdollista, että niitä myydään nyt jonnekin.
-

Suomen Journalistiliitto ei lopulta auttanut mitenkään, vaikka vastasikin lupaavansa harkita asiaa kolmisen vuotta sitten. Nämä tahot ovat tuottaneet minulle unettomia öitä ja voimatonta raivoa arroganssillaan. Näin - vaikka laki takaa luoksepääsemisoikeuden ja moraaliset oikeudet myös kuvatoimistokuvaajille.
-
KAIKKI varsinainen työni on tavoittamattomissa maassa, jossa valokuvauksen ylistystä karjutaan turuilla ja toreilla pasuunoiden säestyksellä. Ei se toitotus ole substanssijohteinen, vaan johtuu niitä ontoista hypehahmoista, jotka ovat valokuvauksen kaavun takana manipuloineet itselleen yleisen hyväksynnän ja huomion.
-
Me jotka kouluttauduimme alalle ja teimme siinä elämäntyömme, olemme roskaa, joka ei saa edes katsoa omia kuviaan ja joille vastataan halveksuvasti alentuen, kuin toisen luokan passikuvaajille. Tein ainoana suomalaisena kansainvälisen uran kaikkien merkittävien kuvatoimistojen kuvantuottajana sodissa ym.  Kuvauksia (mm. ainoa suomalainen IOPP) - AP:n, UPI:n, AFP:n, DPA:n, NPT:n, Reutersin,Timen, Sternin, Paris Matchin, Blackstarin ym. kanssa ja olen ainoa suomalainen lehtikuvaajataustalla kuvajournalismia myös yliopistotasolla opettanut koulutettu ammattilainen.
-
Kaikki ( huh melkein kaikki, valokuvakirjatkin jäivät vielä heittämättä

) omaan valokuvaukseeni liittyvä on nyt kaatopaikalla, jossa sen ovat jo murskanneet koneet. Jos minä en saanut kuviani tehdä suomalaisen ja kansainvälisen yleisön katsottavaksi, ette Tekään pääse aikanaan kuoltuani riekkumaan aineistostani.
-
Ja jos ajattelet, ettei sillä, mitä kuvasin ole merkitystä, katso tämä suppea otos työstäni: http://puusaportfolio.blogspot.fi/p/cv-curiculum-vitae.html

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaatopaikalle?? Jalustoille ym. kalustoille olis helposti löytynyt ostajia/ottajia.

Vaikea myös uskoa etteivät kuvasi olisi kelvanneet näytille vaikka Keravan museoon.

Osaamisellesi kouluttajana on takuulla vielä käyttöä. Pää pystyyn!!

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän tämän protestisi koska lähipiirissäni eräs kuvaaja teki aika pitkälle samoin - tuolloin ajattelin että eihän tahot voi olla antamatta negoja tai dioja takaisin edes retrospektiiviä varten! En ajattele enää. Kylmää tekstiä.

JK

Anonyymi kirjoitti...

Vanhoja negojani,diojani,printtejä yms ei mun tarttenut viedä kaatopaikalle.Työnantaja tekisen mun ja muiden puolesta.Siitä on tosin aikaa...

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä jatkoon. JV

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaiseks vetää.Samoin se että Sanoman irtisanomisioperaatioita seuraavat muut perässä.Just tuli tieto että ESA ja Kotimaakin.Mutta tämä Joren kuva ja teksti on vielä surullisempaa.Kaikkensa teki jne ja tossa istuu roskalaatikoitten kanssa...Elämme sivistymättömässä kehitysmaassa ja on ihan oikein,että journalismi hiipuu.Ahneet paskat ovat tuhonneet sen perimmäisen tarkoituksen...Myöhästä vonkua.

Anonyymi kirjoitti...

Kun luette niiden vihonviimesten lukijoiden kommentteja mm.HSn irtisanomisuutisesta,niin huomaatte että tämä kansa on sittenkin fiksumpaa kuin esim. bonuksistaan nauttivat mediapomot luulevat.Noissa on sellasta kamaa,että ne nettiin laittaneet journalistit saa fudut ekana.Enkä minä ihan oikeasti tiedä tuttavapiirissäni ainoatakaan,joka tilaa alueemme printtilehteä.Ne ei halua sitä edes ilmaseks,kun se pitää kantaa paperinkeräykseen eikä se kiinnosta , kun kaikki on netissä free.

Anonyymi kirjoitti...

Lähipiirissäni joo.Ne on poltellu elämäntyönsä ja kaiken lehtikuvaajan työhön liittyvän uuneissa,nuotioilla jne, koska heidän psyyke ei alan alasajoa kestänyt.Kamerat on heitelty jokeen ja ties minne ja uusi elämä aloitettu unohtaen media totaalisesti ja siellä työskentely.Toinen ok.Toisesta ei havaintoa.

Anonyymi kirjoitti...

Sinne ne kuuluukin.Kaikki still kama.Kaatopaikalle.Maailma on liikkuva ja media kaipaa kuvaa ,joka liikkuu.Ei väliä,mikä on taso.Kunhan kuva liikkuu ja on värillinen.Ollaan tilanteessa,jossa journalismi on vitsi.Paras tavara ,siis eniten klikatut videot,tulee kaduntallaajilta.Koulutusta ei tarvita ja kassakone kilisee.Eikä maksaa mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttelyn menneestä työstäni.Minkä ihmeen näyttelyn.Lehtikuvat eivät kuulu gallerioiden seinille ja lehtikuvista randomina julkaistut kirjat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovat mitä ovat.Eivät mitään.Lehtikuvat kuuluvat vain ja ainoastaan ajastamme kertoviin opuksiin tekstin kera.Ilman sitä niiden ei ole koskaan ollut tarkoistuskaan toimia.

Anonyymi kirjoitti...

Tyhjensiit vintin.Niin mäkin.Ja kellarin.Mutta miten tyhjentäsin sen oikean vintin eli pään.Kaikesta tästä.Missä ovat oikeat kuvajournalistit.Kadonneet.Eikä tarvitse nimiä mainita.Alaa seuranneet tietävät keitä tarkoitan.Ja ehkä joku aavistaa kuka olen,mutta ei sillä väliä kuka olen..Hiljaa ovat kaikki.Ei muuta voi kuin hölmistyneenä vaieta ja laittaa videokamera laulaan, jos pystyy vielä töihin meneen.Puhuminen ja keskustelu on kielletty ja jos nimelläni kirjoittaisin olisin kaatiksella välittömästi.Vai mitä sr,tv,lr,rl,rf,ts,ps,kk,kp,rj,jkk jne .Tosin kaatopaikkakamaa tonkimalla ansaitsisin paremmin kuin nyt,mutta kun sekin kielletty.

Anonyymi kirjoitti...

Funtsin kollegan kanssa mita tehdaan,kun lkuvaajan duuni kohta loppuu ja fyrkkaa jostain pitas saada ja friikuks ei aleta ja taksejakaan kukaan ei kayta ja kokeiksi meista ei ole eika kamadiilereiksi.ratkaisu on sutenoorin job.se on vahan niinkun median pikkubossvirka ,vaikka ale siellakin menossa...

Anonyymi kirjoitti...

Paljon kunnioitusta Joren elämäntyölle. Mutta ihan varmasti et kyllä sun Nikon D800:aa sinne kaatopaikalle vienyt. Maailma muuttuu dramaattisesti joka suunnalla. Juhlat on juhlittu.

Jore Puusa kirjoitti...

En vienyt, kuten jutussa kirjoitin, jätin yhden näpsyn.

Anonyymi kirjoitti...

Ei jaksa.Ei katella tätä touhua.Kaikki parhaat ovat jossakin ja jotkut täydelliset hölmöt touhuaa kuvapomoina yms.Paskannan verta ja oksennan,kun tuolla vielä olen.Näkemiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kun suurimpia journalistisia tuotteita ovat lukijavideot,joissa mopopoikia hakkaa joku ja jotkut kuseskelee kauppakeskuksen katolla,niin kaukana poissa ollaan...

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta menneessä ei kannata liikaa rypeä, sitä vikaa sinussa Jore on hieman havaittavissa. Itselläni makasi työpöydän alla useita muuttolaatikollisia työdioja ja -negoja 80 ja 90 -luvuilta. Niistä ei kukaan ole ollut kiinnostunut enää pariinkymmenneen vuoteen, joten viime muutossa kaikki sai mennä. En kärsinyt taloudellisia menetyksiä eivätkä minunkaan mielestäni lehtikuvat kuulu näyttelyitten seinille.

Reippaasti rekkain alle! Paitsi ehkä selviän nipin napin eläkkeelle ilman potkuja. Jos potkut tulee, niin selviän sittenkin kohtuullisesti kitkutellen.

Anonyymi kirjoitti...

Nipin napin elakkeelle.sama tavoite monella. mutta en taida ehtia...ja jos ,niin millasessa kunnossa...parantumattomia ruumiillisia rasitusvammoja.leikkauskaan ei auta. ja jonkin verran psyykkista oireilua. viime vuosien kohtelun aiheuttamia...vanha kun on halveksittu nobody ,vaikka ei kuulemma ole.onhan!

Anonyymi kirjoitti...

Lkuvaajan duuni nyt.every day only shit.vain tota tulee zero bosseilta,zero nuorilta toimittajilta,melkein zero kollegoilta jne.raivostuneita puheluita,kun olet vapaalla ja just nukahtanut .ja siks kun kuvat muka paskaa.kohta 40v hommaa duunanneena and no respect.no tuolla noi aivan tavalliset suomalaiset vanhukset etsii tolkkeja roskiksista.joka day noita katselen...sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Ei kuvista juuri makseta mutta...
http://yle.fi/uutiset/valokuva_nousi_taas_avainasemaan_tiedonvalityksessa__paiva_jolloin_inhimillisyys_huuhtoutui_rannalle/8277650
Valokuva nousi taas avainasemaan tiedonvälityksessä – päivä jolloin inhimillisyys huuhtoutui rannalle #uutisvahti

Anonyymi kirjoitti...

Sun HEO:ssa pitämät oppitunnit ovat kyllä varmassa tallessa tätä kirjoittavan päässä niin kauan kuin henki pihisee. Oli ilo ja etuoikeus saada osallistua niille, KIITOS vielä näin melkein kahdeksan vuoden jälkeenkin.
Toivon todella että julkaiset vielä muistelmasi.


-K-

Anonyymi kirjoitti...

Ei makseta ei.kysyivat just saisko yhden bandikirjan jenkkipainokseen kuviani.no money mutta kirjan saat.siita vaan tehkaa mita haluatte.pro valokuvaus ja kujo on kuollut.prot tekee...en pysty sanoon...jos ovat elossa.